sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

2. sääntö: Museot ylläpitävät kokoelmiaan yhteiskunnan ja sen kehityksen hyväksi

Museokokoelmien vaikuttavuudesta ja esine-energiasta


ICOMin museoeettisten ohjeiden toisen säännön mukaan "museot ylläpitävät kokoelmiaan yhteiskunnan ja sen kehityksen hyväksi". Museoiden yhteiskunnallinen sijoittuminen herättää keskustelua, kuten Eero Ehanti edellisessä blogauksessa osuvasti esitti. Museoiden on alati perusteltava toimintoja, jotka eivät tuota hyötyä lyhyellä aikavälillä. Onko niin, että nopeasti päivittyvässä sähköisessä maailmassa museokokoelma ja kokoelmanhallinta ovat liian pitkiä sanoja? Onko kokoelmanhallinnalla vaikuttavuutta, ja edistävätkö kokoelmat yhteiskunnan hyvää?

Museoiden kokoelmat ovat museotoiminnan aikaa kestävä ydin katsottaessa toimintaa pitkällä aikavälillä. Meillä on käsitys, että museot ovat julkisia instituutioita yhteiskunnassa, joihin kaikilla väestöryhmillä on mahdollisuus kokoontua vaihtamaan ajatuksia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä.

Yhtenä kiintopisteenä näissä turvapaikoissa ovat museokokoelman originaalit ja kolmiulotteiset esineet, ja ennen kaikkea niiden välittämä esine-energia. Esine-energia voidaan ymmärtää siten, että alkuperäisellä museoesineellä on esineen tietoarvon ylittävä ominaisuus, joka koostuu esineen originaliteetista, ulkoisesta muodosta ja olemassaolon historiasta, mutta on lopulta enemmän kuin osiensa summa. Tästä kokonaisuudesta kumpuaa museoiden vaikuttavuuden ydin.

Museologi Kenneth Hudsonin määrittelemässä Suuressa museossa on katsottu tärkeäksi suojella jotakin osaa yhteiskunnasta museoiden ammattitaidon turvin. Kokoelman esineistö on säilynyt satoja vuosia museon kokoelmanhallinnan piirissä ja esineiden museoarvo on välittynyt sukupolvesta toiseen katkeamatta. Museokokoelmat ovat historiallinen todiste museoiden vaikuttavuudesta. Kokoelmissa olevat esineet ja niiden heritologinen itseisarvo ovat pääomaa, jota muilla yhteiskunnan instituutioilla (lukuun ottamatta muita muistiorganisaatioita) ei ole. Tätä potentiaalia ei kannata hukata aikana, jossa oman toiminnan vaikuttavuudella on väliä.


Nina Robbins (FM, YAMK, museologian jatko-opiskelija)
Päivi Ukkonen (YAMK, konservoinnin lehtori)
Minna Turtiainen (Gallen-Kallelan museon kokoelmapäällikkö)
Metropolia ammattikorkeakoulun paperi- ja interiöörikonservoinnin opiskelijat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti