Matkaraportti: Milano - Leena Lehtinen

Sukkuloijan konffamuistot ICOM Milanosta

Kuvat ja teksti: Leena Lehtinen

Milanon yleiskokous oli osaltani toinen ICOMin yleiskokous, edellinen oli Wienin kokous 2007 johon minulla oli ainoa vertailupohja. Olin ennen juhannuksena alkanutta Ranskan-Italian matkaani tutkinut pikaisesti konferenssin nettisivuilta löytyvän massiivisen ohjelman ja alustavasti merkinnyt kiinnostavia sessioita joita olikin yllin kyllin. Olin ilmoittautunut oman komiteani ICMAHin ohjelmiin mutta pidin sitä aika vaatimattomana joten oli jo keväällä tehnyt päätöksen olla salista saliin kiitävä sukkuloija. Saatuani ohjelmakirjan sunnuntaina 3.7. käteeni, aloitin sen tarkemman selailun ja totesin pian että likimain kaiken haluaisin hotkaista.

Sunnuntai-iltana sessio-valintojen tekeminen tuntui suorastaan ahdistavalta joten hyppäsin junaan ja lähdin tutustumaan Bergamon nähtävyyksiin. Silloin en tiennyt, että päädyinkin todistamaan Guiness’in maailmanennätystä ”maailman pisintä halausketjua”. Se oli katkaissut liikenteen ja bussiyhteydet vuoren päällä olevaan vanhaan kaupunkiin nähtävyyksineen mutta Piazza Vecchia hieno Santa Maria Maggiore -kirkko tuli kuitenkin nähtyä ja tietenkin tämän kilometrejä kiemurrellut halausketju.

Maanantai olikin hienojen avajaisten jälkeen täyttä työtä. Avajaiset olivat perinteiset mutta sekä Orhan Pamukin videoitu esitys ja paikan päälle tulleen monumentaalitaiteilija Christon puheenvuorot olivat avajaisten kohokohtia. Muita pääpuhujia en viikon aikana päässyt kuuntelemaan mikä vähän harmitti jälkeenpäin. Itselleni päällimmäisenä muistikuvana tuosta viikosta olivat jatkuvat valinnat jotka oli myös suhteutettava ajankäyttöön ja isossa konferenssikeskuksessa paikasta toiseen siirtymiseen ja luentosalin etsimiseen. Konferenssin aikaan en myöskään tavannut kuin ohimennen pari suomalaista, mutta tähän siteeraan hotellissani asunutta konferenssimme iranilaisedustajaa joka totesi ”että iranilaisia voin aina tavata Iranissa, täällä tapaan muita!”.

Laskin nyt jälkeenpäin konferenssiohjelman englanninkielisiltä sivuilta, että kaikkiaan oli tarjolla maanantaista keskiviikkoon yhteensä 96 sivua ohjelmaa ja joka sivulla oli vajaa kymmenen sessiota tai puhetta. Selvää on, että meillä kaikilla on omat erikoisalamme ja kiinnostuksen kohteet. Omat valintani liikkuvat linjalla arkeologia, aineeton perinne, etiikka ja ”traumaattinen historia” sekä muutama poiminta AVICOMin sessioista ja muutama muistakin otsikon perusteella. Etukäteen valittuna mukana oli Rooman valtakunnan rajaa Reinillä käsittelevän seminaari 6.7. Museomessut ehdin kiertää juoksujeni lomassa.

Osallistuin myös kaikkiin iltaohjelmiin ja kävin katsomassa konferenssivieraiden käynnillä Leonardon vaikuttavaa ”Viimeistä ehtoollista”. Yhtenä iltakokemuksena jäi mieliin se kun vahingossa eksyin ensimmäisenä iltana Castello Sforzesco’ssa henkilöstön ja vapaaehtoisten notkuviin tarjoilupöytiin suojatulla sisäpihalla.

Castello Sforzesco’ssa vapaaehtoisten illanvietossa kuokkavieraana.

Samassa ryhmässä Viimeistä ehtoollista oli katsomassa myös Nepalin delegaaatio.

Olin ilmoittautunut torstaina ICMAHin Trenton matkalle joka peruttiin pitkän keston takia ja tilalla oli vierailu Civio Museo Archeologico –museossa johon osallistuin. Tämä muutos oli siinä suhteessa hyvä, että sain päivän aikaa tutustua Milanon nähtävyyksiin ja museoihin. Perjantain retkeksi olin valinnut Länsi-Toscanan retken, Lunigianaan. Matkan aikana kävimme mm. Pontremolissa pronssikautisten ihmishahmoisten veistosten museossa "Museo delle Statue Stele" joka sijaitsi  Castello del Piagnaro’ssa. Lauantaina 9.7. lensin jo takaisin Suomeen.

Länsi-Toscanan Lunigianan matkalla tutustuttiin parin linnan ohella
steela-patsas museoon ja ”slow foodin” tekoon.

En ryhdy luetteloimaan kaikkia näkemiäni sessioita koska vaihdosten takia monissa olivat aikataulut muuttuneet, esitelmöitsijät jääneet pois tai järjestys oli vaihtunut. Suurin ero edelliseen, Wienin konferenssiin oli oman järjestöni vaatimaton esitelmämäärä mutta toisaalta roimasti lisääntynyt aineettoman ”intangible” perinnön ja myös vaikeiden aiheiden kuten sodan ja erilaisen kärsimyksen tallentaminen ja esilletuonti. Myöskin pääteema ”kulttuurimaisema” tuli monissa sessioissa heikosti esille.

Seurasin muutamia museoetiikan luentoja joista useissa tuotiin esille Northamptonin museon paljon kohua herättänyt Sekhemka-patsaan myynti1. Tästä myynnistä aiheutunut julkinen keskustelu lienee ollut viime vuosina Britannian museomaailman tärkeimpiä tapahtumia. En voi mitään, että itselleni tuli heti mieleen Suomen valtion tämänvuotinen Museoviraston museorakennusten myynti minkä vain Kotkanniemi kansalaisliikkeen ansiosta vältti. Miksi olimme niin hiljaa – miksi kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa niiden myyntiä ja vaatia valtiolle lisää resursseja näiden arvokartanoiden säilyttämiseksi osana kansallista historiaa?

Northampton Councilin johtaja David Mackintosh sai parikin kertaa kuulla
kunniansa Sekhemka-patsaan myynnistä.

Uteliaisuuttani menin myös seuraamaan ICAMTin sessiota missä italialainen Antonello Alici esitteli Helsingin Guggenheim-arkkitehtikilpailua. Hän näytti tuntevan aiheen ja Helsinkimme hyvin tuoden esille myös Guggenheim-kritiikin ja Helsingin mittavan museotarjonnan. Hän siteerasi arkkitehtikilpailun kritiikkiä missä todettiin, että tämän rannan iso musta rakennus suhtautuu ylimielisesti Pohjolan valkean pääkaupungin vanhaan arkkitehtuuriin. Kuvana oli suunnitelman voittaja mereltä käsin missä kontrasti näkyi selvästi. Jälkeenpäin googlasin voittajaehdotuksen kuvia ja huomasin, että en löytänyt ainuttakaan missä rakennus oli kuvattu ilmasta Senaatintori takana.

Itselleni paras ja työtäni lähinnä oleva sessio oli ICOM Hollannin, ICOMOKsen, EXARCin ja MPRn yhteisessio ”The Roman Frontier along the River Rhine, the role of museums in revitalizing cultural landscapes”. Pidin tätä sessiota erittäin hyvänä koska sen aikataulu ja ohjelma pitivät minuutilleen ja toisaalta koska se käsitteli myös yleiskokouksen teemaa eli kuinka museot kertovat aiheeseen liittyvästä kulttuurimaisemasta.

Itselleni tärkein sessio pohti kuinka Rooman raja näkyy tänä päivänä.

Museoiden esittelystä sain heti listalleni uusia matkakohteita. ICOMin liitännäisjäsen EXARC, on Kierikin ”oma järjestö”, jonka kautta pääsimme mukaan isoon Euroopan komission rahoittamaan OpenArch-projektiin 2011-15 (ks. http://exarc.net/ ja www.openarch.eu).

Mikä on sukkuloijan päällimmäisin kokemus: jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, ottaisin rauhallisemmin. Ehkä puoli päivää yhdessä sessiossa, toiset puoli toisessa koska jatkuva siirtyminen ja luentojen bongailu vie aikaa ja hermojakin. Konferenssissa surffailu antoi kuitenkin kuvan siitä kuinka laaja museoalan kenttä on ja parikin kertaa mietin, että missä menee rajat siitä mitä kaikkea voimme ottaa hoitaaksemme ja mihin kaikkeen menemme mukaan. Varsinkin kun alati muuttuva maailmamme tarjoa koko ajan uutta jotka tulisi dokumentoida ja joihin mennä mukaan milloin tapahtumatuottajana, milloin reagoiden ajankohtaisiin ilmiöihin. Kuinka määritellä se, mikä on nykymaailmassa niin tärkeää, että se tulee dokumentoida museon toimesta. Kävijämäärät olivat useimmissa esityksissä kaikkein tärkeimmät mutta voivatko ne olla kaiken perusta?

Museomessuilta nappasin liikaakin materiaalia ja ideoita joita toivottavasti voi joskus toteuttaa.

Pinacoteca di Brera’n myymälästä löytyi tuttujakin tuotteita.

Kiitän saamastani apurahasta joka mahdollisti konferenssiin osallistumisen.
Leena Lehtinen
Museo- ja tiedekeskus Luuppi, Kierikkikeskus