Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen museologian opiskelijat ovat järjestäneet vuotuisen museologian seminaarin jo 18 kertaa aiemmin. Huhtikuussa pidettävä seminaari poikkeaa hieman aiemmista seminaareista, sillä tänä vuonna seminaari järjestetään yhteistyössä ICOM Suomen komitean ja Suomen museoliiton kanssa. Seminaarin tarkoituksena on herättää keskustelua ja uusia ajatuksia museoetiikasta, aiheesta, joka on jokaiselle museoalalla työskentelevälle varmasti tuttu.
Mutta mitä tapahtuu, kun kolme noviisia alkaa järjestää seminaaria? Eteen tulee jatkuvasti uusia asioita: miten puhujia haetaan? Mistä seminaarille saadaan rahoitusta? Miten aikataulusta tehdään toimiva? Onneksi meillä on ollut tukenamme myös kokeneita seminaarin järjestäjiä, jotka ovat ohjanneet meitä eteenpäin ja vastanneet lukuisiin kysymyksiimme. Entä nyt, kun seminaariin on enää muutama viikko? Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, päällä ei ole täysi kaaos. Järjestämisessä suuret kuviot ovat toistaiseksi pysyneet hallussa, vaikka pienempiä yllätyksiä onkin ilmestynyt välillä kuin sieniä sateella. Suurimmat järjestelyt on tehty, ilmoittautuminen on käynnissä. Luentosalin järjestelemisen seminaaria varten voi aloittaa vasta seminaaria edeltävänä iltana. Nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi miettimään menneitä kuukausia.
Aloitimme seminaarijärjestelyt puolisen vuotta sitten. Innoissamme, mutta myös hieman peloissamme ajattelimme edessä olevaa urakkaa. Aluksi suunnitteleminen oli rentoa. Heittelimme esiin ajatuksia siitä, millainen tuleva seminaari voisi olla. Perehdyimme ICOMin ehdotuksiin ja museoetiikkaan yleensä. Pian totesimme, että ensi kertaa seminaaria järjestäessään keskittyy helposti asioihin, jotka loppujenlopuksi ovatkin vain pieni osa kokonaisuutta. Ensin olisi keskityttävä suuriin linjoihin. Onneksi ohjaajamme, jo aiemmin museologian seminaarien järjestelyissä mukana ollut Maiju Nurminen, luotsasi meitä eteenpäin ja piti jalkamme maanpinnalla. Muutaman korkealentoisimman haavekuvan romutettuamme kasassa oli toteuttamiskelpoinen suunnitelma.
Järjestelyihin liittyvät vastuualueet jaettiin kunkin omien kiinnostusten mukaan. Tarjolla olivat puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan, tiedotus- ja somevastaavan, iltajuhlavastaavan ja puhujavastaajan pestit. Keskityimme aluksi ajankohtaisimpiin tehtäviin. Ryhmäämme muodostui puheenjohtajan, sihteeri-rahastonhoitajan sekä tiedotus- ja somevastaavan tehtävät. Pikkuhiljaa vastuualueet ovat laajentuneet ja muuttaneet muotoaan. Päävastuualueiden lisäksi jokainen on saanut hoidettavakseen erilaisia tehtäviä myös muilta osa-alueilta. Sihteeri-rahastonhoitajamme Johanna Mylläri kuvailee omaa työaluettaan seuraavasti: ”Rahastonhoitajan tehtävät ovat toistaiseksi olleet lähinnä apurahojen ja muun materiaalin hakua eri tahoilta, mutta seminaaripäivien lähestyessä töitä riittänee kylliksi kustannusten selvityksen parissa. Sihteerin tehtävät ovat puolestaan olleet tasaista kokousmuistioiden kirjaamista ja yritystä pysyä tilanteen tasalla. Näiden lisäksi tehtävää on riittänyt mm. tapahtumasta ilmoittelun parissa.”
Viikoittaiset kokoukset ovat rytmittäneet muita opiskeluja. Välillä on täytynyt tehdä uhrauksia, jotta tehtävälistat ovat tulleet tehdyiksi ja seminaarin järjestäminen edennyt. Työmäärää on lisännyt työryhmämme pieni koko. Ryhmän pienuutta olemme kuitenkin onnistuneesti kompensoineet sitkeydellä ja innostuksella, kuten puheenjohtajamme Jesse Saarinenkin kuvaa: ”Meidän ryhmämme on pieni, mutta sitkeä. Ei ole väliä kuka tekee mitäkin tai kuka on vahvin lenkki; olemme kaikki samassa veneessä. Tämä on parasta seminaaria järjestäessä.” Vähintään yhtä suuri merkitys, kuin hyvällä työryhmällä, on ollut ohjaajamme Maijun, sekä yhteistyökumppaneidemme avulla ja tietämyksellä. Apu on ollut korvaamatonta suunnatessamme kohti maalia: Museoetiikka 2.0 -seminaaria. Myös järjestäessä kohdatut haasteet ja tehdyt kömmähdykset ovat kuljettaneet meitä eteenpäin. Ne ovat opettaneet paljon.
Kirjoittaessani tätä on seminaariin enää muutama viikko. Luultavasti jännitys vielä tiivistyy ennen H-hetkeä. Onkohan kaikki asiat nyt muistettu hoitaa? Toimiikohan tekniikka? Entä jos kukaan ei pidäkään niistä valitsemistamme kahvitauon tarjoiluista? Ehkä se ei ole kuitenkaan niin vakavaa. Jännittämisen sijaan voisin keskittyä iloitsemaan kaikesta siitä, mitä olemme saaneet aikaan ja oppineet. Tulevan seminaarin järjestäminen on ollut meille opiskelijoille suuri työ, johon olemme halunneet satsata. Se on kannattanut. Kuten tässä blogissa on aiemmin todettu: ”Luvassa on kyseenalaistavia puheenvuoroja ja vilkkaita keskusteluja, joihin siivittävät valovoimaiset keynote -puhujat ja kotimaisen museokentän huiput.” Toisin sanoen, tiedossa on loistava seminaari. Lämpimästi tervetuloa!
Opiskelijatyöryhmän puolesta
Anni Pykäläinen
tiedotus- ja somevastaava
Museoetiikka 2.0 -seminaari 16.–17.4.2015 Jyväskylän yliopistossa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen museoetiikka.blogspot.com.
Mutta mitä tapahtuu, kun kolme noviisia alkaa järjestää seminaaria? Eteen tulee jatkuvasti uusia asioita: miten puhujia haetaan? Mistä seminaarille saadaan rahoitusta? Miten aikataulusta tehdään toimiva? Onneksi meillä on ollut tukenamme myös kokeneita seminaarin järjestäjiä, jotka ovat ohjanneet meitä eteenpäin ja vastanneet lukuisiin kysymyksiimme. Entä nyt, kun seminaariin on enää muutama viikko? Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, päällä ei ole täysi kaaos. Järjestämisessä suuret kuviot ovat toistaiseksi pysyneet hallussa, vaikka pienempiä yllätyksiä onkin ilmestynyt välillä kuin sieniä sateella. Suurimmat järjestelyt on tehty, ilmoittautuminen on käynnissä. Luentosalin järjestelemisen seminaaria varten voi aloittaa vasta seminaaria edeltävänä iltana. Nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi miettimään menneitä kuukausia.
Aloitimme seminaarijärjestelyt puolisen vuotta sitten. Innoissamme, mutta myös hieman peloissamme ajattelimme edessä olevaa urakkaa. Aluksi suunnitteleminen oli rentoa. Heittelimme esiin ajatuksia siitä, millainen tuleva seminaari voisi olla. Perehdyimme ICOMin ehdotuksiin ja museoetiikkaan yleensä. Pian totesimme, että ensi kertaa seminaaria järjestäessään keskittyy helposti asioihin, jotka loppujenlopuksi ovatkin vain pieni osa kokonaisuutta. Ensin olisi keskityttävä suuriin linjoihin. Onneksi ohjaajamme, jo aiemmin museologian seminaarien järjestelyissä mukana ollut Maiju Nurminen, luotsasi meitä eteenpäin ja piti jalkamme maanpinnalla. Muutaman korkealentoisimman haavekuvan romutettuamme kasassa oli toteuttamiskelpoinen suunnitelma.
Järjestelyihin liittyvät vastuualueet jaettiin kunkin omien kiinnostusten mukaan. Tarjolla olivat puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan, tiedotus- ja somevastaavan, iltajuhlavastaavan ja puhujavastaajan pestit. Keskityimme aluksi ajankohtaisimpiin tehtäviin. Ryhmäämme muodostui puheenjohtajan, sihteeri-rahastonhoitajan sekä tiedotus- ja somevastaavan tehtävät. Pikkuhiljaa vastuualueet ovat laajentuneet ja muuttaneet muotoaan. Päävastuualueiden lisäksi jokainen on saanut hoidettavakseen erilaisia tehtäviä myös muilta osa-alueilta. Sihteeri-rahastonhoitajamme Johanna Mylläri kuvailee omaa työaluettaan seuraavasti: ”Rahastonhoitajan tehtävät ovat toistaiseksi olleet lähinnä apurahojen ja muun materiaalin hakua eri tahoilta, mutta seminaaripäivien lähestyessä töitä riittänee kylliksi kustannusten selvityksen parissa. Sihteerin tehtävät ovat puolestaan olleet tasaista kokousmuistioiden kirjaamista ja yritystä pysyä tilanteen tasalla. Näiden lisäksi tehtävää on riittänyt mm. tapahtumasta ilmoittelun parissa.”
Viikoittaiset kokoukset ovat rytmittäneet muita opiskeluja. Välillä on täytynyt tehdä uhrauksia, jotta tehtävälistat ovat tulleet tehdyiksi ja seminaarin järjestäminen edennyt. Työmäärää on lisännyt työryhmämme pieni koko. Ryhmän pienuutta olemme kuitenkin onnistuneesti kompensoineet sitkeydellä ja innostuksella, kuten puheenjohtajamme Jesse Saarinenkin kuvaa: ”Meidän ryhmämme on pieni, mutta sitkeä. Ei ole väliä kuka tekee mitäkin tai kuka on vahvin lenkki; olemme kaikki samassa veneessä. Tämä on parasta seminaaria järjestäessä.” Vähintään yhtä suuri merkitys, kuin hyvällä työryhmällä, on ollut ohjaajamme Maijun, sekä yhteistyökumppaneidemme avulla ja tietämyksellä. Apu on ollut korvaamatonta suunnatessamme kohti maalia: Museoetiikka 2.0 -seminaaria. Myös järjestäessä kohdatut haasteet ja tehdyt kömmähdykset ovat kuljettaneet meitä eteenpäin. Ne ovat opettaneet paljon.
Kirjoittaessani tätä on seminaariin enää muutama viikko. Luultavasti jännitys vielä tiivistyy ennen H-hetkeä. Onkohan kaikki asiat nyt muistettu hoitaa? Toimiikohan tekniikka? Entä jos kukaan ei pidäkään niistä valitsemistamme kahvitauon tarjoiluista? Ehkä se ei ole kuitenkaan niin vakavaa. Jännittämisen sijaan voisin keskittyä iloitsemaan kaikesta siitä, mitä olemme saaneet aikaan ja oppineet. Tulevan seminaarin järjestäminen on ollut meille opiskelijoille suuri työ, johon olemme halunneet satsata. Se on kannattanut. Kuten tässä blogissa on aiemmin todettu: ”Luvassa on kyseenalaistavia puheenvuoroja ja vilkkaita keskusteluja, joihin siivittävät valovoimaiset keynote -puhujat ja kotimaisen museokentän huiput.” Toisin sanoen, tiedossa on loistava seminaari. Lämpimästi tervetuloa!
Opiskelijatyöryhmän puolesta
Anni Pykäläinen
tiedotus- ja somevastaava
Museoetiikka 2.0 -seminaari 16.–17.4.2015 Jyväskylän yliopistossa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen museoetiikka.blogspot.com.
