Satu Savian matkaraportti Difficult Issues -konferenssista vuodelta 2017

Jos suru savuaisi - nykydokumentointi ja vaikeat aiheet

ICOM Nordin ja Saksan ICOM:n Helsingborgissa syyskuussa järjestämässä
konferenssissa, Difficult Issues, http://www.icom-helsingborg-2017.org/conference/
paneuduttiin kolmen päivän ajan vaikeisiin aiheisiin ja niiden esittämiseen museoissa.

Asema-aukio, kukkia Suomen vastarintaliikkeen tapahtumassa väkivallan uhriksi
joutuneen muistoksi. Valokuva: Juho Nurmi, Helsingin kaupunginmuseo

Miten tallentaa yhteistä surua?

Konferenssin parhaisiin puheenvuoroihin kuului mielestäni Helsinborgin
Kulturmagasinetin
https://helsingborg.se/uppleva-och-gora/kultur-och-museer/kulturmagasinet/
Birgitta Wittingin esitys Documenting collective grief .
http://www.icom-helsingborg-2017.org/conference/blog/blog_home/
documenting-collective-grief .

Wittingin aiheena oli Suomessakin yleistyneiden spontaanien muistopaikkojen
dokumentointi. Esimerkkinä hänellä oli jalkapallofanien välisessä yhteenotossa
kuolleen miehen muistopaikka Helsingborgissa. Kulturmagasinet dokumentoi
paikan aluksi valokuvaamalla, mutta päätti myös tallentaa kaupunkilaisten yhteisen
surun paikalle kertyneet viestit ja esineet. Witting pohti, miten voisi kehittää
museoiden valmiuksia dokumentoida nopeasti odottamattomia tapahtumia.

Vaikeiden aiheiden nykydokumentointi - kenen vastuulla?

Asiantuntijoiden mukaan Suomessakin tullaan tulevaisuudessa näkemään entistä
enemmän tilanteita, joissa vastakkaiset mielipiteet, pahoinvointi ja terrorismi
aiheuttavat väkivaltaa, konflikteja ja surua. Jäin Wittingin esityksen jälkeen
pohtimaan, riittääkö TAKO:n http://tako.nba.fi/index  piirissä tehtävä
nykydokumentointityö? Onko museoilla kirkas käsitys siitä, miten odottamattomia,
ikäviä tapahtumia ja ilmiöitä pitäisi dokumentoida? Jäädäänkö museoiden
kuvakokoelmissa odottamaan, että media ehkä tulevaisuudessa lahjoittaa meille
uutiskuviaan?

Museo yhteiskunnan omatuntona

Jos museo haluaa toimia yhteiskunnan omatuntona, sen tulisi mielestäni museoiden
tarttua vaikeisiinkin aiheisiin nopeasti, eikä luottaa siihen, että joku muu huolehtii siitä
puolestamme. On helppoa pysyä mukavuusalueella ja jättää vaikeat aiheet sikseen.
Mielestäni museoiden velvollisuus on pelkän objektiivisuuden tavoittelun sijasta ottaa myös
kantaa. Dokumentointiemme avulla voimme herätellä ongelmien huomaamiseen – kuten
omatunto http://blogi.nba.fi/2013/museot-eivat-ole-kansakunnan-muisti.

Huolellisuutta ja spontaaniutta

Puheenvuoroni Miten tallentaa vaikeita aiheita – nykydokumentoinnin haasteita
http://www.nba.fi/fi/File/3378/savia-satu.pdf herätti ilahduttavan paljon keskustelua
valtakunnallisilla kuva-arkistopäivillä marraskuussa. Keskustelussa tunnistettiin museoiden
hartaaseen ja huolelliseen suunnitteluun, neutraaliin kuvausotteeseen ja virka-aikaan
perustuva työtapa. Toisaalta on myös museoita, joissa joustava, työajan ulkopuolella
tapahtuva, spontaani dokumentointi on itsestään selvä osa museon toimintaa. 
 

Nopean nykydokumentoinnin strategia

Mielestäni museoilla pitäisi olla nopean nykydokumentoinnin strategia, jonka avulla
nopea päätöksenteko ja sen kautta toiminta tulisi osaksi museon kokoelmatyötä.
Hyvänä oppaana toimii Museoliiton julkaisema Pelastusdokumentoinnin parhaat
käytännöt –julkaisu. http://www.museoliitto.fi/doc/verkkojulkaisut/
Pelastusdokumentoinnin_parhaat_kaytannot.pdf Vasta aika tuo perspektiiviä siihen,
onko tänään dokumentoimamme tapahtuma merkittävä sadan vuoden kuluttua. 
 
Vaikeat valinnat
Runoilija Eeva-Liisa Mannerin runoa Jos suru savuaisi,
https://poetiikkakonferenssi.wordpress.com/vuosi-2005/olli-sinivaara-vastarinta/ on
siteerattu ahkerasti sen julkaisuvuodesta 1968 lähtien. Runo tuntuu olevan aina
ajankohtainen. Museoiden tulee toki mielestäni tehdä valintoja kokoelmien kartunnassa,
mutta vaikeiden aiheiden ja ihmisten voimakkaiden kokemusten tallennusta ei kannata
pelätä. Kantaaottavuus ja omatuntona toimiminen ei sekään olisi pahasta
dokumentointikohteita harkittaessa. Vaikkapa muistopaikkojen tallentaminen eri tavoin
kertoo tulevaisuuden suomalaisille ajasta, jolloin yhteiskunnassamme tunnettiin
turvattomuutta, vaikka sotaa ei ollut.

Satu Savia
Tutkija, Helsingin kaupunginmuseo