Matkaraportti: Milano - Laura Kokki

Milano -museoiden kesämuodin pääkaupunki!

Kuva ja teksti: Laura Kokki

Johanna Rassi, Tästä se alkaa!

Selaan puhelimestani ICOM Milanon konferenssin appia, mikä nerokas työkalu näin ison konferenssin haltuun ottamiseen! Kuusi täyttä päivää Milanossa tieteen, taiteen ja kulttuurin parissa on ollut ehdottomasti yksi inspiroivimpia kokemuksia työrintamalla vuosiin. Jaan tässä blogissa muutamia otteita upean viikon annista ja tunnelmista. Tilaisuuksia oli paljon, ajatuksia herättävää asiaa loputtomiin ja kamerassa satoja kuvia.

Avajaisjuhla Castello Sforzescossa

Andiamo! Viikko käynnistyi maanantain key-note puhujien Christon ja Orhan Pamukin esitelmillä. Pamukin (video)esitys käsitteli hänen luomaansa museota Istanbulissa, joka perustuu Museum of Innocence kirjaan. Istanbulin ”kaupunginmuseoksi” muotoutuneessa museossa 83:ssa vitriinissä esitellään kirjan 83 lukua. Pamuk painotti vahvasti museon roolia tavallisten ihmisten tarinan kertojina. Hän heijasteli ajatuksiaan vastapareilla: reproduction > expression, national >personal, history >stories, large & expensive museums >local and cheap museums, epics > novels. Pamuk rohkaisi myös museoammattilaisia tuomaan omat mielipiteensä esille työssään. ”Time to discuss the individuality of museums”. Itse jäin pohtimaan, kuinka museot ovat viime vuosikymmeninä siirtyneet kerronnassaan Pamukin idean kaltaiseen suuntaan, eli ideana ehkä jopa vanha museoiden näkökulmasta. Pohdin enemmänkin mikä ääni jää itse museoille, joita niin vahvasti rohkaistaan kantaaottavaksikin nykypäivänä. http://en.masumiyetmuzesi.org/

Christon näkeminen, yleisön ja taitelijan välinen kysymysten heittely oli jo sinänsä spektaakkeli. Jäi kovasti harmittamaan, ettemme ehtineet Floating Piers -teosta näkemään. Yleisöstä tuli useampia ehdotuksia Christolle museoiden ”paketoinnista” :) Jää nähtäväksi mitä herra seuraavaksi keksii! http://christojeanneclaude.net/

Where ICOM from -näyttely on tuotettu konferenssia varten.

Kävin päivittäin kuuntelemassa 3-5 sessiota eri komiteoissa: ICOFOM, CIMUSET, ICEE, MPR ja CECA. Menin aiheiden perässä, takertumatta komiteoiden nimiin ja näin sain erittäin kattavan annin asioista, jotka koin itselleni tärkeiksi oman (monipuolisen) työroolini kannalta. Toki kävimme suomi-kollegoiden kanssa kuuntelemassa myös kotimaisia puheenvuoroja, joita oli tietysti ilo ja kunnia kuulla. Muutamia mieleenpainuvia puheenvuoroja tarjosivat mm. Jette Sandahl, Kaisa Hartig, Tilly Blyth, Laura Zani ja Michele de Luchi. Itse Expon puolella sain ideoita näyttelytuotannon osalta, muutamista kontakteista on jo nyt ollut hyötyä.

Välillä oli pakkosaada Gelattoa helteisessä Milanossa.

Majoituimme Lelumuseon Johannan kanssa Duomon lähellä olevan sivukadun studioyksiöön. Talossa oli, mikäs mukaan kuin Casa Museo Mangini. Täysien päivien ja kotimuseomme suppeiden aukioloaikojen yhteensovittaminen kuitenkin onnistui ja pääsimme kiertämään vartijan seurassa museon kolme kapeaa kerrosta (mm.lelut ja kellot, huh!). Vieraillessamme Viimeisen ehtoollisen luona, Johanna bongasi kirjakaupassa että kyseinen museomme oli Hidden Secrets of Milano kirjan listoilla. http://www.museomanginibonomi.it/

Naviglin alue, Milano

Perjantain ekskursio Parmassa oli huikea. Pääsimme tutustumaan ensin Parman yliopiston arkistoon/museoon nimeltä CSAC: Centro Studi e Archivo della Communicazione, joka sijaitsi Parman kaupungin ulkopuolella 1200-luvun luostarissa. Tämä ”arkisto” koostui näyttelyistä: Parman yliopiston valtavan laajan arkkitehtuuri- ja designaineiston kokoelman, tyylikkään ravintolan, museokaupan ja ystävällisen henkilökunnan. (Koko matkan paras lounas oli ehdottomasti täällä!) Suosittelen tutustumaan konseptiin: http://www.csacparma.it/ Jatkoimme matkaa vielä Parman viehättävään kaupunkiin, jossa pääsi tutustumaan lisää museoihin ja aistimaan rauhallisen mukulakivikaupungin tunnelmaa.

CSAC Parmassa

Milanon museot olivat avoinna iltaisin tavallista myöhempään ja poikkesin yksi ilta klo 22 maissa katsomaan Palazzo Realen Escherin näyttelyn. Muita iltavierailuita oli Museo Nationale Scienza e Tecnologica Leonardo da Vincin ”museoyö” (ilmainen kaikille kävijöille), joka keräsi 9000 kävijää yhden illan aikana (olimme rikkomassa heidän kävijäennätystä!). Sama museo ”tavallisena” päivänä tuli koettua (ja hyvä niin), kun olin ICEE:n järjestämällä neljän tunnin kaupunkiopastuksella, joka kertoi Milanon kanaalien kehityksestä. Museossa olivat esillä mm. 1600-luvulta sulkuportteja, jotka liittyivät kierrokseen. Valtavan hieno tekniikan museo jätti teki vaikutuksen myös kello-osastonsa puolesta. http://www.museoscienza.org/

Tekniikan museon kellonäyttely

Tekniikan museon yö

Kirjoittaessani tätä, ikimuistoinen Milanon reissu alkaa heräämään uudelleen eloon -Kiitos ICOM Suomen komitealle mahdollisuudesta osallistua konferenssiin ja kehittää itseäni!

Matkaraportti: Milano - Minerva Keltanen

ICOMin 24. yleiskonferenssi ja samalla ICOMin 70. syntymäpäiväjuhla pidettiin Milanossa ja pääteemana oli ”Museums and Cultural Landscapes”. Konferenssipaikkana oli Milanon konferenssikeskus MICO, jonne kokoontui 3300 osallistujaa yli 300 maasta. Saavuin Milanoon pari päivää ennen konferenssin virallista alkua, sillä DEMHISTin hallituksen kokous pidettiin etukäteen eräässä hulppeassa yksityisessä milanolaiskodissa, joka olisi käynyt kotimuseosta! Samalla ehdin käydä muutamissa museoissa, esim. Arkeologisessa museossa ja Pinacoteca Ambrosianassa.

Konferenssin viralliset avajaiset olivat maanantaina 4.7. Kuulimme paljon tervehdys- ja kiitospuheita, joista jäi mieleen erityisesti Italian tilanne. Italia on investoinut kulttuuriin ja taiteisiin aikaisempaa enemmän ja italialaisten museoiden kävijämäärät ovat nousussa - Milanossa jopa 20% tämän vuoden alusta lähtien. Monet puhujat toivat myös esiin huolensa kulttuuriperinnön säilymisestä nykyisessä maailmantilanteessa. Kulttuurin nähtiin edustavan humaanisuutta, vastakohtana terroristi-iskuille. Avajaisten viidestä keynote- puhujasta mielenkiintoiset olivat mielestäni turkkilaisen Nobel-kirjailija Orhan Pamukin videotervehdys sekä taiteilija Christon esitys projekteistaan, joista viimeisin oli tänä vuonna tehty The Floating Piers Italian Iseo-järvellä. Orhan Pamukin vuonna 2012 avattu Museum of Innocence eli Viattomuuden museo, perustuu Pamukin romaaniin. Romaani on rakkaustarina, ja museoon valitut esineet ovat tulkintaa tästä fiktiivisestä tarinasta. Museon logiikka seuraa tarinan juonta. Videolla Pamuk luki museomanifestinsä, jonka mukaan yksilöiden tarinat ovat paljon kiinnostavampia kuin valtion tai kansan.

 Avajaisseremonian jälkeen alkoivat komiteoiden omat luennot, ja jaoin aikani vuoroin DEMHISTin ja ICEE:n esityksiä kuunnellen. Lisäksi konferenssikeskuksessa järjestettiin erittäin hyödyllinen EXPO, jossa eri näytteilleasettajat, vitriinien valmistajat, kiertonäyttelyiden myyjät ym. kertoivat tuotteistaan. Illalla konferenssin avajaisjuhla pidettiin Castello Sforzescossa, 1400-luvulta peräisin olevassa linnassa. Tarjolla oli buffen lisäksi musiikkia, taidokkaita lippuesityksiä ja linnan sisätiloissa oli mahdollisuus tutustua taidekokoelmiin, mm. Michelangelon Pietà-veistokseen.

Tiistaina 5.7. jaoin päiväni vuoroin DEMHISTIN ja ICEE:n luentoja kuunnellen. Päivän paras luennoitsija oli ehdottomasti kenialainen MuthoniThang’wa, joka kertoi Karen Blixenin kotimuseosta sekä kirjailijasta hybridisenä kulttuurihahmona. Tarinat olivat pääosin surullista kuultavaa, vaikka luennoitsija osasi kertoa asiat huumorilla höystettynä. Blixenin kotimuseo on nykyisin Kenian suosituin museokohde ulkomaalaisten turistien parissa, mutta kenialaiset itse eivät siellä juuri käy. Luennoitsija näytti myös powerpointissaan karttakuvan, jossa Tanskan sijaan Blixenin matkojen lähtömaaksi oli merkitty Suomi!

DEMHISTin jäsenkokouksessa jouduin myös kertomaan ikävät uutiset, eli että DEMHISTin seuraavaa konferenssia ei järjestetä Suomessa vuonna 2017 Suomen kansallismuseon taloudellisten leikkausten takia. Uudeksi konferenssipaikaksi äänestettiin Lontoo.

DEMHISTin jäsen dos. Rosanna Pavoni kertoi Storie Milanesi –linkistä (http://www.storiemilanesi.org/ ), jonka 15 henkilön ja museon kautta voi tutustua kaupunkiin, ja keskiviikkona saimme vierailla valikoimaan näistä kohteista; Fondazione Franco Albini, Casa Museo Lalla Romano, Museo Poldi Pezzoli, Casa Museo Boschi di Stefano. Päivän kruunasi illalla järjestetty urku- ja puhallinkonsertti Duomossa.

Torstaina oli vuorossa oli koko päivän retki Milanon ulkopuolelle, kohteina Il Vittoriale ja Ugo da Comon kotimuseot. Perjantaina koko päivän retki Parmaan, jossa vierailut mm. CSAC:issa, Casa del Suono (äänimuseo), säveltäjä Toscaninin museossa, Galleria Nazionalessa ja Arkeologisessa museossa kulinaristista puolta unohtamatta, kun Parmassa kerran oltiin. Lauantaina ennen paluulentoa ehdin vielä ihailemaan Leonardo da Vincin kuuluisaa freskoa, Pyhää ehtoollista, sekä vierailemaan Fondazione Pradan nykytaidemuseossa. Viikko oli mennyt vauhdikkaasti, Italian ICOMin komiteat olivat järjestäneet hyvän ja mielenkiintoisen ohjelman, tuliaisina kotiin monia uusia ideoita ja ajatuksia! Grazie e arrivederci Milano!

Minerva Keltanen
Näyttelypäällikkö, Suomen kansallismuseo

Matkaraportti: Milano - Paula Hyvönen

Viikko museospektaakkelissa
ICOMIN 24. yleiskonferenssi Milanossa 3. – 9.7.2016  

Kuvat ja teksti: Paula Hyvönen

Saavuin sunnuntai-iltana Milanoon koko päivän matkustamisesta hieman rähjääntyneenä, mutta myöhäinen illallinen kollegan kanssa johdatteli mukavasti italialaiseen tunnelmaan ja Icom-viikkoon.
Osallistuin ensimmäistä kertaa yleiskonferenssiin, joten odotukset olivat korkealla. Olihan ohjelmassa tarjolla Christoa, Orhan Pamukia, kansainvälisiä puhujia pilvin pimein – puhumattakaan tapahtumista, joissa oli tarjolla niin illanviettoja renessanssilinnoissa ja taidemuseoissa, konsertti Duomon katedraalissa kuin ekskursiomatkoja. Konferenssin spektaakkelimainen ohjelma (painettuna lähes 300-sivuinen) aiheutti tosin lievää epätoivon tunnetta; miten valita ne kaikkein parhaimmat esitykset runsaasta tarjonnasta. Olo oli kuin irtokarkkihyllyn edessä; valinnanvaraa vaikka kuinka, kaikkea haluaisi kokeilla, mutta takaraivossa jyskyttää tieto, että kaikkea ei voi saada – intuitiolla on mentävä.

Ensimmäisen päivän aamu MiCo-konferenssikeskuksen ilmoittautumisaulassa meni jonottaessa rekisteröitymistä. Lähes 4000 osallistujaa kun oli saapunut Milanoon, osa tosin jo lauantaina. Menihän siinä kuitenkin sen verran aikaa, että ihan ensimmäiset juhlapuheet jäivät suurelta osin kuulematta. Kun pääsin tärkeän oloinen nimilappu kaulassani suureen Silver Plenary -saliin, Icomin entinen varapuheenjohtaja Bernice L. Murphy oli puhumassa museoiden etiikasta ja kulttuuriperinnön merkityksestä. Hänen toimittama kirja muuten oli yksi konferenssikassin painavasta sisällöstä.

Ehkä odotetuimmat puhujat olivat kuitenkin kirjailija Orhan Pamuk ja taiteilija Christo. Videon kautta tervehdyksensä lähettäneen Pamukin puhe oli vaikuttava, etenkin kun hän puhui pienten museoiden merkityksestä suurten monumentaalisten museoiden sijaan. Hän kehotti museoihmisiä tarinoiden kerrontaan ja toteuttamaan omia vahvoja ideoita.

Christo, jota tuskin näki yleisön noustessa innostuneena ottamaan hänestä kuvia, kertoi omasta tuotannostaan. Milanon lähelle, Iseo-järvelle toteutettu Floating Piers –teos oli ollut saapumispäivänäni viimeistä kertaa esillä. Hieman harmitti, ettei sinne enää päässyt, sillä kuvien perusteella olisi ollut mieletön kokemus kävellä pitkin keltaista, kelluvaa tietä. No, kaikkea ei voi saada.

Christo ja luonnos Floating Piers –teokseen.

Avajaispuheiden jälkeen ehti tehdä pikaisen kierroksen messuosastolla, jossa oli tarjolla niin huipputeknologiaa näyttelykäyttöön, mm. virtuaalilaseja (juu, tuli kokeiltua ja tuntuivat toimivan) kuin kokoelmatyöhön liittyviä järjestelmiä. Kuolasin aivan upeita taideteosten säilytykseen tarkoitettuja ripustuskiskoja Art Storage Systems –osastolla. Sellaiset kuin saisi uuteen Mikkelin taidemuseoon…En tehnyt vielä diiliä firman kanssa.

Näyttelyt ja taidemuseoiden kokoelmat mielessä suunnistin ICFAn ja COMCOLin yhteissessioon, jossa mielenkiintoinen oli etenkin saksalaisen kuraattorin Stefanie Knollin esitelmä julkisen taideteoksen vaiheista yksityisen taidekokoelman kautta jälleen julkiseksi, osaksi taidemuseon kokoelmia. Esimerkkinä hänellä oli Baselissa sijainneen keskiaikaisen Kuolemantanssi-maalauksen varsin monivihahteiset vaiheet palasiksi tuhoamisesta yksityisten taidekeräilijöiden omistuksen kohteiksi ja lopulta monien etsintöjen kautta osaksi baselilaisen museon keskiaikakokoelmaa. Hän tähdensi esityksessään museoiden tärkeää tehtävää kulttuuriperinnön säilyttämisessä.

Stefanie Knoll

Illan kruunasi illanvietto hulppeassa Castello Sforzescossa, jossa pöydät notkuivat tarjottavaa ja linnan monet uumenet taideaarteita. Michelangelon Pietà, taiteilijan viimeinen, keskeneräiseksi jäänyt teos, oli yksi vaikuttavimmista linnan taideteoksista.

Avajaisillanvieton juhlapaikka, Castello Sforzesco.

Viikko jatkui kiirehtiessä esityksistä toiseen, etenkin näyttely- ja kokoelma-asioihin liittyen. ICEEn esityksissä pohdittiin kiertonäyttelyiden muunneltavuutta eri näyttelypaikoissa ja ekologisesti järkevää liikuteltavuutta. Esimerkkitapauksina nimenomaan huippumuodista tehdyt näyttelyt. No sehän sopi! Ydinajatuksena muotia esittelevissä näyttelyissä tuntui olevan tarinankerronta; kuinka esitellä huippudesignerien tuotantoa yleisöä kiinnostavasti ja kerronnallisesti sortumatta näyteikkunasomistukseen.

Iltapäivän esityksistä ehdin vielä napata Memorial Lectures –session, jossa Bernice L. Murphyn esitys Palmyran arkeologisesti merkittävistä kohteista terrorismin kourissa toi jälleen esille kulttuuriperinnön vaalimisen koko kulttuurikentän asiana. Iltaohjelmaan kuului vielä opastettu kierros Milanon Duomossa, jossa mm. reliikkeihin liittyvät tarinat olivat mielikuvitusta kutkuttavia.

Yksi Duomon komeista lasimaalauksista.

Keskiviikon aamupäivän keynote-puheissa pohdittiin museoiden roolia yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti sekä painotettiin museoiden merkitystä uusien haasteiden, kuten maahanmuuton tuomien kysymysten edessä. Iltapäivällä sattui sitten floppivalinta. Riensin kuulemaan Karen Blixenin Keniassa sijaitsevasta kotimuseosta kertovaa esitystä, mutta se olikin peruttu. Esitys buddhalaisen temppelin taidekokoelmista olisi varmasti ollut mielenkiintoinen, mutta sen kuuntelemista hankaloitti kieliongelmat ja osittain venäjänkieliset (jota en hallitse) powerpoint –sivut. Lässähtänyttä tunnelmaa kompensoi illan konsertti Duomossa.

Asiaa täynnä olevien esitysten välissä ehti nauttia pikaiset lounashetket. Niin, ne olivat aika eeppisten lounaslaatikoiden varassa (katso kuva). Kulinaristisesta kokemuksesta ei voi nyt puhua, mutta ne olivat kyllä mainioita keskustelun avaajia pienissä lounaspöydissä. 

Lounaslaatikon yllätys.

Torstaita odotin todella kuumeisesti, sillä tuolloin olin varannut ajan Viimeiselle ehtoolliselle. Eikä mille tahansa, vaan itse Leonardo da Vincin maalauksen äärelle Santa Maria delle Grazieen. Taiteen tutkijan herkkä hetki, kun vihdoin pääsi silmätysten tuon taidehistorian merkkiteoksen kanssa. Kuten aina, mikään painokuva ei tee teokselle oikeutta.

Perjantaina oli ekskursiopäivä. Vaihtoehtoja oli jälleen useita, joista itse päädyin Piacenzan ja Parman retkeen, jossa tutustuttiin kolmeen renessanssilinnaan. Aloitimme Palazzo Farnesesta (rakentaminen aloitettu jo 1300-luvulla), joka sijaitsi aivan Piacenzan keskustassa. Oppaamme, jonka nimen olen jo autuaasti unohtanut, kertoi palatsin historiasta ja siellä nykyisin olevista useista kokoelmista varsin ansiokkaasti. Täällä vietimmekin kaikista pisimmän aikaa, mikä sitten sotkikin aikataulumme moottoritien liikenneruuhkan lisäksi.

Barokin mahtipontista taidetta Palazzo Farnesen kokoelmista.

Seuraava linna oli puolen tunnin ajomatkan päässä Piacenzasta, Trebbia-joen varrella sijaitseva Castello di Rivalta. Niin ikään 1300-luvulla perustettu linna oli pysynyt rakentamisestaan lähtien saman Landi-suvun hallussa, joka oppaamme mukaan oli varsin harvinaista. Linna oli runsaine sisustuksineen häkellyttävä yhdistelmä renessanssia, rokokoota, barokkia ja 1800-luvun kertaustyylejä. Samanlaista tyylihässäkkää sisälsi myös viimeisenä kohteena ollut Sanvitalen linna Parman maakunnassa. Linnan yhtenä aarteena esiteltiin manierismin taiteilijan Parmigianinon maalaama fresco vuodelta 1523. Antiikin tarinoiden Diana-myyttiä kuvaava maalaus oli vastikään konservoitu ja se oli todella kaunis hohtavine ja kirkkaine väreineen. 

Castello di Rivalta Piacenzassa.

Viikko oli täynnä nähtävää, kuultavaa ja koettavaa. Konferenssin massiiviset järjestelyt oli hoidettu mallikkaasti (jos unohdetaan se lounas). Aina kun oli hiemankin kysymysmerkin näköinen, ystävällinen avustaja oli välittömästi auttamassa. Oli hienoa tavata uusia ihmisiä, niin kollegoita Suomesta kuin maailmaltakin. Monissa konferenssin esityksissä nousi esiin museoiden ja muidenkin kulttuurilaitosten tärkeä rooli niin monikulttuurisuuden, ymmärryksen kuin kantaa ottamisen puolesta että irtiottomisessa raskaasta organisaatiokeskeisyydestä.

Itselleni koin tärkeäksi sen, mitä kirjailija Orhan Pamuk sanoi avauspuheenvuorossaan, että pienillä museoilla on suuri merkitys. Koin, että vaikka ei ollakaan suuria kokoelmia tai kävijämääriä pyörittävä museo, on meidänkin oltava tänä päivänä aktiivinen myös kansainvälisesti. Taidemuseomme ei voi enää olla pelkästään omaan alueeseensa profiloituva ja siitä ammentava, vaan meidänkin on laajennettava toimintaamme kansainväliseen yhteistyöhön ja otettava se huomioon omassa näyttelytoiminnassa.

Konferenssi vahvisti uskoani siihen, että omalla työllä on merkitystä. Tämän ensimmäisen konferenssielämyksen perusteella tuli tunne, että kokemusten ja näkemysten jakaminen tällaisilla kansainvälisillä foorumeilla on tärkeä osa museotyötä. Seuraavaa, Kyoton konferenssia odotellessa.

Paula Hyvönen
Mikkelin taidemuseon amanuenssi

Matkaraportti: Milano - Mona Taipale

Milano ICOMin yleiskonferenssi 3.-9.7.2016

Teksti ja kuvat: Mona Tipale

Konferenssikeskus MiCon sisääntulo.

Olen ollut ICOMin toiminnassa mukana jo pitkään, mutta tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa ICOMin yleiskonferenssiin. Osallistuin myös konferenssin alussa ja lopussa oleviin hallinnollisiin kokouksiin ICOM Suomen hallituksen edustajana pj. Eero Ehantin kanssa. Hallinnollisissa kokouksissa oli suuren maailman meininkiä erilaisten kulttuurien kohdatessa. Minulle kokoukset olivat tärkeitä myös siksi, että ne auttoivat hahmottamaan ICOMia organisaationa paremmin.

Ensimmäinen ihmeellinen päivä

ICOMin hallitusvaalien ehdokkaat. Suomen Carina Jaatinen esittäytyy.
Carina valittiin hallitukseen suurimmalla äänimäärällä!

Ensimmäinen varsinainen konferenssipäivä alkoi kirjailija Orhan Pamukin ja taiteilija Christon keynote-luennoilla. Pamuk puolusti puheenvuorossaan pieniä museoita, kehotti kertomaan tarinoita ja jakamaan henkilökohtaisia, arkisia kokemuksia. Mieleeni jäi erityisesti hänen ajatuksensa: ”Museums should be like novels”. Christo sen sijaan ei tee mitään pienesti. Hän kertoi mielikuvituksellisista ja jättimäisistä projekteistaan runsaan kuvamateriaalin kera. Hänen synnyinmaansa Bulgaria oli kommunistinen valtio, jossa kaikki oli tarkoin säädeltyä. Sieltä lähdettyään hän on tehnyt mitä haluaa, ja on omien sanojensa mukaan vapaa ja riippumaton. ”My art is useless, nobody needs it. Joy and beauty matters!”. Harmillisesti taiteilijan Milanon lähistölle rakentama Floating peers –teos suljettiin juuri ennen konferenssia eikä meillä ollut mahdollista kokea sitä.

Christo puhuu ja yleisö kuuntelee. Taiteilija sai rokkitähtimäisen vastaanoton, ihmiset nousivat seisomaan ja kännykkäkamerat räpsyivät.

Illalla pidetty avajaisjuhla toteutui hulppeissa puittessa 1400-luvulla rakennetussa Castello Sforzescossa. Tarjoilu ja ohjelma oli runsas, ja saimme nähdä Michelangelon viimeisen, kesken jääneen Pietà Rondaninin. Taidehistorioitsijalle näitä hienoja taide-elämyksiä oli tarjolla läpi konferenssin, taideteoksia, joita on aiemmin nähnyt vain kuvissa. Suurin elämyksistä oli Leonardon Viimeinen ehtoollinen. Teokselle kuljettiin erilaisten tilojen läpi, kuin siirtymäriittinä ajassa taaksepäin. Hienoa syvyysefektiä ei näe kuvissa. Mestarin työ.

Opening party Castello Sforzescossa tarjosi taidetta kaikille aisteille.

Michelangelo: Pietà Rondanini.

Samassa tilassa Leonardon Viimeisen ehtoollisen kanssa oli
teoksesta tehty kipsikopio näkövammaisille.

MPR-komitean ohjelmasta

Osallistuin pääasiallisesti oman komiteani Marketing and Public Relations (MPR) ohjelmaan. Oli mielenkiintoista kuulla, miten markkinointia ja PR:ää tehdään erilaisissa ja erikokoisissa museoissa, eri kulttuureissa ja erilaisilla resursseilla. Mitä tekee pieni museo,
jolla ei käytännöllisesti katsottuna ole ollenkaan markkinointibudjettia ja toisaalta iso museo markkinointiosastoineen ja –koneistoineen. Vaikka resurssit ovat erilaisia, sosiaalisen median työkalujen käyttö korostui puheenvuoroissa. Konferenssin jälkeen sovinkin ensi töikseni neuvottelun paikallisen mediatalon bloggareiden kanssa sisältömarkkinointiasioihin liittyen . Puheenvuoroista sain useita vinkkejä, joita voin hyödyntää omassa työssäni pienehkön museon yleisötyössä ja markkinoinnissa.

Rijks-museon dia tiivistää olennaisen:

Rijks-museon markkinointipuolen johtopäätöksiä, joihin on helppo yhtyä.

MPR:n ohjelma oli jaettu teemoihin: telling stories that connect, deepening connections, making cultural connections ja using values to connect. Oma puheenvuoroni ajoittui jälkimmäiseen teemaan. Kerroin kolmesta museomme käytännöstä, joita asiakkaat ovat olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa. Nämä olivat asiakasraati, jonka kanssa suunnittelemme ja toteutamme museotoimintaa, vertaisihmettelijä, joka toimii museossa näyttelykokemuksen jakajana sekä muistopaja, jossa osallistujat käyvät henkilökohtaista historiaansa läpi NLP-harjoitusten kautta museon tiloissa ja tekevät pajan lopuksi muistorasian elämästään. Erityisesti muistopajakonsepti kiinnosti kuulijoita, oletettavasti uutuusarvonsa takia.

MPR:n ohjelma oli kiinnostava ja hyvin rakennettu, mutta olisin toivonut hieman pidempiä puheenvuoroja. 15 minuutissa ehtii esitellä asiansa, mutta kuulijoiden haastaminen
keskusteluun ja kokemusten jakaminen jää turhan vähälle. Kahvi- ja muiden taukojen aikana syntyi vilkasta keskustelua, jota olisi voinut käydä yleisesti luentojen yhteydessäkin. Yleisesti ottaen pidän tärkeänä, että puheenvuoroissa tuodaan käytännön ideoita tai ongelmia, joista keskustellaan eikä vain esitellä omaa juttua ”nice to know” –tyyppisesti.

Fondazione Prada ja MPR:n väkeä.

Erinäisten upeiden vanhojen palatsien jälkeen vierailimme MPR:n retkellä kahdessa uudessa museossa, Fondazione Pradassa ja MUDECissa (Museo delle Culture). Pradasta jäivät päällimmäisenä mieleen rakennuksen yksityiskohdat, kuten kullattu seinä, rakennuksen muodot ja tilaratkaisut. Mietin Pradan suvun intressejä museon avaamiseen, ovatko ne taiteellisia, taloudellisia (verovähennykset?) vai molempia. Mietin myös, pyritäänkö museon rakentamisella teollisuusalueelle ns. Bilbao-ilmiöön, alueen nostamiseen kulttuurikohteen avulla. Tämä tullaan näkemään myöhemmin. MUDECissa meille ja ICEEn porukalle kerrottiin museon rahoituksesta, joka koostui yksityisistä ja julkisista varoista, muttei silti tullut ihan selväksi. Esillä oli Mirón näyttely, jossa pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla kokeilemaan virtuaalilaseja tutustuessani Mirón elinympäristöön. Olipa jännä kokemus, pää meni kyllä aika pyörälle!

Turistina Como-järvellä

Retket ja oheisohjelma kruunasivat seminaarin annin. Varsinaisena retkipäivänä suuntasin Como-järvelle. Kuljimme erinomaisen oppaan johdolla 14 Kristuksen kärsimystietä
kuvittavan kappelin kautta pyhälle Ossuccio-vuorelle. Päivä oli helteinen, maisemat henkeäsalpaavia. Erinomainen oppaamme esitteli meille alueen historiaa ja muisti myös kertoa meitä suuresti kiinnostaneita yksityiskohtia kuten mikä järven rannalla olevista rakennuksista on George Clooneyn huvila ja muuta tärkeää…

Como-järvellä. Taustallani olevalla saarella on kuvattu Tähtien sota episodi II -leffan (Kloonien hyökkäys) ja Casino Royalen kohtauksia!

 Summa summarum

Kokonaisuutena konferenssi oli hyvin organisoitu ja rakennettu. Ainoastaan lounaat saivat kritiikkiä, oltiinhan Italiassa. Kuva kertokoon puolestaan…

Päivittäinen Lunch box.
I.t.a.l.i.a.s.s.a!

Ohjelman ainut hankaluus oli sen runsaus! Koko ajan tuntui olevan käynnissä monta mielenkiintoista luentoa eri komiteoiden puitteissa ja messuosastollekin piti ehtiä. Virallisen ohjelman ohella myös erilaiset tapaamiset ja kohtaamiset olivat tärkeitä. Esimerkiksi pohjoismaisten komiteoiden vastaanotolla Palazzo Stellinessä tutustuin moneen kollegaan, joita en ollut aiemmin tavannut (myös suomalaisiin!). Elimme myös islantilaisten mukana EURO2016 –jalkapallohuumaa, joka valitettavasti islantilaisten osalta päättyi konferenssin aikana. Jalkapallosta puheen ollen ehdin itse vielä konferenssin päätyttyä piipahtaa legendaarisella San Siron stadionilla! Iltaohjelmista herkistävin ainakin näin vaskimusiikin ystävälle oli ICOMilaisille järjestetty urku- ja vaskikonsertti Milanon Duomossa.

San Siro –stadionin museo

Opastus Milanon Duomossa tutustutti kirkon uskomattomiin yksityiskohtiin. Myöhemmin saimme nauttia urku- ja vaskikonsertista kirkossa.