Sessioita, komiteoita ja ekskursioita eli ICOM in 24. yleiskokous ensikertalaisen silmin

Kuvat ja teksti: Kirsi Ojala

”Aika mahtavaa,” oli ensimmäinen ajatukseni, kun pääsin Milano Congressin isoon saliin kuulemaan ICOMin yleiskokouksen avajaispäivän pääpuhujia. Vaikka puhujat, kuten Christo tai Orhan Pamuk videollaan olivat ajatuksia herättäviä, minun on myönnettävä, että kaikkein suurimman vaikutuksen teki se, että suuressa salissa oli koolla yhtä aikaa lähes kaikki noin 4000 konferenssiin osallistuvaa kollegaa. Ennen konferenssia en ollut kovin syventyen ajatellut ICOMin globaalia ulottuvuutta, mutta mielestäni se kiteytyi kirkkaasti key note -puheita ja eri sessioiden esitelmiä kuunnellessa. Luksusta taas oli se, että sain nauttia erilaisista luennoista ja esitelmistä vapaasti vailla oman esityksen tai komiteatyöskentelyn tuomia vastuita.

Yleiskokous tauolla

Osallistuin COMCOLin (kulttuurihistorialliset kokoelmat) ja ICFAn (taidehistorialliset kokoelmat) yhteisisin sessioihin ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä siirryin kuuntelemaan teknologia- ja tiedemuseoiden komitean (CIMUSET) esitelmiä ja aloitin myös sessio-shoppailun, jota jatkoin myös kolmantena konferenssipäivänä. Tarjontaa oli paljon, ja session tai yksittäisten esitelmien valinta tuotti välillä päänvaivaa. Yksi kiinnostavimmista sessioshoppailun tuloksista oli kuulla Iso-Britannian Museums Associationin omaan käyttöönsä uudistamista eettisistä säännöistä. Brittien päivittämissä säännöissä on päästy ehkä hieman lähemmäksi käytännön museotyötä kuin voimassa olevissa ICOMin eettisissä säännöissä. Onnistuin jopa nappaamaan jaossa olleista lehtisistä omani, mutta päivitykseen voi tutustua myös verkossa: https://www.museumsassociation.org/ethics/code-of-ethics Kenties Suomen museokentälläkin jatkuu Jyväskylän museologian seminaarissa avatut keskustelut eettisten sääntöjen tiimoilta.

Kolmen päivän Milanon MiCossa istumisen jälkeen koitti hyvin ansaittu komiteoiden retkipäivä, jolloin osallistuin CIMUSETin ohjelmaan, vaikka oma komiteani onkin COMCOL. Onneksi myös off-site -päivän valinta oli joustavaa, sillä Italian teolliset kulttuuriperintökohteet menivät (työmatkalla kun oltiin) kirkkaasti ohi linnojen taidekokoelmista (joihin tutustun kyllä mielelläni vapaa-ajallani).Matkasimme Milanosta ensin noin tunnin Bergamon suuntaan, Trezzo Sull’Addaan ja Crespin tekstiilitehtaan ja työväen asuntomiljööseen, Taccanin toiminnassa olevaan vesivoimalaan ja edelleen Iseo-järveltä koilliseen, Camonican laakson Cedegolon vesivoimamuseoon, joka kuuluu neljän teollisuusperintö- ja työväenmuseoiden Musil-verkostoon: http://www.musilbrescia.it/english/ilmusil/default.asp

Trezzo Sull’Addan tekstiilitehdas perustettiin 1900-luvun alussa ja pian tehtaanjohtaja herra Crespi päätti, että työntekijöille on rakennettava kunnolliset asuintalot, ja asuinpaikkaa olisi tietenkin kutsuttava Crespin kyläksi (Villagio Crespi D’Adda). Kussakin talossa asui kaksi tai kolme perhettä ja tehtaan työväen terveydestä huolehti lääkäri. Tehtaassa työskenteli myös väkeä, joka asui tehdasyhteisön ulkopuolella, mutta heille yhteisön edut saatikka sama palkka ei kuulunut. Nykyään Crespin kylässä on noin 300 asukasta, mutta tehdas tuottanut viimeiset farkkukankaat muutama vuosi sitten. Yli sadan vuoden takaista tehdasarkkitehtuuria ihaillessa ja tyhjissä halleissa kierrellessä alkoi mielikuvitus lentää, mitä kaikkea seinät ovatkaan nähneet. Tehtaan portilla kello oli pysäytetty tehtaan sulkemisaikaan, vähän vaille viisi. Tulevaisuus on avoinna, mutta ensimmäinen valokuvanäyttely ja pienoismalli ovat jo avoinna yleisölle. Joka tapauksessa Crespin tehdas on osa mielenkiintoista eurooppalaista teollisuushistoriaa.

Villagio Crespi D’Addan tehdasyhteisön asuinrakennukset, joita vartioi tedas ja kirkko.

Suljetun tehtaan kelloportti näyttää aikaa, jolloin tehdas suljettiin.

Vesivoimaloissa olikin paljon tuttua, pitäähän Tekniikan museo auki Voimalamuseota Vanhankaupunginkoskella Helsingissä. Etenkin Taccanin toiminnassa olevaan voimalaan oli kiinnostava tutustua, sillä siellä tehtailija Crespin suosikkiarkkitehdin luomassa miljöössä eletään tiukasti nykyhetkessä.

Cedegolon vesivoimamuseo otti nälkäiset retkeilijät mitä parhaimmalla tavalla vastaan. Vaikka olimme aikataulusta myöhässä, saimme nauttia lounaaksi paikallisia herkkuja viinin kera kaikessa rauhassa, ennen erinomaista luentoa sveitsiläisestä maisema-arkkitehtuurista ja näyttelyihin tutustumista. Viva l’Italia!

Viimeinen ICOM-päivä sujukin jo vuosilomaa kohden lasketellen retkellä Piemonten kumpuilevissa maisemissa ja runsaasta ohjelmasta nauttien: pyhiinvaelluskulttuuria, autuaan hymyn huulille nostattavaa ruokaa (mikä sai myös unohtamaan konferenssijärjestäjän tarjoamien lounaspakettien tuottaman mielipahan) sellomusiikkia 1700-luvun musiikkipalatsissa, vierailu talonpoikaisiin viinikellareihin (ei viiniä tarjolla tai myytävänä) ja kirsikkana muhkean ICOM-kakun päällä piipahdus aitoon aatelislinnan, jonka nykyinen omistaja kertoi sivumennen, että linna on ollut hänen suvullaan 900 vuotta.

Noin viikko Milanossa ICOM-tunnelmissa oli huikea kokemus ja toi myös aiemmin kaukaiselta tuntunutta ICOMin kansainvälistä työtä tutummaksi. Kyllä se jäsenkortti taitaa vaan merkitä enemmän kuin ilmaisia sisäänpääsyjä jäsenmuseoihin.

Kirsi Ojala
Tekniikan museo

Matkaraportti: Milano - Elina Holopainen

Tiedettä, taidetta ja teknologiaa - ICOM yleiskonferenssi Milanossa 3.-9.7.2016

Konferenssin teemana oli ”Cultural Landscapes”, kulttuurimaisemat monikossa korostaen aiheen monimuotoisuutta. Tapahtuman koko - yli 3500 osallistujaa kautta maailman - ja sisällön määrä yllättivät ensikertalaisen täysin. Konferenssiohjelma pursuili kiinnostavista esitelmistä, keynote –puheista, paneelikeskusteluista, komiteoiden tapaamisista, ekskursioista ja iltaohjelmasta. Ongelmana oli ainoastaan valinnan vaikeus.

Orhan Pamukin avajaispäivän videokeynotea en lennoltani ehtinyt kuulemaan, mutta kuten odottaa sopii, sen sisältö jäi elämään keskusteluissa konferenssin aikana ja sen jälkeen. Pamukin mielestä museoiden tulisi olla pieniä ja tarinallisia, edustaa valtioiden ja kansakuntien sijaan yksilöitä – ja toimia ilman valtioiden rahoitusta. Kritiikkinsä Pamuk kohdisti erityisesti Aasiaan, jossa on meneillään isoja valtiollisia museohankkeita. Näistä komeista uudisrakennuksista, ”valtioiden temppeleistä”, nähtiinkin esimerkkejä komiteoiden esitelmissä. Kritiikin aihetta Pamukille löytynee myös Euroopasta, jossa on merkkejä valtioiden kasvavasta pyrkimyksestä vaikuttaa museoiden sisältöihin.

Myös Euroopan pakolaiskriisi oli läsnä konferenssissa, jossa kuultiin erinomainen paneelikeskustelu museoiden sosiaalisesta roolista suhteessa siirtolaisuuteen. Lampedusan saaren pormestari, ihmisoikeuksien puolestapuhujana tunnettu Giusi Nicolini piti koskettavan puheenvuoron. Saaren museoilla on kriisin kohtaamisessa aktiivinen rooli. David Fleming peräänkuulutti museoiden aktiivisuutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjinä ja asennevaikuttajina. Marlen Moulioun mukaan museoiden on otettava kantaa ja autettava ihmisiä ymmärtämään, että siirtolaisuus ja ihmisten liikkuminen ovat luonnollinen osa ihmisyyttä.  Myös Suomen museoiden kokoelmissa on monta kertomatonta tarinaa siirtolaisuudesta. Aiheen nykyhetken tallennukseen ei Suomessa ole laajemmin ryhdytty. Esimerkiksi Lampedusan arkeologinen museo on alkanut tallentaa siirtolaisuuteen liittyvää esineistöä.

CIMUSET –komitean konferenssissa kulttuurimaisemaa käsiteltiin suhteessa tieteeseen, teknologiaan ja teollisuuteen. Toinen konferenssipäivä oli omistettu digitaalisuudelle, joka ei ole enää uusi ilmiö. Digitalisaation tallentaminen jälkipolville on melkoinen haaste museoille. Voimme tallentaa esineitä ja digitaalisia laitteita, mutta kuinka tallentaa ja esittää aineetonta digitaalista kulttuuria ja vuorovaikutusta. Näitä haasteita museonäyttelyissä käsittelivät Johanna Vähäpesola Tekniikan museosta ja Tilly Blyth Science Museumista Lontoosta.  Päivän aikana kuultiin myös Kajsa Hartigia Nordiska Museetista, joka oli suosikkipuhujani Tako Nord -seminaarissa viime talvena. Hartig kertoi ilosanomaa yleisöään osallistavasta museosta, jossa digitaalisuus läpäisee kaikki toiminnot – ja sai kaiken kuulostamaan helpolta toteuttaa.

Konferenssiviikkoon mahtui toki myös kevyempää ohjelmaa retkien ja iltatilaisuuksien muodossa. CIMUSETin retkellä pääsimme tutustumaan paikalliseen teolliseen kulttuurimaisemaan, Crespi d’Addan tehdaskylään ja toiminnassa olevaan yli satavuotiaaseen Taccanin vesivoimalaan. Milanossa sijaitseva Museoscienza, jossa on todella laajat ja monipuoliset näyttelyt, kutsui konferenssivieraat yleisölle avoimeen ”Cult Night” –tapahtumaansa. Yleisöä piisasi ruuhkaksi asti ja yömyöhään jatkuville tanssi- ja musiikkiesityksille museon rautatiepaviljonki antoi komeat puitteet. Tapahtuman ja yleisön seuraaminen oli sangen mielenkiintoista, koska isojen museotapahtumien järjestäminen on minulle tuttua puuhaa.

CIMUSET vierailulla Taccanin vesivoimalassa

Museoscienza, Milano

ICOM –konferenssin perinteisiin kuuluu ekskursiopäivä valinnaiseen kohteeseen. Vaihtoehtoja riitti ja tässäkin valinnanvaikeus oli ongelmana. Halusin nähdä ihanan Firenzen ja valitsin päiväretken, jossa tutustuttiin kaupungin tiedemuseoihin ja Medicien mielettömiin tiedekokoelmiin. Milanosta Firenzeen hurautettiin parissa tunnissa suurnopeusjunalla, 300 km/h. Päivän aikana tutustuttiin vanhoihin ja varsin perinteisiin näyttelyihin.  Jopa uusitussa Museo Galileossa tekniset laitteet oli sijoitettu kronologis-typologisesti kauniisti valaistuihin vitriineihin. Museon pohjakerroksesta, erillään kokoelmista, löytyi pieni interaktiivinen opetustila. Italian museoissa näyttelyiden keskiössä ovat pitkään olleet kokoelmat, mutta kävijän kokemus alkaa pikkuhiljaa saada enemmän huomiota.

Museo Galileo, Firenze

Antoisa viikko, jonka jälkeen oli paljon sulateltavaa. Ymmärsin myös jotakin Italialle tyypillistä: tiede, taide ja teknologia kulkevat käsi kädessä. Suomalaisessa kulttuurissa ne tuntuvat olevan kummallisen etäällä toisistaan – mutta eihän meillä olekaan Leonardoa.

CIMUSETin uusi hallitus, sihteerinä Johanna Vähäpesola

Kuva ja teksti: Elina Holopainen