Museokokoelmat osana ICOM Milano konferenssia 

Kuvat ja teksti: Riitta Kela

Kokoelmatyön näkökulmasta ICOM 2016 konferenssin anti oli ylitsepursuava. Valikoimaa, näkökulmia, kuunneltavaa ja keskusteltavaa riitti. Myös kaikki keynote-puhujat toivat hyvin esille museotyön yhden lähtökohdan, kokoelmat. Ainakaan se ei jäänyt epäselväksi, että ICOM:n museoammattilaisten keskuudessa kaikkialla maailmassa korostetaan edelleen kokoelmien merkitystä yhtenä keskeisenä museotyön lähtökohtana.

Konferenssikeskus

Heti osana avajaisjuhlallisuuksia Bernice Murphy, ICOM:n uuden juhlajulkaisun Museum Ethics and Cultural Heritage toimittaja, oli kokoelmatyön keskeisimpien kysymysten äärellä. Hän kysyi, mihin kokoelmien esineet oikeastaan kuuluvat, mikä on kokoelman elämänkaari ja millaisista sidoksista kokoelmat kertovat. Hän myös muistutti, että esineet kokoelmissa tulisi nähdä aina kokonaisuutena kertomassa suuremmasta, ei yksittäisinä artefakteina.

Afrikkalaisen näkemyksen kokoelmatyöhön tuonut keynote-puhuja ministeri Nkaudu Luo Sambiasta palasi samaan kokoelmien merkityksen teemaan, mutta ehkä vähän perinteisemmin äänenpainoin. Hän totesi moneen kertaan, että afrikkalaiset haluavat omat kokoelmansa palautettavan takaisin kotiseudulleen. Esineiden merkitys identiteetille ja ihmisten kokemuksille, yhteisöjen itseisarvolle on tärkeä!

Orhan Pakum keynote-puheenvuorossaan taas korosti arkipäiväisiä esineitä ja ihmisten tarinoita. Hän peräänkuulutti tavallisten tarinoiden arvon ymmärtämistä, pienten esineiden kokoelmia, pieniä museoita, pieniä, mutta suuria tarinoita. TAKO:n innokkaana arkipoolilaisena tämä puheenvuoro oli kyllä mukavaa vahvistusta oman vuosien aikana muodostuneen kokoelmakäsityksen yhdelle pääajatukselle. Pienistä tarinoista syntyvät usein ne ikimuistoisimmat museokokemukset!

Koko seminaarin aikana kokoelmatyötä käsittelevissä puheenvuoroissa törmäsi usein tuttuun, kotoisan ajankohtaiseen ja samaan, mitä suomalaisissa museoissa omassa arjessamme koko ajan teemme. Tutut teemat kokoelmatyössä vaikuttavat hyvin erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Melkein kaikesta huomasin, että tätä olemme Tampereella jo kokeilleetkin. Osa on muodostunut pysyväksi toiminnaksi, osasta on jo luovuttukin:

- sharing & caring together

- participatory collecting

- how to make collections more open

- golden triangle of collection, connection and cooperation

- cultural mapping (Wikimedia, editathons, workshops)

- digital landscapes

- smart and embedded museums

- content and connectivity

- personal memories as a part of collection significances

Eli yhteisöt ja yhdessä kumppanien kanssa tekeminen oli kyllä monissa kokoelmatyötä käsittelevissä puheenvuoroissa esillä! Osallistaminen, nykydokumentointi yhdessä, kokoelmien avaaminen ja saavutettavuuden parantaminen, sosiaalisen median ja paikkatiedon ottaminen osaksi kokoelmatyötä, ja digitaalisten aineistojen sisällyttäminen osaksi kokoelmia olivat kaikki vahvasti esillä ainakin COMCOL:n ja ICFA:n yhteisissä sessioissa Art collecting and the sense of place: an integral and integrated approach towards arts, other heritages and collecting. 

ICFA:n ja COMCOL:n kokouksessa

Tämän lyhyen reissuraportin loppuun vielä taloustieteilijä David Thorsbyn taloustieteen näkemys kokoelmista, kun kuulijana ja taloustieteilijän tulkitsijana on kokoelmaihminen: Museon taloudellinen arvo voidaan jakaa ekonomiseen ja kulttuuriseen arvoon. Kulttuurinen arvo ilmenee yleisesti kokoelmissa ja se mitataan kokoelmista tuotettuina palveluina. Siinäpä se, kokoelmatyön kaksi tärkeintä puolta - kokoelmat ja miten saamme ne yhteisöjen käyttöön!

Riitta Kela, kokoelmapäällikkö, Tampereen museot

Matkaraportti Milano: Maija Kasvinen

Museoammattilaiset maailmaa parantamassa

 

Kesäinen lomareissu Italiaan vaihtui sujuvasti asiareissuksi osallistuessani ICOMin yleiskonferenssiin Milanossa heinäkuun alussa. Osallistuminen kyseiseen konferenssiin oli minulle ensimmäinen laatuaan ja lähdin matkaan ilman selkeää käsitystä siitä, mitä tuleman pitäisi. Konferenssi alkoi osaltani rennoissa merkeissä: saapuessani Milanoon sain tietää Museo Nazionale Scienza e tecnolgia Leonardo da Vincissä järjestettävästä Cult Nightistä. Nakattuani kimpsuni hotelliin suuntasin kohti tätä tieteen ja teknologian museota. Cult Night osottautui hyvin suosituksi tapahtumaksi: ilmaisen sisäänpääsyn lisäksi tarjolla oli erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä, ruokaa ja juomaa, vaikuttavaa esineistöä ja hulppeita saleja. Erityisen mieleenpainuva oli ruokaan ja ruoantuotantoon keskittyvä näyttely, joka pedagogisin videoin ja tekstein kertoi ruoantuotantoa mullistaneista keksinnöistä. ICOMin harmaita huopakasseja vilahteli väkijoukossa runsain määrin, mutta erityisen ilahduttavaa oli huomata että Cult Nightin olivat ottaneet omakseen kaikenlaiset ihmiset vauvasta vaariin. Museo oli elävä oivalluksen keskus, jossa sekottui tieto, olut ja hiki.

Tieteen ja teknologian museon Cult Nightissa ruokatrekkatrendi oli selvästi esillä

Seuraava päivä alkoi ilmottautumisella ja tutustumisella 256-sivuiseen ohjelmaraamattuun. Avauspuheenvuoroon sisältyi mm. Ekonomisti David Throsbyn presentaatio, joka käsitteli museoiden arvoa ja argumentointia museotoiminnan tärkeydestä. Thronsby jakoi museoiden arvon useisiin, (lähes) konkreettisiin arvoihin, joilla voidaan kommunikoida museoiden merkittävyyttä maailmassa, jossa talouden numerot ovat päättäjien äidinkieli.

Kulttuuriekonomisti David Thronsby esitelmöi mittareista ja arvoista museoissa

Päivä tarjosi lisäksi paljon keskustelua museoiden sosiaalisesta vastuusta ja merkittävyydestä. Carla Prat Meksikosta painotti museoiden vastuuta historian väärinkäytösten esiintuomisessa ja ”ihmisoikeuksien kulttuurin” luomisessa. Pratin puheenvuoroa edelsi Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallion puheenvuoro, joka kirvoitti yleisöltä runsaat naurut Kallen kertoessa Lenin-museon mittavasta remontista ja asettaessaan kiistellyn hallitsijan uudenlaiseen valoon. Päivän mittaan kiertelin lukuisissa esityksissä ja sukkeloin eri komiteoiden järjestämien tilaisuuksien välillä. Koko komiteajärjestely oli minulle entuudestaan melko vieras ja pääsinkin tietämättömyyteni varjolla tutustumaan eri osastojen toimintaan. 

Carla Prat Meksikosta painottaa museoiden sosiaalista vastuuta

Ohjelmaa riitti pitkälle iltaan itse kokouskeskuksessa ja vielä senkin jälkeen. Puheenvuorojen jälkeen suuntasin yhteispohjoismaalaiseen vastaanottoon kuulemaan eri maiden komiteoiden yhteistyösuunnitelmista. Puheiden lomassa herkuteltiin viinillä ja suupaloilla ja tutustuttiin kollegoihin. Ilta jatkui vielä kaupungin tunnetuimmassa nähtävyydessä, tuomikirkko Duomossa konsertin merkeissä. Mielenkiintoinen päivä täynnä uusia tuttavuuksia, luentoja ja nautiskelua.

Carla Prat Meksikosta painottaa museoiden sosiaalista vastuuta

Jälkeenpäin kokouksen antia summatessa mieleen nousivat erityisesti uudet tuttavuuden ja ne puheenvuorot, joissa puhuttiin museoiden sosiaalisesta roolista. Sosiaalisen roolin voi nähdä kahtijakoisena: toisaalta museoiden tulee tuoda esiin historian tapahtumia ja tuoda yhteet ihmiset eri sukupolvien ja jopa vuosisatojen yli - liittää kertomukset osaksi laajempaa jatkumoa, antaa eväitä paremman yhteiskunnan rakentamiseen. Toisaalta museolla voidaan nähdä olevan hyvin konkreettinen sosiaalinen rooli ihmisten yhteentuomisessa tässä ajassa. Museot ovat julkista tilaa, jossa on mahdollisuus kohdata ihmisiä eri taustoista. Kenties museoiden antamia sosiaalisen kohtaamisen mahdollisuuksia voisi verrata kauppakeskuksien aikoinaan antamiin sosiaalisen näyttäytymisen ja kanssakäymisen mahdollisuuksiin. Museo henkii kulttuurista pääomaa, jota museokävijä voi täydentää samalla kun tapaa muita ihmisiä luontevasti ja ilman suoraa kontaktia. Museoiden muutos on ollut nähtävillä jo pitkään – toimintoja täydentää yhä useammin museokauppa ja -kahvila – ja museopedagogia painottaa keskustelua autoritäärisen opettamisen sijaan. Kohtaaminen on nostettu keskiöön.

Stedeljik museolla oli tärkeä sanoma ja upeat presentaatioslidet

ICOM konferenssi oli konkreettinen esimerkki sosiaalisuuden painotuksesta. Kohtaaminen erilaisten ihmisten kanssa, keskustelu, haastaminen ja omien ajattelumallien kyseenalaistaminen ja fyysisen paikan osoittaminen kaikelle tälle, on se, mitä tarvitaan niin museokentällä kuin muuallakin.

Carsten Höllerin järjestämä yhden päivän festivaali Pirelli Hangar Bicoccassa.

 Maija Kasvinen
kuraattori; nykytaide, julkisen tilan taide
Suomen kuraattorien yhdistyksen (SKY ry) puheenjohtaja

Matkaraportti: Milano - Kalle Kallio

Kenties kolmannella kerralla

Osallistuin ICOM:in yleiskokoukseen toista kertaa. Ensimmäisen kerran olin mukana Wienissä kesällä 2007 ja yhdeksän vuoden jälkeen uudestaan Milanossa. Konferenssit olivat perusrakenteeltaan varsin samanlaisia massatapahtumia, mutta oma osallistumiseni – se oli jalostunut. Sain Milanosta paljon enemmän irti, vaikka jälkikäteen ajateltuna jotain tekisin toisin. Sen sijaan että olisin kirjoittanut blogin tapahtuman huikeasta sisällöllisestä annista, päätinkin vertailla kokemuksiani vain käytännön kautta. Toivottavasti joukossa on joku käypä vinkki tuleville konferenssikävijöille!

Kun osallistuin Wienin yleiskokoukseen, olin ehtinyt työskennellä vasta viisi vuotta museoalalla valmistumiseni jälkeen. Kokemukseni museokonferensseista oli ohut ja lähdin liikkeelle turistipohjalta: rinkka selkään, halvin majoitus ja pyörin pääkallopaikalla alusta loppuun. Kiersin valtavan määrän museoita, kävelin kymmeniä kilometrejä, kuuntelin niin paljon esitelmiä kuin kerkesin ja osallistuin sattumanvaraisesti sosiaaliseen ohjelmaan. Vaikka käyntikorttini vaihtoivat kiitettävästi omistajaa, ei konferenssi kuitenkaan poikinut myöhempien vuosien kannalta kiinnostavia ammatillisia kontakteja tai yhteistyön alkuja. Kivaa tietysti oli, näin nähtävyyksiä ja kuulin mainioita puheenvuoroja, mutta jälkikäteen katsoen melko vaatimattomin tuloksin.

Milanossa asiat olivat jo aivan toisin ja valmistautuminen alkoi lähes kaksi vuotta aiemmin. Työväenmuseoiden järjestö Worklab ei toimi ICOM:in sisällä, mutta aloitimme syksyllä 2014 keskustelut yhteistyöstä tekniikanmuseot kokoavan CIMUSET:in kanssa. Koska konferenssin teemana olivat maisemat, sopi teollinen kulttuuriympäristö hyvin aiheeksi molemmille. CIMUSET:ille oli varattu oma luentosali kolmeksi päiväksi ja lisäksi järjestimme retken italialaiseen sisarmuseoon Bresciassa. Kävin itse varmistelemassa järjestelyjä jo edelliskesänä.

Syksyllä 2015 sorvasimme kutsun, jota levitettiin molempien järjestöjen kautta. Olin mukana arvioimassa papereita ja tarjosin myös menestyksellä omaa esitystäni ohjelmaan. Saimme vähän yli 50 ehdotusta, joista CIMUSET:in ohjelmaan voitiin ottaa 20 pidempää ja 10 lyhyempää esitystä. Taso oli Milanossa ehkä aavistuksen korkeammalla kuin pienemmissä konferensseissa, mutta silti ohjelmaan pääsivät jokseenkin kaikki, jotka laativat teemaan sopivan ehdotuksen ja ymmärsivät huomioida kutsussa mainitut painotukset. Lisäksi sessioille tarvittiin puheenjohtajat ja minulle lankesi vetovastuu yhdestä neljän paperin kokonaisuudesta.

Järjestöjen ohjelmakutsut julkaistiin kootusti yleiskokouksen sivuilta Call for Papers -otsikon alta. Olin Wienissä seurannut INTERCOM:in ohjelmaa ja huomasin, että heillä olikin kiinnostava ihmisoikeusteema Milanossa. Jos ensimmäinen paperini käsitteli Punaisen Tampereen kulttuuriperintöä, toisen paperin tein Lenin-museon uudistamisesta. Ja hupsista, kohta huomasin, että minulla oli samana päivänä kaksi esitelmää, yhden session puheenjohtaminen ja Worklabin hallituksen kokous!

Kun osallistuin ensimmäistä kertaa yleiskokoukseen, en ymmärtänyt ehdottaa esitelmää enkä oivaltanut osallistua kansainvälisen komitean oheisohjelmaan. Mikäli kansainvälisestä museotapahtumasta haluaa löytää mielenkiintoisia kontakteja ja uusia tuttavuuksia, minun mielestäni kannattaa keskittyä pienempiin teemaryhmiin ja tapahtumiin, joihin on valmiiksi valikoitunut samanmielisiä kollegoja. Pienissä ympyröissä on vaikeampi jäädä tuijottelemaan kengänkärkiään. Oma puheenvuoro avaa parhaiten ovia: ihmiset tulevat rohkeammin juttelemaan ja voi tutustua uusiin kollegoihin. Tällä kertaa seuraukset olivat tavattoman nopeita – puhuin samoista teemoista Belgradissa jo elokuun lopulla.

Kelvolliseen kansainväliseen esitelmään on pari hyvää nyrkkisääntöä. Vaikka puhuisi hyvää englantia, siihen ei parane luottaa. Omat vuorosanat kannattaa kirjoittaa paperille ja dioihin on hyvä upottaa riittävän suurella samoja asioita helpottamaan seuraamista. Hyvät kuvat ja nopeasti asiaan eteneminen on tärkeää tilaisuuksissa, joissa ihmiset seuraavat kymmeniä esityksiä. Koska puheenjohtajat voivat pitää aikataulusta ankarasti kiinni, tärkeintä asiaa ei pidä jättää viimeiseksi. Kaikki eivät halua vääntää vitsiä, mutta kevyellä huumorilla voi saada yleisön puolelleen. Ja on lohdullista muistaa, että surkeakin esitys jää paremmin mieleen kuin kokonaan pitämätön.

Milanossa olin yksi suomalaisista superosallistujista, jotka pysyivät koko ajan liikkeessä. Lasten tuliaisetkin piti hakea aikaisin aamulla aukeavasta lelukaupasta. Aika hujahti sessioissa, tapaamisissa kollegoiden kanssa ja oheisohjelmassa. Asuin edullisessa hotellissa metrolinjan varrella ja häivyin jo ekskursiopäivänä – Wienissä ehdin turhautua kuuntelemalla yleiskokousta, johon täysipainoisesti voivat osallistua vain valitut delegaatit. Olin siis hyvä työntekijä, joka osallistui maksimaalisen kustannustehokkaasti.

Juokseminen kahdessa komiteassa ei kuitenkaan täysin onnistunut, koska en ehtinyt kunnolla tutustua kummankaan ihmisiin. Liian tiukka ohjelma vei myös voimat. Kun brittikollega ehdotti ekskursion jälkeen neljäntenä konferenssi-iltana, että mentäisiinkö porukalla syömään, enpä vain enää jaksanut. Juuri tällaiset epämuodolliset tilaisuudet ja yhteinen ajattelu tuoppi kädessä olisivat kuitenkin parasta, mitä kansainväliset konferenssit voivat tarjota. Sopivaan mielentilaan ei kuitenkaan pääse, jos kuormittaa itseään liikaa ja ahnehtii vastuuta. Ehkä kolmannella kerralla osaan jo löytää kelpo tasapainon työn ja hauskanpidon välillä!

Kalle Kallio

Kirjoittaja on Työväenmuseo Werstaan johtaja ja Worklabin (International Association of Labour Museums) puheenjohtaja.

Matkaraportti: Milano - Carina Jaatinen

Kansainvälisen museokeskustelun, näyttelyvaihdon ja komiteatyön huippuhetkiä Milanossa!

ICOMin yleiskonferenssia Milanossa 3.-9. heinäkuuta voi kutsua museoammattilaisten megafestivaaliksi. Kolme ja puolituhatta osanottajaa täytti Milanon kongressikeskuksen salit ja viikon aikana tarjolla oli satoja museotyötä ja museoiden tulevaisuutta pohtivia esitelmiä, puheita ja keskusteluja. Yleiskonferenssien ydinantia on päästä tutustumaan ICOMin kansainvälisten komiteoiden toimintaan, jotka kaikki kokoontuvat yhteen kerran kolmessa vuodessa.

ICOMin yleiskonferenssi järjesettiin konferenssikeskus MiCossa Milanossa.

Yleiskonferenssissa oli nimekkäitä keynote puhujia, mm. David Fleming Liverpoolin museoista.

 Yksi ICOMin kolmestakymmenestä kansainvälisestä komiteasta on näyttelyvaihtoon erikoistunut ICEE eli International Committee for Exhibitions and Exchange, jonka puheenjohtajana olen toiminut viimeiset kolme vuotta. ICEEn konferenssi osana Milanon yleiskonferenssia oli minulle oman puheenjohtajakauteni huipentuma, jossa korostuivat komitean hallituksen loistava yhteistyö, vaikuttavat kumppanuudet, ystävyys ja ilo yhteisestä onnistumisesta – myös osanottajiemme kanssa. ICEEn 2016 ohjelma löytyy viralliselta nettisivultamme. En esittele sitä tässä tarkemmin, vaan reflektoin mieluummin kokemuksiani itse kansainvälisestä komiteatyöstä, josta hieman haikeana nyt luovun yhdeksän hallitusvuoden jälkeen.

Carina Jaatinen avaamassa ICEEn konferenssia.

ICEEn konferenssissa oli tiivis tunnelma.

ICEEn kumppani Izi.TRAVEL järjesti Storytelling –workshopin osana ICEEn konferenssiohjelmaa.

ICEEn ekskursiot veivät mm. Pirelli HangarBicoccaan, Pirelli-yhtiön yksityiseen, vanhoihin hangaarirakennuksiin perustettuun näyttelykeskukseen. Esillä oli huikeaa nykytaidetta, mm. pysyvänä installaationa Anselm Kieferin vaikuttava the Seven Heavanly Palaces 2004-2015.

ICOM on ainutlaatuinen!

ICOMin toiminnassa voi hahmottaa kolme perustasoa –

• 119 kansallista komiteaa, jotka ottavat jäsenet (nyt jo yli 36 000!) ja hyödyntävät ICOMin luomia välineitä kuten eettistä koodistoa toiminnassaan
• 30 kansainvälistä komiteaa, jotka tarjoavat jäsenistölle temaattisia foorumeita ja verkostoja
• ICOMin ohjelmat, kuten esim. kansainvälinen museoammatillinen koulutus ja toiminta kulttuuriesineiden laittoman maastaviennin estämiseksi, joita toteutetaan yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa

Monelle suomalaiselle museoammattilaiselle tutuin lienee oma ICOM Suomen komitea. Se on muihin ICOMin kansallisiin komiteoihin verrattuna yksi vireimmistä ja avoimimmista ja lisäksi kooltaan yksi suurimmista (eri maiden väestömääriin suhteutettuna lienee suurin!).

Suomalaisia on paljon mukana myös kansainvälisten komiteoiden toiminnassa ja hallituksissa. Kansainväliset komiteat ovatkin se varsinainen järjestön toiminnan ydin. Ympäri maailmaa kokoontuvat komiteat tarjoavat verkostoitumisen, oppimisen ja kokemustenvaihdon foorumeita maailman kaikille museoammattilaisille. Erityisen merkittävää on, että demokraattinen ja globaalisti toimiva ICOM on monille kehittyvissä maissa tai yhteiskunnallisesti epävakaissa oloissa toimiville museoammattilaisille ainoa mahdollinen toivo ja väylä päästä osallistumaan kansainväliseen yhteistyöhön. Meille, joille kansainvälisiin konferensseihin osallistuminen on resurssien puolesta toisinaan hieman helpompaa, ICOM on ennen kaikkea ainutlaatuinen foorumi kulttuurisen ymmärryksemme ja maailmankuvamme laajentamiseen ja pitkäjänteisten ammatillisten kontaktien rakentamiseen.

Yleiskokousvuosina, kuten nyt Milanossa, kansainväliset komiteat valitsevat uudet hallitukset. Toimikausi on kolmivuotinen, ja kahden kauden jälkeen voi vielä tulla valituksi komitean puheenjohtajaksi, kuten minun tapauksessani kolme vuotta sitten Rion yleiskokouksessa. Jännittävää kuulla, mikä on suomalaisten osuus kansainvälisten-komiteoiden hallituksissa nyt Milanon jälkeen.

ICEEn vanhan ja uuden hallituksen jäsenet vaalien jälkeisissä tunnelmissa.

Komiteatyön arkea ja tulevaisuuden haasteita

Komiteatyö vie aikaa. Erityisesti puheenjohtajat ja muut avainhenkilöt joutuvat tasapainoilemaan aikapaineiden kanssa, joita komitean johtaminen oman päivätyön ohella aiheuttaa. Hallitusjäsenet pystyvät yleensä tapaamaan toisiaan fyysisesti vain kerran vuodessa konferenssien yhteydessä. Hallituksen yhteydenpito tapahtuu etätyöskentelynä, mitä hankaloittaa vielä se, että jäsenet asuvat eri maissa ja eri aikavyöhykkeillä. Kolmivuotiset toimikaudet asettavat omat haasteensa: ensimmäinen kausi kuluu yleensä opetteluun, etenkin koskien yhteistyötä ICOM sihteeristön kanssa ja osallistumista ICOMin vuosittaisiin yleiskokouksiin. Toiseksi ihmisten vaihtuminen komitean hallituksessa vie jatkuvasti osaamispääomaa toiminnalta.

Kaikista yllämainituista syistä johtuen on erityisen tärkeää, että ICOM järjestönä pystyy tukemaan kansainvälisten komiteoiden toimintaa luomalla yhteisisä ohjeistuksia ja suosituksia, sekä tarjoamalla vertailutietoa eri komiteoiden käytännöistä. Näiden kysymysten edistämiseksi olen tehnyt konkreettisia aloitteita toimiessani viimeiset kolme vuotta puheenjohtajana kansainvälisten komiteoiden erilliskokouksessa, joka järjestetään vuosittain ICOMin yleiskokouksen yhteydessä. Seuraajani kansainvälisten komiteoiden kokouksen puheenjohtajana on ICOM CC:n puheenjohtaja, tanskalainen Kristiane Strætkvern, joten uskon toiminnan kehittämisen olevan hyvissä käsissä. Kansainvälisessä yhteistyössä pohjoismaista pragmaattisuutta oppii nimittäin todella arvostamaan.

Kansainvälisiä komiteoita koskeva suurin tulevaisuuden haaste on niiden tämän hetkinen valikoima. Komiteat ovat syntyneet eri aikoina, erilaisista tarpeista, ja ne ovat hyvin erilaisia kooltaan ja järjestäytymisasteeltaan. Maailma ja museotyö sen myötä ovat muuttuneet, ja ICOMin komiteoiden tulisi peilata tätä muutosta pysyäkseen relevantteina jäsenistölle. Uudistuminen on välttämätöntä, mutta sen läpivienti ei ole helppoa giganttisessa 36 000 jäsenen järjestössä. Minun arvaukseni on, että viimeistään kolmen vuoden päästä, Kioton yleiskokouksessa Japanissa, tämä aihe kuitenkin nousee konkreettisesti esille.

Italia luovuttaa ICOMin lipun Japanille.

Komiteatyö on jatkuvaa kehittämistä, oppimista ja iloa tuloksista

Komiteoiden perustehtävä on järjestää vuosittainen konferenssi tai tapaaminen oman aihepiirinsa puitteissa jossain päin maailmaa. Yleiskonferensseissa kaikki komiteat kokoontuvat yhteen paikkaan, kuten nyt Milanoon, ja välivuosina ne leviävät taas maailmalle omien ohjelmiensa mukaisesti. Vain ICOMin suurin kansainvälinen komitea, noin 3000 jäsenen ICOM-CC eli konservointikomitea toimii hieman toisella periaatteella. Koostaan johtuen se kokoontuu vain joka kolmas vuosi, aina yleiskonferenssin jälkeisenä vuonna. Järjestäytyneimmillä komiteoilla on vuosikonferenssien lisäksi muutakin toimintaa, kuten koulutusta (esim. dokumentaatiokomitea CIDOCilla http://network.icom.museum/cidoc/) ja julkaisutoimintaa (kuten museopedagogiikan komitea CECAlla http://network.icom.museum/ceca/).

ICEEssa oman puheenjohtajakauteni tavoitteena oli kehittää ICEEn hallitustyöskentelyä ja toimintaa ammattimaisempaan suuntaan. Puheenjohtajakauteni alussa ICEE oli minimiresurssein toimiva komitea, joka oli alkanut kärsiä jäsen- ja osanottajakadosta. Kolmen vuoden työn jälkeen saatoimme ylpeänä esitellä tuloksiamme ICEEn omassa vuosikokouksessa Milanossa: Kolme upeaa konferenssia (Suomi 2014, Etelä-Afrikka 2015 ja Milano 2016), erinomainen osanottajapalaute, kasvaneet osanottaja- ja jäsenmäärät, ICOMin virallisen nettisivun käyttöönotto ja erilliset konferenssinettisivut, uutiskirjeet jäsenille, sponsori- ja kumppanuussopimukset, omat matka-apurahat kehittyvien maiden ammattilaisille ja kaiken taustalla erittäin toimiva ja toisiaan tukeva hallitus, jossa jokainen jäsen vastaa aktiivisesti jotain osa-alueesta komiteatyössä. ICEEn vetovoiman kasvusta kertoo osaltaan myös se, että hallitukseemme oli tänä vuonna tarjolla kandidaatteja tuplasti enemmän kuin vapaita hallituspaikkoja, ja kandidaattien joukossa oli myös isoja museoita kuten British Museum ja American Museum of Natural History.

Parannettavaa on aina ja kaikkialla, mutta välillä on aika iloita myös työn tuloksista! Mitattavien tulosten ohella komiteatyö rikastaa kaikkien mukanaolevien henkistä ja ammatillista pääomaa, ja mikä parasta, tarjoaa mahdollisuuden ihmisten välisiin kohtaamisiin ja uusiin ystävyyksiin.

Kuka hyötyy komiteatyöstä ja onko se joltain pois?

ICOMin toimintaan osallistuminen vie aikaa ja resursseja. Siksi onkin tärkeää kysyä, ketä nämä panostukset lopulta hyödyttävät. Kuka saa, ja onko se siinä tapauksessa joltain muulta pois?  Asiaa voi tarkastella sekä osallistujan/jäsenen, hänen työnantajansa ja rahoittajan tai itse järjestön kannalta.

On selvää, että vapaaehtoistoimintana pyöritettävä järjestö toimii juuri niin hyvin kuin sen jäsenet saavat sen toimimaan. Jos ICOM kiinnostaa, mutta voisi mielestäsi toimia paremmin, ryhdy aktiiviseksi ja tuo panoksesi sen kehittämiseen. ICOM järjestönä tarvitsee jäseniään kehittyäkseen.

ICOMin merkitystä ja mahdollisuuksia henkilökohtaisen ammatillisen kehittymisen kannalta olen nostanut esiin jo yllä. Sitä on vaikea korostaa liikaa. Ratkaisevaa on lopulta oma aktiivisuus. Rohkenetko ottaa kontaktia uusiin ihmisiin, lyöttäytyä juttusille, ja etsiä ihmisiä, jotka ovat oman ammattisi ja tehtäväsi kannalta erityisen kiinnostavia?

Koska kyse on ammatillisesta vapaaehtoistoiminnasta, jota ei kuitenkaan ole täysin mahdollista eikä ehkä mielekästäkään tehdä vain omalla ajalla, komiteatyön hyödyistä tulisi keskustella erityisesti työnantajamuseoidemme kanssa. On erittäin tärkeää, että komiteatyön hyödyt pystytään perkaamaan esiin myös työnantajamme kannalta. Mitä museon toiminnallisia ja strategisia tavoitteita komiteatyöllä voidaan edistää? Miten komiteatyön hyödyt pystytään välittämään omaan museoon ja museokentälle laajemmin? Henkilökohtaisen ammatillisen kehittymisen ohella museolle koituvia hyötyjä voivat olla esim. konkreettiset yhteistyöprojektit, näyttelyvaihto, kehittämishankkeet, ammatillinen vaihto ja benchmarking. Kun ICOMin mahdollisuudet ja merkitys avautuvat kirkkaasti työnantajamuseoillemme, on meidän yhdessä helpompi neuvotella siitä, miten toimintaan osallistuminen kytkeytyy osaksi museotyötämme ja millaisin resurssein sitä voidaan tukea.

Uusi askel – jäseneksi ICOMin hallitukseen!

Yleiskokouksen yhteydessä järjestettiin ICOMin vaalit, joissa valittiin järjestölle uusi presidentti ja hallitus. Tänä vuonna minulla oli kunnia olla ICOM Suomen komitean asettamana ehdokkaana ICOMin hallituksen jäseneksi.

Vaalien tulos ratkesi konferenssin viimeisenä päivänä, 9. heinäkuuta. Vaikka olinkin saanut paljon kannustavia viestejä matkan varrella, olin mykistynyt äänimäärästä, jolla tulin valituksi hallitukseen. Hallitusjäsenyydestä saatte lukea lähiaikoina lisää, joten tässä vaiheessa ei siitä enempää. Lopuksi haluan kuitenkin kiittää lämpimästi ICOM Suomen komiteaa ehdokkuudestani, ja aivan erityisen kiitoksen haluan osoittaa Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriölle pitkäjänteisestä tuesta ICOM-toiminnan ja suomalaisten museoammattilaisten kansainvälistymisen hyväksi – se kantaa hedelmää.

Päätösjuhla Milanon Triennale-museossa.

Kuvat ja teksti: Carina Jaatinen

Näyttelypäällikkö, Espoon kaupunginmuseo

ICOM Executive Board, jäsen 2016-

Tausta ICOMissa

• ICEE, pj 2010-2013, hallituksen jäsen 2007-2013
• Separate meeting of the ICOM International Committees, pj 2014-2016
• Nominations and Elections Committee, pj 2012-2015
• ICOM Suomen komitea, pj 2010-2013
   

Matkaraportti: Milano - Outi Järvinen

ICOMin raha- ja pankkimuseoiden komitean (International Committee for Money and Banking Museums, ICOMON) vuosikokous järjestettiin osana massiivista ICOMin yleiskokousta helteisessä Milanossa heinäkuussa. ICOMONin hallitus kokoontui samassa yhteydessä ainoaan vuosittaiseen tapaamiseensa. Milano oli mukana kilpailemassa jo vuoden 2013 kokousisännyydestä, mutta hävisi tuolloin melko selvin numeroin Rio de Janeirolle – siitä huolimatta (tai kenties juuri sen takia), että Italian kulttuuriministeriö oli lähettänyt muiden maiden ministeriöille paimenkirjeitä, joissa toivottiin, että ministeriöt patistaisivat maidensa ICOM-komiteoita antamaan äänensä Milanolle.

Avajaiset

Uudelleenjärjestelyjä hallituksessa

Täytyy myöntää, että ICOMONIN kokoontuessa ilmassa oli hieman haikeutta, kun valtaosa hallituksen jäsenistä oli lopullisesti erovuorossa. Kolme jäsentä jatkoi toiselle kolmivuotiskaudelle, ja sihteeri Eleni Zapiti siirtyi puheenjohtajan tehtäviin. Samassa yhteydessä pieneni myös hallituksen pääluku. Maantieteeseen ja museotyyppeihin perustuvasta edustuksesta luovuttiin, ja tavoitteena on kompaktimpi ja ketterämmin toimiva hallitus. Hallituksen verkkokokousten aikatauluttaminen ainakin helpottuu, kun ei tarvitse etsiä kompromissia Australian, Kiinan, Lähi-idän, Euroopan ja Etelä-Amerikan aikavyöhykkeiden välillä.

ICOMONin uusi hallitus

Tarkoitus kuitenkin on, että edustuksellisuus säilyy neuvoa-antavan komitean muodossa, ja sen jäsenet toimivat omissa verkostoissaan yhteyshenkilöinä. Muutos ehti jo aiheuttaa pientä nokittelua Aasian puolella, kun pitkään hallituksessa istunut Kiina ei olisi suvainnut Japanin nostamista Aasian edustajaksi. Nyt jäi hiukan epäselväksi, mihin asiassa päädyttiin. ICOMin seuraavan yleiskokoushan on Kiotossa, joten muutos olisi käytännön järjestelyjen kannalta toimiva. ICOMONilla on usein ollut yleiskokouksissakin oman alan yhteistyötaho, mutta Milanossa näin ei ollut, ja se näkyi. Järjestelyt jäivät täysin hallituksen harteille, mikä näkyi ajoittaisena kangerteluna ja sähläyksenä kun organisaattori puuttui. Yhteistyökuviot CIDOCin kanssa jäivät myös suunniteltua epämääräisemmiksi. Olin itse mukana ns. tieteellisessä järjestelytoimikunnassa ja kahlasin läpi esitelmäehdotukset, joita oli monentasoisia.

Numismatiikan kohtalo

Myös omana kohtalonani oli väistyä hallitustyöstä, eikä tilannetta tehnyt helpommaksi viime talvena Museoviraston yt-neuvottelujen tuloksena kohtalokseni koitunut irtisanominen. Osallistumiseni tulee varmasti jatkossa olemaan lähinnä satunnaista, ja vuosien varrella kehittyneet suhteet kollegoihin lakastuvat. Tilanne on tosin tuttu monelle ICOMONin aktiiville, eikä uuden hallituksenkaan voi varsinaisesti sanoa olevan museotyön substanssin ytimessä. Numismaattisen museotoiminnan näivettyminen on ollut selvästi nähtävillä jo pidempään, mutta vauhti näyttää viime vuosina kiihtyneen niin, että kohta voi jo alkaa puhua alasajosta. Sen sijaan, että museoissa panostettaisiin sekä yksilön kokemuksiin liittyviä että universaaleja sisältöjä tarjoavan numismaattisen aineiston hyödyntämiseen, käännetään sille yhä useammin selkä. Vaatimaton ja vaikeasti avautuva jää helposti kaiken suuren ja mahtavan jalkoihin.

Orpojen kokoelmien ongelma on jo tiedostettu ainakin Britanniassa jossa Henry Flynn British Museumista pitää yllä yhteistyöverkostoa  ja kiertää kouluttamassa museoiden henkilökuntaa numismaattisen aineiston käsittelyssä, luetteloinnissa ja esillepanossa. Henry piti nyt viime vuoden kokouksessa pitämänsä alustuksen jatkoksi eräänlaisen esimerkkityöpajan – tuttua asiaa pitkään numismaattisissa kokoelmissa työskennelleille, mutta varmasti hyödyllistä niille, joille numismatiikka on vieraampi alue. Toiminnalla pyritään turvaamaan se, että aineistot pysyisivät edes jotenkuten tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytettävissä, silloin kun niitä joudutaan hoitamaan ilman asiantuntemusta. Aina näin ei käy. Esimerkkinä Henry mainitsi Manchesterin museon, josta eläkkeelle jäänyt (entinen ICOMON-aktiivi) Keith Sudgen toimi jonkun aikaa vapaaehtoisena kokoelma-asiantuntijana, mutta on ilmeisesti hiljattain vetäytynyt toiminnasta – eivätkä kokoelmat ole enää saavutettavissa.

Mitä jäi käteen?

Tämänkertainen ICOMONin kokous oli sisällöllisesti kenties köykäisin niistä, johon olen osallistunut. Tämä oli jo etukäteen arvattavissa – yleiskokouksen teema Museums and cultural landscapes ei ole numismaattisten museoiden sisältöjen kannalta ehkä kaikkein relevantein teema. Keskustelua kuitenkin syntyi. Puhuttiin mm. tietokannoista ja niiden soveltuvuudesta numismaattisen aineiston tarpeisiin – eräänlainen ikuisuusaihe alalla. Useat kollegat taistelevat samojen ongelmien parissa kuin mitä Musketti tarjoaa käyttäjälleen. Numismaattisella alalla olisi tärkeätä, että aineistot olisivat kansainvälisesti käytettävissä niin, että aineistojen erityispiirteiden sekä alan tutkimuksen kannalta olennaiset tiedot toimisivat hakukriteereinä. Erilaisia projekteja onkin meneillään, mutta resursseja niiden eteenpäin viemiseen tuntuu olevan vaikeata saada. Vapaaehtoisia ja opiskelijoita käytetään paikoin ilmaisena työvoimana, mikä on monen mielestä eettisesti arveluttava ratkaisu.

Päättäjäistungosta

Kuvat ja teksti:

Outi Järvinen, amanuenssi

Suomen kansallismuseo, rahakammio

Matkaraportti: Milano - Elina Holopainen

Tiedettä, taidetta ja teknologiaa - ICOM yleiskonferenssi Milanossa 3.-9.7.2016

Konferenssin teemana oli ”Cultural Landscapes”, kulttuurimaisemat monikossa korostaen aiheen monimuotoisuutta. Tapahtuman koko - yli 3500 osallistujaa kautta maailman - ja sisällön määrä yllättivät ensikertalaisen täysin. Konferenssiohjelma pursuili kiinnostavista esitelmistä, keynote –puheista, paneelikeskusteluista, komiteoiden tapaamisista, ekskursioista ja iltaohjelmasta. Ongelmana oli ainoastaan valinnan vaikeus.

Orhan Pamukin avajaispäivän videokeynotea en lennoltani ehtinyt kuulemaan, mutta kuten odottaa sopii, sen sisältö jäi elämään keskusteluissa konferenssin aikana ja sen jälkeen. Pamukin mielestä museoiden tulisi olla pieniä ja tarinallisia, edustaa valtioiden ja kansakuntien sijaan yksilöitä – ja toimia ilman valtioiden rahoitusta. Kritiikkinsä Pamuk kohdisti erityisesti Aasiaan, jossa on meneillään isoja valtiollisia museohankkeita. Näistä komeista uudisrakennuksista, ”valtioiden temppeleistä”, nähtiinkin esimerkkejä komiteoiden esitelmissä. Kritiikin aihetta Pamukille löytynee myös Euroopasta, jossa on merkkejä valtioiden kasvavasta pyrkimyksestä vaikuttaa museoiden sisältöihin.

Myös Euroopan pakolaiskriisi oli läsnä konferenssissa, jossa kuultiin erinomainen paneelikeskustelu museoiden sosiaalisesta roolista suhteessa siirtolaisuuteen. Lampedusan saaren pormestari, ihmisoikeuksien puolestapuhujana tunnettu Giusi Nicolini piti koskettavan puheenvuoron. Saaren museoilla on kriisin kohtaamisessa aktiivinen rooli. David Fleming peräänkuulutti museoiden aktiivisuutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjinä ja asennevaikuttajina. Marlen Moulioun mukaan museoiden on otettava kantaa ja autettava ihmisiä ymmärtämään, että siirtolaisuus ja ihmisten liikkuminen ovat luonnollinen osa ihmisyyttä.  Myös Suomen museoiden kokoelmissa on monta kertomatonta tarinaa siirtolaisuudesta. Aiheen nykyhetken tallennukseen ei Suomessa ole laajemmin ryhdytty. Esimerkiksi Lampedusan arkeologinen museo on alkanut tallentaa siirtolaisuuteen liittyvää esineistöä.

CIMUSET –komitean konferenssissa kulttuurimaisemaa käsiteltiin suhteessa tieteeseen, teknologiaan ja teollisuuteen. Toinen konferenssipäivä oli omistettu digitaalisuudelle, joka ei ole enää uusi ilmiö. Digitalisaation tallentaminen jälkipolville on melkoinen haaste museoille. Voimme tallentaa esineitä ja digitaalisia laitteita, mutta kuinka tallentaa ja esittää aineetonta digitaalista kulttuuria ja vuorovaikutusta. Näitä haasteita museonäyttelyissä käsittelivät Johanna Vähäpesola Tekniikan museosta ja Tilly Blyth Science Museumista Lontoosta.  Päivän aikana kuultiin myös Kajsa Hartigia Nordiska Museetista, joka oli suosikkipuhujani Tako Nord -seminaarissa viime talvena. Hartig kertoi ilosanomaa yleisöään osallistavasta museosta, jossa digitaalisuus läpäisee kaikki toiminnot – ja sai kaiken kuulostamaan helpolta toteuttaa.

Konferenssiviikkoon mahtui toki myös kevyempää ohjelmaa retkien ja iltatilaisuuksien muodossa. CIMUSETin retkellä pääsimme tutustumaan paikalliseen teolliseen kulttuurimaisemaan, Crespi d’Addan tehdaskylään ja toiminnassa olevaan yli satavuotiaaseen Taccanin vesivoimalaan. Milanossa sijaitseva Museoscienza, jossa on todella laajat ja monipuoliset näyttelyt, kutsui konferenssivieraat yleisölle avoimeen ”Cult Night” –tapahtumaansa. Yleisöä piisasi ruuhkaksi asti ja yömyöhään jatkuville tanssi- ja musiikkiesityksille museon rautatiepaviljonki antoi komeat puitteet. Tapahtuman ja yleisön seuraaminen oli sangen mielenkiintoista, koska isojen museotapahtumien järjestäminen on minulle tuttua puuhaa.

CIMUSET vierailulla Taccanin vesivoimalassa

Museoscienza, Milano

ICOM –konferenssin perinteisiin kuuluu ekskursiopäivä valinnaiseen kohteeseen. Vaihtoehtoja riitti ja tässäkin valinnanvaikeus oli ongelmana. Halusin nähdä ihanan Firenzen ja valitsin päiväretken, jossa tutustuttiin kaupungin tiedemuseoihin ja Medicien mielettömiin tiedekokoelmiin. Milanosta Firenzeen hurautettiin parissa tunnissa suurnopeusjunalla, 300 km/h. Päivän aikana tutustuttiin vanhoihin ja varsin perinteisiin näyttelyihin.  Jopa uusitussa Museo Galileossa tekniset laitteet oli sijoitettu kronologis-typologisesti kauniisti valaistuihin vitriineihin. Museon pohjakerroksesta, erillään kokoelmista, löytyi pieni interaktiivinen opetustila. Italian museoissa näyttelyiden keskiössä ovat pitkään olleet kokoelmat, mutta kävijän kokemus alkaa pikkuhiljaa saada enemmän huomiota.

Museo Galileo, Firenze

Antoisa viikko, jonka jälkeen oli paljon sulateltavaa. Ymmärsin myös jotakin Italialle tyypillistä: tiede, taide ja teknologia kulkevat käsi kädessä. Suomalaisessa kulttuurissa ne tuntuvat olevan kummallisen etäällä toisistaan – mutta eihän meillä olekaan Leonardoa.

CIMUSETin uusi hallitus, sihteerinä Johanna Vähäpesola

Kuva ja teksti: Elina Holopainen