Tekeekö museosi tutkimusta?
ICOMin eettisten sääntöjen kohta kolme muistuttaa, että "museoilla on primaariaineistoa uuden tiedon saamiseksi ja välittämiseksi". Meidän velvollisuutemme on huolehtia, että kokoelmia tutkitaan ja että niistä huolehditaan. Kokoelmien ja niihin sisältyvän tiedon tulisi myös olla kaikkien saatavissa.
Säännöt ottavat kantaa aineiston hankkimiseen, analysointiin ja kunnioittavaan käsittelyyn. Ne pohtivat henkilökunnan oikeuksia tehdyn tutkimuksen tuloksiin ja kehottavat asiantuntijuuden jakamiseen ja muiden asiantuntemuksen kunnioittamiseen. Säännöt kehottavat myös yhteistyöhön muiden kulttuuriperintöä keräävien instituutioiden kanssa.
Tutkimus kietoutuu monen muun asian tavoin kokoelmapolitiikkaan. ICOMin eettiset säännöt edellyttävät, että kokoelmien arvo tutkimusmateriaalina tunnistetaan selvästi museoiden kokoelmapolitiikassa. Kokoelmapolitiikasta pitää myös käydä ilmi, että se pohjautuu museon alkuperäiseen perustehtävään. Asiakirja ei saisi olla riippuvainen kulloinkin pinnalla olevista museomaailman trendeistä.
Miten tämä toteutuu sinun museossasi?
Tutkijan vai museon intressi? Tutkija on usein individualisti, jonka mielenkiinnon kohteita ohjaavat omat ideat enemmän kuin työnantajan strategiat. Kuinka kauas oman museon perustehtävästä tutkimusaiheet oikeastaan voivat irrota? Missä kulkee työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien välinen raja? Entä kuinka kauan tutkija voi hillota aineistoa joskus ehkä toteutuvaa tutkimuskäyttöä varten?
Uskallammeko kertoa keskeneräisestä?
Kenen totuuksia ja tarinoita museokokoelmien tutkimus nostaa esiin ja vahvistaa? Saako kokoelmien ja kokoelmatutkimuksen avulla haastaa vallitsevia totuuksia ja valta-asetelmia? Uskallammeko? Entä muuttuvat totuudet? Tieteellinen tieto on luonteeltaan karttuvaa ja itseään korjaavaa. Tunnistammeko nykyhetkessä olennaisen tiedon ja osaammeko jakaa sitä muille? Ohjaako rahoitus tutkimusaiheiden valintaa? Millä periaatteella julkaisemme aineistoa Finnassa?
Kokoelmien kartuttaminen. Tarkistammeko aina kokoelmien uusien kartuntojen taustat riittävän huolellisesti? Entä miten keräämämme tieto välittyy museoammattilaisten seuraavalle sukupolvelle? Keräämmekö tietoa itseämme varten vai palvelemmeko kulttuuriperinnön kokonaisuuden karttumista? Tätä kautta tutkimus liittyy kokoelmien kokonaisuuteen. Eettinen kartuttaminen tuottaa laadukkaita kokoelmia, joiden kartunnan periaatteet ovat ymmärrettäviä myös heille, jotka tulevat jatkamaan meidän työtämme. Tämä liittyy minusta erityisesti nykydokumentointiin, mutta tietysti myös kaikkeen muuhun kartuntaan.
ICOMin eettiset säännöt eivät mainitse tutkimuspolitiikkaa museolle tarpeellisten asiakirjojen joukossa. Tarvitseeko sellaista kaikilla ollakaan – jokainen harkitkoon sitä itse. Selvää lienee kuitenkin, että kaikkien museoiden pitää pohtia sitä, mitä tutkimus oman museon kohdalla tarkoittaa.
Museoammattilaisen koulutukseen sisältyy ymmärrys akateemisen tutkimusprosessin eri vaiheista. Olisi hyödyllistä määritellä sekä itselleen että muille, mihin kohtiin prosessia oman museon tutkimustyö sijoittuu. Tiedon tuottaminen ja sen avaaminen yleisölle, myös akateemiselle yleisölle, on tärkeä osa sekä tutkimusprosessia että museotyötä. Yhteistyö akateemisten instituutioiden kanssa kartuttaa sekin yhteistä ymmärrystä kulttuuriperinnöstä eikä museoiden tarvitse tehdä kaikkea työtä itse. Mallia voi katsoa vaikka Espoon kaupunginmuseon vastavalmistuneesta tutkimus- ja julkaisupolitiikasta.
Minna Sarantola-Weiss
ICOM Suomen komitean hallituksen jäsen
Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö
