 |
| Kuva: ICOM Germany |
Pitkät ajat meitä Suomen ICOMin hallituslaisia on työllistänyt Difficult Issues –konferenssi, jonka järjestämme syyskuussa Helsingborgissa yhdessä pohjoismaisten ja Saksan komiteoiden kanssa. Tämä on suuri juttu meille samoin kuin koko kansainväliselle ICOMille, jonka presidentti Suay Aksoy saapuu avaamaan konferenssin ja myös vetämään langat yhteen päivien päätteeksi. Merkkitapaus tämä on koko museomaailmalle, uskallan väittää silmäillessäni vastajulkistettua ohjelmaa, johon valikoituneet paperit kansainvälinen toimituskunta valitsi noin 90 ympäri maailmaa tulleen ehdotuksen joukosta. Kolme suomalaispaperiakin pääsi mukaan, onnittelut tekijöille ja tuleville puhujille! Pistäkää nyt ihmeessä tämä kalenteriin ja hoitakaa ilmoittautuminen asap.
 |
| Kuvat: ICOM Germany |
Aihepiirin johdatellakseni palaan viime kuiseen ICOMin hallinnolliseen kokoukseen Pariisiin, jossa puhuttiin useista jokseenkin vaikeista asioista, joita yli 35 000 museoammattilaisen yhteisön pyörittämiseen liittyy, mutta ehkä jäsenistöä kiinnostavammin sellaisista puhui keynoten roolin saanut Newcastlen yliopiston museologian professori Chris Whitehead. (Hallinnollisten kokousten muista kuulumisista kerromme seuraavassa kahdessa postauksessa)
Kiehtovassa puheenvuorossaan Whitehead pohti eurooppalaisten perustavia tarinoita, jollainen on esimerkiksi varsin vakiintuneesti toinen maailmansota. “EU itself is a peculiar kind of a monument to the war”, sanoi hän korostaen tuon sodan raskasta taakkaa Euroopan virallisena syntytarinana. Mutta tuohon tarinaan liittyy vähemmälle huomioille jääneitä juonteita, jotka ovat myös olennaisesti vaikuttaneet nykyisen Euroopan muodostumiseen. Esimerkiksi nousivat Hollantiin, ja muuallekin, jälleenrakennustöihin kurjiin työoloihin 50-luvulla kuljetetut turkkilaiset siirtotyöläiset, joiden oletettiin palaavaan kotiinsa työn valmistuttua. Heidän kohdallaan voitaneen puhua epäreilusta riistosta. Tämänkaltaiset ovat noloja tarinoita, joilla ei ole onnellista loppua, ja jotka itse asiassa jatkuvat edelleen. Ne liittyvät siirtomaa-ajan perintöön, jota ei Whiteheadin mukaan ole edelleenkään käsitelty riittävästi.
 |
| Kuva: Eero Ehanti |
Entä ne vaikeat tarinat, jotka tapahtuvat juuri nyt? Näemmekö niitä tai katsommeko tarkoituksella toisaalle, kun aiheet ovat liian lähellä? Onko museoilla tahtotilaa ja rohkeutta taltioida ja esittää tämän hetken epäkohtia? Löytyykö kehittyvästä teknologiasta ratkaisuja? Näitä voi kukin pohtia oman museonsa kohdalla. Itse ajattelen, että rohkeutta museoilta kyllä löytyy, mutta perustava haaste on valintojen tekeminen sen suhteen, mitä taltioidaan ja esitetään vaihtoehtojen ylenpalttisen tarjonnan joukosta. Uskon myös, että loistavia teknologisia mahdollisuuksiakin on jo olemassa, mutta niiden käytön omaksuminen vaatii panostusta museoilta. Pitänee sopeutua siihen tosiasiaan, että nuorille diginatiiveille, joille digitaalinen ja ruudulta koettu elämys voi olla yhtä relevanttia ja aitoa kun fyysinen ja autenttinen kokemus.
Historia ei ole selkeä narratiivi, vaan mahdottoman monimutkainen tapahtumien ja tarinoiden sekamelska. Samoin voidaan sanoa nykyhetkestä. Kuinka siitä voi saada otetta? Whitehead nosti esiin pelit ja leikit. Historialle voi leikkiä, kuten tekee Whiteheadin esimerkiksi nostama Orhan Pamuk Viattomuuden museossaan. Pamukin viattomuuden museossa ei ole mitään autenttista ja se museoi pelkkää fiktiota, mutta kertoo silti olennaista ja relevanttia tarinaa Istanbulista ja ihmisyydestä. (Pamukista kirjoitin aikaisemmassa blogipostauksessani) Myöhemmin vastaanotolla kun jututin Whiteheadia, hän kertoi Tanskan kansallismuseon vitriinissä olevasta merenneidosta, jonka yhteydessä ei ole sen kummempia selityksiä väärennöksestä tms. Siinä kävijä voi pyöritellä päätään ihmetellessään, että eihän tämä nyt voi olla oikea - vai voiko, kun museo sen kerran näin esittää… Yhden esillepanon kautta aukeaa valtava spekri historian kummallisuuksien pohdintaa, erilaisia merkityksiä ja tarinoita, ja samalla mieleen jää jännittävä epävarmuuden tunne. Leikin kauttako vaikeiden aiheiden pariin? Ehkä olennaista on keksiä luovia tapoja herättää ihmiset ajattelemaan haastavia teemoja. ”Totuuksien” latelu ei toimi.
 |
| Konferenssin ohjelmasta vastaavan toimitusryhmän jäseniä kesäkuussa 2017 Pariisissa. Kuva: ICOM Germany |
 |
| Konferenssin käytännön järjestelyistä vastaavan ryhmän kokous Pariisissa. Kuva: Maija Ekosaari |
Eero Ehanti
