Matkaraportti: Milano - Hannele Lehtonen

Uusia ideoita toimintaan ja kulttuurimaisemaan etsimässä

Kuvat ja teksti: Hannele Lehtonen

Huh mikä konferenssi! Ei pelkästään siksi, että paikalla oli reilut 3000 museoalan ihmistä, ja että Milano on aivan upea kaupunki tai että hellettä riitti. Vaan siksi, että seminaarin ohjelma oli hengästyttävän runsas, ja että pää tekee vielä viikkojen jälkeenkin töitä kaiken uuden omaksumiseen ja benchmarkaamiseen omalle museolle.

Luentoja, luentoja ja luentoja

Saavuin Milanon konferenssikeskukseen maanantaina 4.7. juuri sopivasti avajaisseremonian keynote-luennoille, joista ensimmäisen piti kirjailija Ohran Pamuk. Pamuk oli asian ytimessä kehottamalla museoita kertomaan tarinoita ihmisistä, ihmisten arkipäivästä nykypäivän ihmisille. Toisen varsin inspiroivan keynote-luennon piti taiteilija Christo, jossa ei arkipäiväisyydestä ollut tietoakaan. Hänen luentonsa korosti rohkeutta tehdä jotain sellaista mikä ei ole mahdollista – mutta kuitenkin on. Hänen viimeisin teoksensa ”Floating piers” Pohjois-Italiassa Iseo-järvellä herätti paljon keskustelua tänä kesänä.

Ohjelman tarjonnan suuren määrän takia, rajasin osallistumiseni pääasiassa kahteen sessioon: marketing and public relations (MPR) ja regional museums (ICR). MPR –luennoissa korostettiin tarinan merkitystä, korostettiin muistoja, mielikuvia ja nostalgiaa. Tarinat voidaan tuoda mihin tahansa - taideteoksiin, esineisiin, rakennuksiin. Kuitenkin tarinankerronnassakin pitää miettiä kohderyhmät eli kenelle tarinaa kerrotaan ja miten se kullekin kohderyhmälle kerrotaan. Erityisen inspiroiva luento tähän oli Rijks Museumin edustajalla.

Esityksissä korosteltiin myös tapahtumien merkitystä. Näyttelyihin, mutta myös museon perustehtäviin tulee liittää erilaisia tapahtumia, yleisöluentoja, workshopeja, konsertteja eli yleisö haluaa tietää aiheesta enemmän tai kokea erilaisia teemoja eri tavalla, eri aisteilla. Rijks Museumissa, jossa vuonna 2015 järjestettiin melkein 600 tapahtumaa (huh!), on mietitty hyvin tarkkaan kohderyhmät, joille tapahtumat kohdennetaan. Heille tapahtumatoiminnan kultainen kolmio on tässä: Connection / Collection / Cooperation

Tapahtumatuotannon kultainen kolmio

Kulttuurimaisema oli konferenssin teemana. Tähän teemaan liittyviä esityksiä sai kyllä noukkia ohjelmasta erikseen eri sessioista. Onnistuin kuitenkin bongaamaan muutaman. Erityisen mielenkiintoinen oli Carol Scottin esitys kultuurimaisemasta ja kulttuurisesta muistista. Kulttuurimaisema määritellään alueeksi, jolla on tärkeä historiallinen, kulttuurinen tai esteettinen arvo. Kulttuurinen muisti taas on jokin tapahtuma, asia tai maisema, jonka haluamme muistaa, mutta se miten sen muistamme on jokaiselle erilainen. Kulttuurinen muisti tapahtuu aina museoiden ulkopuolella – se on aina omakohtainen kokemus. Museot antavat tulkintoja, jotka yrittävät olla objektiivisia, mutta jos kuunnellaan kulttuurista muistia, tarinat saavat aivan toisenlaisen sisällön ja näkökulman. Esitys sai minut miettimään sitä, onko museoiden tarjoama tieto ja tarina aina objektiivista… Ja miksi sen täytyisi aina sitä olla? Saako museo ”kohahduttaa”?

Kulttuurinen muisti

ICR:n esityksistä erityisesti mieleen jäivät paikallismuseoiden erikoistuminen johonkin alueelliseen erikoisuuteen tai tunnusmerkkiin. Itse olen jo pitkään mielessäni, ja yhä useammin myös äänekkäästi, kritisoinut joka niemessä ja notkelmassa olevia toistensa kaltaisia kotiseutumuseoita, joissa jokaisessa on samat kirnut ja juustomuotit esillä. Entäpä jos kotiseutumuseot alkaisivatkin miettiä toimintaansa siitä lähtökohdasta, että mikä on juuri heidän kunnan / alueen erikoispiirre, erikoisruoka tai taito, mitä ei muualla ole ja tekisivät museon siitä? Näin on tehty esim. Saksassa ja homma toimii! Paikallismuseoiden esitelmissä tuli myös sama asia kuin MPR:ssäkin esille, että oheistapahtumat ovat toiminnan nykypäivää ja markkinoinnissa sosiaalinen media on keskeisessä asemassa – ja myös edullisin tapa markkinoida.

Iltaohjelmaa ja museovierailuja

Iltaohjelmaa oli joka illalle eri museoissa. Itse osallistuin muutamaan. Avajaisjuhlallisuudet järjestettiin 1400-luvun Castello Sforzescossa – upea miljöö, hieno ohjelma. Ilta päättyi linnan pihalla pidettyyn konserttiin auringon laskiessa. Tiistai-illan ohjelmassa oli tutustuminen tiede- ja tekniikkamuseoon (National Museum of Science ja Tehnology Leonardo da Vinci), jossa oli avoimet ovet paitsi konferenssiin osallistujille myös muille. Todella mielenkiintoinen paikka. Suosittelen! Keskiviikkona kävin tutustumassa Milanon arkeologisessa museossa ja Santa Maria delle Grazie kirkossa katsomassa Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen. Kokemus oli melkein pyhä. Itse teos oli upea – hienompi kuin kuvissa. Valaistus, hiljaisuus ja tilan viileys teki kokemuksesta todella syvän. Rauhoittuminen teoksen edessä oli täydellistä mindfulnessia keskellä kiireistä konferenssia. Keskiviikkona oli myös pohjoismaisten komiteoiden vastaanotto Plazzo Stellinessä, jossa tapasin tuttuja ja sain uusia tuttavuuksia. Illan päätti vielä hieno konsertti Milanon tuomiokirkossa.

Retkeilyä

Osallistuin dokumentation CIDOC –ryhmän retkelle Torinoon. Ajatuksenani oli kuunnella enemmänkin CIDOCin esityksiä, mutta aikaa vaan ei ollut. Tämä retki kuitenkin antoi tietoa siitä, missä nyt dokumentoinnin osalta mennään ja mihin suuntaan ollaan menossa. Meillä oli erittäin hieno opastettu kierros Musei Realin Palazzo Realeen – myös sellaisiin huoneisiin, johon suuri yleisö ei pääse.

Torinon seminaaripaikka

Toinen retki, johon osallistuin oli kokopäiväretki Lunigianan alueeseen, mikä sijaitsee Toscanan länsiosassa, vuoristoalueella Pisan ja Genovan puolivälissä. Lunigianan alue on turisteille vielä vieras, mutta alueen tavoitteena on lisätä turismia tulevina vuosina järjestämällä teemallisia kierroksia, vaellusmatkoja jne. Alue on kyllä vierailemisen arvoinen - pala kauneinta Italiaa! Vierailimme Pontremolin pikkukaupungissa, jossa vanha keskusta monine kirkkoineen, pienine kujineen ja aukioineen oli todella viehättävä. Kaupunkia vartioi vuoren rinteellä oleva Piagnaron linna 1000-luvulta. Linnassa oli Statue Stelle –museo, jossa esillä ovat kivestä veistetyt ihmishahmot pronssikaudelta. Nautimme lounaan linnan puutarhassa oliivipuiden alla. Lounas käsitti alueen perinneruokia ja viinejä. Täältä matka jatkui yksityisen omistuksessa olevaan keskiaikaiseen linnaan Castiglione del Terziere, jota ympäröi pieni ”linnakylä” ja viimeisenä vierailimme pienessä Bagnonen kaupungissa, joka on keskiaikainen ja erittäin hyvin säilynyt. Kaupungin torilta oli upea näkymä vuoristoon ja Terzieren kylään ja linnaan.

Retki herätti paljon ajatuksia erityisesti kulttuurimaisemasta ja sen suojelusta. Tuntuu, että italialaisilla kulttuurimaiseman suojelu on verissä – historiahan on läsnä kokoajan. Maisema otetaan huomioon uutta suunniteltaessa ja rakentaessa. Kulttuurimaisemaa, sen historiaa ja yksityiskohtia kunnioitetaan ja arvostetaan. Retkemme opas sanoikin minulle, kun asiaa hänelle ääneen pohdin, että he hengittävät historiaa ja elävät sitä pienestä pitäen. Siksi sitä on helppoa arvostaa. Voi kun meilläkin päästäisiin tähän…

Retkipäivä Lunigianassa

Takaisin Suomessa

Milanon viikosta inspiroituneena olemme alkaneet omassa museossamme entistä tarkemmin miettiä kohderyhmiä ja miten kukin kohderyhmä tavoitetaan. Kohderyhmäajattelu on viety läpi koko toimintakenttäämme. Olemme tehneet oivalluksia ja huomanneet, että viestintää tulee tarkentaa ja osittain jopa muuttaa näiden ajatusten pohjalta. Asia, jota olen myös pitkää itse miettinyt, on museon tavoitettavuus. Miksi museot ovat avoinna arkisin päivisin, vaikka se vapaa-aika, jonka käytöstä kukin museo kilpailee on useimmiten ilta-aika ja viikonloput. Me koitamme nyt kääntää tätä pitämällä museota avoinna iltaisin ja viikonloppuisin, niin että yksittäisillä ihmisillä ja perheillä on mahdollisuus tulla museoon ja järjestämällä opastuksia sekä tapahtumia aikoina, jolloin ihmisillä on vapaa-aikaa. Aloitamme pienestä, mutta toivottavasti tämä alkaa tuottaa tulosta. Taistelu vapaa-ajan viettotavoista on kovaa, mutta sinnikkäästi tapahtumia järjestämällä, tekemällä kuukausittain – aina kuukauden samana viikonloppuna - ohjelmallista teemapäivää eri kohderyhmille kohdennettuna, olen vakuuttunut, että tunnettuvuus lisääntyy ja saamme uusia tyytyväisiä museoasiakkaita. Ei siis mikään turha konferenssireissu!