Sessioita, komiteoita ja ekskursioita eli ICOM in 24. yleiskokous ensikertalaisen silmin

Kuvat ja teksti: Kirsi Ojala

”Aika mahtavaa,” oli ensimmäinen ajatukseni, kun pääsin Milano Congressin isoon saliin kuulemaan ICOMin yleiskokouksen avajaispäivän pääpuhujia. Vaikka puhujat, kuten Christo tai Orhan Pamuk videollaan olivat ajatuksia herättäviä, minun on myönnettävä, että kaikkein suurimman vaikutuksen teki se, että suuressa salissa oli koolla yhtä aikaa lähes kaikki noin 4000 konferenssiin osallistuvaa kollegaa. Ennen konferenssia en ollut kovin syventyen ajatellut ICOMin globaalia ulottuvuutta, mutta mielestäni se kiteytyi kirkkaasti key note -puheita ja eri sessioiden esitelmiä kuunnellessa. Luksusta taas oli se, että sain nauttia erilaisista luennoista ja esitelmistä vapaasti vailla oman esityksen tai komiteatyöskentelyn tuomia vastuita.

Yleiskokous tauolla

Osallistuin COMCOLin (kulttuurihistorialliset kokoelmat) ja ICFAn (taidehistorialliset kokoelmat) yhteisisin sessioihin ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä siirryin kuuntelemaan teknologia- ja tiedemuseoiden komitean (CIMUSET) esitelmiä ja aloitin myös sessio-shoppailun, jota jatkoin myös kolmantena konferenssipäivänä. Tarjontaa oli paljon, ja session tai yksittäisten esitelmien valinta tuotti välillä päänvaivaa. Yksi kiinnostavimmista sessioshoppailun tuloksista oli kuulla Iso-Britannian Museums Associationin omaan käyttöönsä uudistamista eettisistä säännöistä. Brittien päivittämissä säännöissä on päästy ehkä hieman lähemmäksi käytännön museotyötä kuin voimassa olevissa ICOMin eettisissä säännöissä. Onnistuin jopa nappaamaan jaossa olleista lehtisistä omani, mutta päivitykseen voi tutustua myös verkossa: https://www.museumsassociation.org/ethics/code-of-ethics Kenties Suomen museokentälläkin jatkuu Jyväskylän museologian seminaarissa avatut keskustelut eettisten sääntöjen tiimoilta.

Kolmen päivän Milanon MiCossa istumisen jälkeen koitti hyvin ansaittu komiteoiden retkipäivä, jolloin osallistuin CIMUSETin ohjelmaan, vaikka oma komiteani onkin COMCOL. Onneksi myös off-site -päivän valinta oli joustavaa, sillä Italian teolliset kulttuuriperintökohteet menivät (työmatkalla kun oltiin) kirkkaasti ohi linnojen taidekokoelmista (joihin tutustun kyllä mielelläni vapaa-ajallani).Matkasimme Milanosta ensin noin tunnin Bergamon suuntaan, Trezzo Sull’Addaan ja Crespin tekstiilitehtaan ja työväen asuntomiljööseen, Taccanin toiminnassa olevaan vesivoimalaan ja edelleen Iseo-järveltä koilliseen, Camonican laakson Cedegolon vesivoimamuseoon, joka kuuluu neljän teollisuusperintö- ja työväenmuseoiden Musil-verkostoon: http://www.musilbrescia.it/english/ilmusil/default.asp

Trezzo Sull’Addan tekstiilitehdas perustettiin 1900-luvun alussa ja pian tehtaanjohtaja herra Crespi päätti, että työntekijöille on rakennettava kunnolliset asuintalot, ja asuinpaikkaa olisi tietenkin kutsuttava Crespin kyläksi (Villagio Crespi D’Adda). Kussakin talossa asui kaksi tai kolme perhettä ja tehtaan työväen terveydestä huolehti lääkäri. Tehtaassa työskenteli myös väkeä, joka asui tehdasyhteisön ulkopuolella, mutta heille yhteisön edut saatikka sama palkka ei kuulunut. Nykyään Crespin kylässä on noin 300 asukasta, mutta tehdas tuottanut viimeiset farkkukankaat muutama vuosi sitten. Yli sadan vuoden takaista tehdasarkkitehtuuria ihaillessa ja tyhjissä halleissa kierrellessä alkoi mielikuvitus lentää, mitä kaikkea seinät ovatkaan nähneet. Tehtaan portilla kello oli pysäytetty tehtaan sulkemisaikaan, vähän vaille viisi. Tulevaisuus on avoinna, mutta ensimmäinen valokuvanäyttely ja pienoismalli ovat jo avoinna yleisölle. Joka tapauksessa Crespin tehdas on osa mielenkiintoista eurooppalaista teollisuushistoriaa.

Villagio Crespi D’Addan tehdasyhteisön asuinrakennukset, joita vartioi tedas ja kirkko.

Suljetun tehtaan kelloportti näyttää aikaa, jolloin tehdas suljettiin.

Vesivoimaloissa olikin paljon tuttua, pitäähän Tekniikan museo auki Voimalamuseota Vanhankaupunginkoskella Helsingissä. Etenkin Taccanin toiminnassa olevaan voimalaan oli kiinnostava tutustua, sillä siellä tehtailija Crespin suosikkiarkkitehdin luomassa miljöössä eletään tiukasti nykyhetkessä.

Cedegolon vesivoimamuseo otti nälkäiset retkeilijät mitä parhaimmalla tavalla vastaan. Vaikka olimme aikataulusta myöhässä, saimme nauttia lounaaksi paikallisia herkkuja viinin kera kaikessa rauhassa, ennen erinomaista luentoa sveitsiläisestä maisema-arkkitehtuurista ja näyttelyihin tutustumista. Viva l’Italia!

Viimeinen ICOM-päivä sujukin jo vuosilomaa kohden lasketellen retkellä Piemonten kumpuilevissa maisemissa ja runsaasta ohjelmasta nauttien: pyhiinvaelluskulttuuria, autuaan hymyn huulille nostattavaa ruokaa (mikä sai myös unohtamaan konferenssijärjestäjän tarjoamien lounaspakettien tuottaman mielipahan) sellomusiikkia 1700-luvun musiikkipalatsissa, vierailu talonpoikaisiin viinikellareihin (ei viiniä tarjolla tai myytävänä) ja kirsikkana muhkean ICOM-kakun päällä piipahdus aitoon aatelislinnan, jonka nykyinen omistaja kertoi sivumennen, että linna on ollut hänen suvullaan 900 vuotta.

Noin viikko Milanossa ICOM-tunnelmissa oli huikea kokemus ja toi myös aiemmin kaukaiselta tuntunutta ICOMin kansainvälistä työtä tutummaksi. Kyllä se jäsenkortti taitaa vaan merkitä enemmän kuin ilmaisia sisäänpääsyjä jäsenmuseoihin.

Kirsi Ojala
Tekniikan museo

Museokokoelmat osana ICOM Milano konferenssia 

Kuvat ja teksti: Riitta Kela

Kokoelmatyön näkökulmasta ICOM 2016 konferenssin anti oli ylitsepursuava. Valikoimaa, näkökulmia, kuunneltavaa ja keskusteltavaa riitti. Myös kaikki keynote-puhujat toivat hyvin esille museotyön yhden lähtökohdan, kokoelmat. Ainakaan se ei jäänyt epäselväksi, että ICOM:n museoammattilaisten keskuudessa kaikkialla maailmassa korostetaan edelleen kokoelmien merkitystä yhtenä keskeisenä museotyön lähtökohtana.

Konferenssikeskus

Heti osana avajaisjuhlallisuuksia Bernice Murphy, ICOM:n uuden juhlajulkaisun Museum Ethics and Cultural Heritage toimittaja, oli kokoelmatyön keskeisimpien kysymysten äärellä. Hän kysyi, mihin kokoelmien esineet oikeastaan kuuluvat, mikä on kokoelman elämänkaari ja millaisista sidoksista kokoelmat kertovat. Hän myös muistutti, että esineet kokoelmissa tulisi nähdä aina kokonaisuutena kertomassa suuremmasta, ei yksittäisinä artefakteina.

Afrikkalaisen näkemyksen kokoelmatyöhön tuonut keynote-puhuja ministeri Nkaudu Luo Sambiasta palasi samaan kokoelmien merkityksen teemaan, mutta ehkä vähän perinteisemmin äänenpainoin. Hän totesi moneen kertaan, että afrikkalaiset haluavat omat kokoelmansa palautettavan takaisin kotiseudulleen. Esineiden merkitys identiteetille ja ihmisten kokemuksille, yhteisöjen itseisarvolle on tärkeä!

Orhan Pakum keynote-puheenvuorossaan taas korosti arkipäiväisiä esineitä ja ihmisten tarinoita. Hän peräänkuulutti tavallisten tarinoiden arvon ymmärtämistä, pienten esineiden kokoelmia, pieniä museoita, pieniä, mutta suuria tarinoita. TAKO:n innokkaana arkipoolilaisena tämä puheenvuoro oli kyllä mukavaa vahvistusta oman vuosien aikana muodostuneen kokoelmakäsityksen yhdelle pääajatukselle. Pienistä tarinoista syntyvät usein ne ikimuistoisimmat museokokemukset!

Koko seminaarin aikana kokoelmatyötä käsittelevissä puheenvuoroissa törmäsi usein tuttuun, kotoisan ajankohtaiseen ja samaan, mitä suomalaisissa museoissa omassa arjessamme koko ajan teemme. Tutut teemat kokoelmatyössä vaikuttavat hyvin erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Melkein kaikesta huomasin, että tätä olemme Tampereella jo kokeilleetkin. Osa on muodostunut pysyväksi toiminnaksi, osasta on jo luovuttukin:

- sharing & caring together

- participatory collecting

- how to make collections more open

- golden triangle of collection, connection and cooperation

- cultural mapping (Wikimedia, editathons, workshops)

- digital landscapes

- smart and embedded museums

- content and connectivity

- personal memories as a part of collection significances

Eli yhteisöt ja yhdessä kumppanien kanssa tekeminen oli kyllä monissa kokoelmatyötä käsittelevissä puheenvuoroissa esillä! Osallistaminen, nykydokumentointi yhdessä, kokoelmien avaaminen ja saavutettavuuden parantaminen, sosiaalisen median ja paikkatiedon ottaminen osaksi kokoelmatyötä, ja digitaalisten aineistojen sisällyttäminen osaksi kokoelmia olivat kaikki vahvasti esillä ainakin COMCOL:n ja ICFA:n yhteisissä sessioissa Art collecting and the sense of place: an integral and integrated approach towards arts, other heritages and collecting. 

ICFA:n ja COMCOL:n kokouksessa

Tämän lyhyen reissuraportin loppuun vielä taloustieteilijä David Thorsbyn taloustieteen näkemys kokoelmista, kun kuulijana ja taloustieteilijän tulkitsijana on kokoelmaihminen: Museon taloudellinen arvo voidaan jakaa ekonomiseen ja kulttuuriseen arvoon. Kulttuurinen arvo ilmenee yleisesti kokoelmissa ja se mitataan kokoelmista tuotettuina palveluina. Siinäpä se, kokoelmatyön kaksi tärkeintä puolta - kokoelmat ja miten saamme ne yhteisöjen käyttöön!

Riitta Kela, kokoelmapäällikkö, Tampereen museot

Matkaraportti: Lausanne - Taidemuseot digitaalisessa ajassa

ICOM - Suomen komitea ry tukee suomalaisten jäsentensä osallistumista ICOMin kansainvälisten komiteoiden kokouksiin myöntämällä matka-avustuksia vuosittain. Lue lisää täältä.

Vuoden 2015 matkaraporttien sarjan aloittaa nyt Reetta Kuojärvi-Närhin kirjoitus Sveitsin Lausanneen suuntautuneesta konferenssimatkastaan 27.-31.5.2015. ICFAn (International Committee for Museums and Collections of Fine Arts) konferenssin teemana oli "Fine Arts museums in the digital era". 




Kaunis aurinkoinen päivä saattoi minut Helsingistä Lausanneen Sveitsiin. Vietyäni matkatavarat hotelliin lähdin kiipeämään kokouspaikalle jyrkkämäkiseen vanhaan kaupunkiin Palais de Rumineen, jossa sijaitsee Museum of Zoology ja Musée Cantonal des Beaux Arts missä oli esillä Kader Attian hieno näyttely, johon museonjohtaja meidät tutustutti.

© Reetta Kuojärvi-Närhi

Kokouksen teema oli Taidemuseot digitaalisessa ajassa. Kuultiin monta mielenkiintoista näkökulmaa näihin asioihin. Ruotsalaiset kollegat Nationalmuseumista (Maria Ljungvist, Karin Glasemann) esittelivät heillä meneillään olevaa digitaalista muutosta ns. backstage prosessien kannalta, eli he suunnittelevat suurimuotoista yhtenäistämismuutosta, eli kyse oli tavallaan vastaavasta kuin meidän Museo 2015-hankkeesta. Työtä riittää.

Nicole Moolhuijsen Venetsiasta kertoi otsikolla Fine Art museums in the digital age: participation and shifting knowledge paradigms. Tutkijan ominaisuudessa hän painotti sitä näkökulmaa, että museoiden täytyy ottaa entistä enemmän huomioon yleisö ja se, miten sisältöjä saataisiin helposti saavutettaviksi ja uudella innovatiivisella tavalla esiin. Gallery One, Clevelandissa toimi esimerkkinä yleisölle suunnatusta kokonaisuudesta ja eri digitaalisten vaihtoehtojen käyttämisestä.

Thorvaldsen museon johtaja Stig Miss jakoi tietoa museonsa juuri valmistuneesta tyylikkäästä nettisovelluksesta, jossa taiteilijan kirjeenvaihto on laitettu kaikkien tutkittavaksi kotisivuille. Työtä on tehty monta vuotta ja heillä on ollut onni saada siihen lisätyövoimaa, muuten projekti ei olisi vielä tässä pisteessä.

Bolognalainen Simona Caraceni avasi näkökulmaa uhkakuvan kautta. Tässä mielenkiintoisessa esityksessä avautui se tosiseikka, että olemmeko ”Mustan aukon” edessä. Tietoa ja kuvia tulee lisääntyvässä tahdissa ja kuka takaa, että nämä miljoonamassat säilyvät ja ovat käytettävissä vaikkapa sadan vuoden kuluttua? Kuka muistaa enää CD-Rommeja ja muita lärppyjä, jotka eivät enää ole käytettävissä.

Sveitsiläiset kollegat avasivat teemaa modernimmin. Järjestetään Museomix –tapahtuma, missä kansalaiset voivat osallistua näyttelyiden yms. tekemiseen muutaman päivän aikana. Halutaan luoda avoin museo ja paikka kaikille. Tämä soveltuu mielestäni enemmän nykytaiteen kentälle.

Tohtori Sarah Burkhalter, myös Sveitsistä hänkin, keskittyi siihen, että sisältö on tärkein: Kuningas. Sveitsissä on tehty tutkimusta taideteoksen dokumentoinnin ja digitalistoinnin yhteyksistä. Maaliskuussa pidettiin kongressi ”Cloud Collections. Legal, Scientific, and Technical Aspects of the Digitalization of Art”. Sarah kertoi myös tästä kongressista.

Kaukaisin esitelmänaihe oli japanilaisen Shoji Yamadan pitämä. Hän valotti näkökulmaa, että mitä museot voivat tehdä, kun japanilaiset vanhat temppelimaalaukset on jo korvattu aikoinaan huonoilla kopioilla, jotka ovat tuhoutumassa lähiaikoina. Turistit näkevät vain kopion, miten saataisiin alkuperäiset temppeleihin takaisin, vai onko jokin muu vaihtoehto.

Dr Galina Andreeva kertoi Moskovassa pidetyn hienon ”Unrivalled Wedgwood” näyttelyn suunnittelusta ja myös mitä digitaalista materiaalia siinä käytettiin.

Matkalla tutustuttiin myös sveitsiläiseen ruokaan ja viiniin sekä Lausannen kaupunkiin ja sen katedraaliin. Lähialueiden nähtävyyksiä lähestyttiin bussilla mm. ihana keskiaikainen luostari Romainmôtier ja varakkaan Jan Michalski Foundationin upouusi kirjastorakennus, joka oli perustettu kauniille luonnonpaikalle. 

Reetta Kuojärvi-Närhi

amanuenssi

Sinebrychoffin taidemuseo

Ps. Aikaisempia matkakertomuksia löydät täältä.