Matkaraportti: Milano - Hannele Lehtonen

Uusia ideoita toimintaan ja kulttuurimaisemaan etsimässä

Kuvat ja teksti: Hannele Lehtonen

Huh mikä konferenssi! Ei pelkästään siksi, että paikalla oli reilut 3000 museoalan ihmistä, ja että Milano on aivan upea kaupunki tai että hellettä riitti. Vaan siksi, että seminaarin ohjelma oli hengästyttävän runsas, ja että pää tekee vielä viikkojen jälkeenkin töitä kaiken uuden omaksumiseen ja benchmarkaamiseen omalle museolle.

Luentoja, luentoja ja luentoja

Saavuin Milanon konferenssikeskukseen maanantaina 4.7. juuri sopivasti avajaisseremonian keynote-luennoille, joista ensimmäisen piti kirjailija Ohran Pamuk. Pamuk oli asian ytimessä kehottamalla museoita kertomaan tarinoita ihmisistä, ihmisten arkipäivästä nykypäivän ihmisille. Toisen varsin inspiroivan keynote-luennon piti taiteilija Christo, jossa ei arkipäiväisyydestä ollut tietoakaan. Hänen luentonsa korosti rohkeutta tehdä jotain sellaista mikä ei ole mahdollista – mutta kuitenkin on. Hänen viimeisin teoksensa ”Floating piers” Pohjois-Italiassa Iseo-järvellä herätti paljon keskustelua tänä kesänä.

Ohjelman tarjonnan suuren määrän takia, rajasin osallistumiseni pääasiassa kahteen sessioon: marketing and public relations (MPR) ja regional museums (ICR). MPR –luennoissa korostettiin tarinan merkitystä, korostettiin muistoja, mielikuvia ja nostalgiaa. Tarinat voidaan tuoda mihin tahansa - taideteoksiin, esineisiin, rakennuksiin. Kuitenkin tarinankerronnassakin pitää miettiä kohderyhmät eli kenelle tarinaa kerrotaan ja miten se kullekin kohderyhmälle kerrotaan. Erityisen inspiroiva luento tähän oli Rijks Museumin edustajalla.

Esityksissä korosteltiin myös tapahtumien merkitystä. Näyttelyihin, mutta myös museon perustehtäviin tulee liittää erilaisia tapahtumia, yleisöluentoja, workshopeja, konsertteja eli yleisö haluaa tietää aiheesta enemmän tai kokea erilaisia teemoja eri tavalla, eri aisteilla. Rijks Museumissa, jossa vuonna 2015 järjestettiin melkein 600 tapahtumaa (huh!), on mietitty hyvin tarkkaan kohderyhmät, joille tapahtumat kohdennetaan. Heille tapahtumatoiminnan kultainen kolmio on tässä: Connection / Collection / Cooperation

Tapahtumatuotannon kultainen kolmio

Kulttuurimaisema oli konferenssin teemana. Tähän teemaan liittyviä esityksiä sai kyllä noukkia ohjelmasta erikseen eri sessioista. Onnistuin kuitenkin bongaamaan muutaman. Erityisen mielenkiintoinen oli Carol Scottin esitys kultuurimaisemasta ja kulttuurisesta muistista. Kulttuurimaisema määritellään alueeksi, jolla on tärkeä historiallinen, kulttuurinen tai esteettinen arvo. Kulttuurinen muisti taas on jokin tapahtuma, asia tai maisema, jonka haluamme muistaa, mutta se miten sen muistamme on jokaiselle erilainen. Kulttuurinen muisti tapahtuu aina museoiden ulkopuolella – se on aina omakohtainen kokemus. Museot antavat tulkintoja, jotka yrittävät olla objektiivisia, mutta jos kuunnellaan kulttuurista muistia, tarinat saavat aivan toisenlaisen sisällön ja näkökulman. Esitys sai minut miettimään sitä, onko museoiden tarjoama tieto ja tarina aina objektiivista… Ja miksi sen täytyisi aina sitä olla? Saako museo ”kohahduttaa”?

Kulttuurinen muisti

ICR:n esityksistä erityisesti mieleen jäivät paikallismuseoiden erikoistuminen johonkin alueelliseen erikoisuuteen tai tunnusmerkkiin. Itse olen jo pitkään mielessäni, ja yhä useammin myös äänekkäästi, kritisoinut joka niemessä ja notkelmassa olevia toistensa kaltaisia kotiseutumuseoita, joissa jokaisessa on samat kirnut ja juustomuotit esillä. Entäpä jos kotiseutumuseot alkaisivatkin miettiä toimintaansa siitä lähtökohdasta, että mikä on juuri heidän kunnan / alueen erikoispiirre, erikoisruoka tai taito, mitä ei muualla ole ja tekisivät museon siitä? Näin on tehty esim. Saksassa ja homma toimii! Paikallismuseoiden esitelmissä tuli myös sama asia kuin MPR:ssäkin esille, että oheistapahtumat ovat toiminnan nykypäivää ja markkinoinnissa sosiaalinen media on keskeisessä asemassa – ja myös edullisin tapa markkinoida.

Iltaohjelmaa ja museovierailuja

Iltaohjelmaa oli joka illalle eri museoissa. Itse osallistuin muutamaan. Avajaisjuhlallisuudet järjestettiin 1400-luvun Castello Sforzescossa – upea miljöö, hieno ohjelma. Ilta päättyi linnan pihalla pidettyyn konserttiin auringon laskiessa. Tiistai-illan ohjelmassa oli tutustuminen tiede- ja tekniikkamuseoon (National Museum of Science ja Tehnology Leonardo da Vinci), jossa oli avoimet ovet paitsi konferenssiin osallistujille myös muille. Todella mielenkiintoinen paikka. Suosittelen! Keskiviikkona kävin tutustumassa Milanon arkeologisessa museossa ja Santa Maria delle Grazie kirkossa katsomassa Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen. Kokemus oli melkein pyhä. Itse teos oli upea – hienompi kuin kuvissa. Valaistus, hiljaisuus ja tilan viileys teki kokemuksesta todella syvän. Rauhoittuminen teoksen edessä oli täydellistä mindfulnessia keskellä kiireistä konferenssia. Keskiviikkona oli myös pohjoismaisten komiteoiden vastaanotto Plazzo Stellinessä, jossa tapasin tuttuja ja sain uusia tuttavuuksia. Illan päätti vielä hieno konsertti Milanon tuomiokirkossa.

Retkeilyä

Osallistuin dokumentation CIDOC –ryhmän retkelle Torinoon. Ajatuksenani oli kuunnella enemmänkin CIDOCin esityksiä, mutta aikaa vaan ei ollut. Tämä retki kuitenkin antoi tietoa siitä, missä nyt dokumentoinnin osalta mennään ja mihin suuntaan ollaan menossa. Meillä oli erittäin hieno opastettu kierros Musei Realin Palazzo Realeen – myös sellaisiin huoneisiin, johon suuri yleisö ei pääse.

Torinon seminaaripaikka

Toinen retki, johon osallistuin oli kokopäiväretki Lunigianan alueeseen, mikä sijaitsee Toscanan länsiosassa, vuoristoalueella Pisan ja Genovan puolivälissä. Lunigianan alue on turisteille vielä vieras, mutta alueen tavoitteena on lisätä turismia tulevina vuosina järjestämällä teemallisia kierroksia, vaellusmatkoja jne. Alue on kyllä vierailemisen arvoinen - pala kauneinta Italiaa! Vierailimme Pontremolin pikkukaupungissa, jossa vanha keskusta monine kirkkoineen, pienine kujineen ja aukioineen oli todella viehättävä. Kaupunkia vartioi vuoren rinteellä oleva Piagnaron linna 1000-luvulta. Linnassa oli Statue Stelle –museo, jossa esillä ovat kivestä veistetyt ihmishahmot pronssikaudelta. Nautimme lounaan linnan puutarhassa oliivipuiden alla. Lounas käsitti alueen perinneruokia ja viinejä. Täältä matka jatkui yksityisen omistuksessa olevaan keskiaikaiseen linnaan Castiglione del Terziere, jota ympäröi pieni ”linnakylä” ja viimeisenä vierailimme pienessä Bagnonen kaupungissa, joka on keskiaikainen ja erittäin hyvin säilynyt. Kaupungin torilta oli upea näkymä vuoristoon ja Terzieren kylään ja linnaan.

Retki herätti paljon ajatuksia erityisesti kulttuurimaisemasta ja sen suojelusta. Tuntuu, että italialaisilla kulttuurimaiseman suojelu on verissä – historiahan on läsnä kokoajan. Maisema otetaan huomioon uutta suunniteltaessa ja rakentaessa. Kulttuurimaisemaa, sen historiaa ja yksityiskohtia kunnioitetaan ja arvostetaan. Retkemme opas sanoikin minulle, kun asiaa hänelle ääneen pohdin, että he hengittävät historiaa ja elävät sitä pienestä pitäen. Siksi sitä on helppoa arvostaa. Voi kun meilläkin päästäisiin tähän…

Retkipäivä Lunigianassa

Takaisin Suomessa

Milanon viikosta inspiroituneena olemme alkaneet omassa museossamme entistä tarkemmin miettiä kohderyhmiä ja miten kukin kohderyhmä tavoitetaan. Kohderyhmäajattelu on viety läpi koko toimintakenttäämme. Olemme tehneet oivalluksia ja huomanneet, että viestintää tulee tarkentaa ja osittain jopa muuttaa näiden ajatusten pohjalta. Asia, jota olen myös pitkää itse miettinyt, on museon tavoitettavuus. Miksi museot ovat avoinna arkisin päivisin, vaikka se vapaa-aika, jonka käytöstä kukin museo kilpailee on useimmiten ilta-aika ja viikonloput. Me koitamme nyt kääntää tätä pitämällä museota avoinna iltaisin ja viikonloppuisin, niin että yksittäisillä ihmisillä ja perheillä on mahdollisuus tulla museoon ja järjestämällä opastuksia sekä tapahtumia aikoina, jolloin ihmisillä on vapaa-aikaa. Aloitamme pienestä, mutta toivottavasti tämä alkaa tuottaa tulosta. Taistelu vapaa-ajan viettotavoista on kovaa, mutta sinnikkäästi tapahtumia järjestämällä, tekemällä kuukausittain – aina kuukauden samana viikonloppuna - ohjelmallista teemapäivää eri kohderyhmille kohdennettuna, olen vakuuttunut, että tunnettuvuus lisääntyy ja saamme uusia tyytyväisiä museoasiakkaita. Ei siis mikään turha konferenssireissu!

Matkaraportti: Milano - Leena Lehtinen

Sukkuloijan konffamuistot ICOM Milanosta

Kuvat ja teksti: Leena Lehtinen

Milanon yleiskokous oli osaltani toinen ICOMin yleiskokous, edellinen oli Wienin kokous 2007 johon minulla oli ainoa vertailupohja. Olin ennen juhannuksena alkanutta Ranskan-Italian matkaani tutkinut pikaisesti konferenssin nettisivuilta löytyvän massiivisen ohjelman ja alustavasti merkinnyt kiinnostavia sessioita joita olikin yllin kyllin. Olin ilmoittautunut oman komiteani ICMAHin ohjelmiin mutta pidin sitä aika vaatimattomana joten oli jo keväällä tehnyt päätöksen olla salista saliin kiitävä sukkuloija. Saatuani ohjelmakirjan sunnuntaina 3.7. käteeni, aloitin sen tarkemman selailun ja totesin pian että likimain kaiken haluaisin hotkaista.

Sunnuntai-iltana sessio-valintojen tekeminen tuntui suorastaan ahdistavalta joten hyppäsin junaan ja lähdin tutustumaan Bergamon nähtävyyksiin. Silloin en tiennyt, että päädyinkin todistamaan Guiness’in maailmanennätystä ”maailman pisintä halausketjua”. Se oli katkaissut liikenteen ja bussiyhteydet vuoren päällä olevaan vanhaan kaupunkiin nähtävyyksineen mutta Piazza Vecchia hieno Santa Maria Maggiore -kirkko tuli kuitenkin nähtyä ja tietenkin tämän kilometrejä kiemurrellut halausketju.

Maanantai olikin hienojen avajaisten jälkeen täyttä työtä. Avajaiset olivat perinteiset mutta sekä Orhan Pamukin videoitu esitys ja paikan päälle tulleen monumentaalitaiteilija Christon puheenvuorot olivat avajaisten kohokohtia. Muita pääpuhujia en viikon aikana päässyt kuuntelemaan mikä vähän harmitti jälkeenpäin. Itselleni päällimmäisenä muistikuvana tuosta viikosta olivat jatkuvat valinnat jotka oli myös suhteutettava ajankäyttöön ja isossa konferenssikeskuksessa paikasta toiseen siirtymiseen ja luentosalin etsimiseen. Konferenssin aikaan en myöskään tavannut kuin ohimennen pari suomalaista, mutta tähän siteeraan hotellissani asunutta konferenssimme iranilaisedustajaa joka totesi ”että iranilaisia voin aina tavata Iranissa, täällä tapaan muita!”.

Laskin nyt jälkeenpäin konferenssiohjelman englanninkielisiltä sivuilta, että kaikkiaan oli tarjolla maanantaista keskiviikkoon yhteensä 96 sivua ohjelmaa ja joka sivulla oli vajaa kymmenen sessiota tai puhetta. Selvää on, että meillä kaikilla on omat erikoisalamme ja kiinnostuksen kohteet. Omat valintani liikkuvat linjalla arkeologia, aineeton perinne, etiikka ja ”traumaattinen historia” sekä muutama poiminta AVICOMin sessioista ja muutama muistakin otsikon perusteella. Etukäteen valittuna mukana oli Rooman valtakunnan rajaa Reinillä käsittelevän seminaari 6.7. Museomessut ehdin kiertää juoksujeni lomassa.

Osallistuin myös kaikkiin iltaohjelmiin ja kävin katsomassa konferenssivieraiden käynnillä Leonardon vaikuttavaa ”Viimeistä ehtoollista”. Yhtenä iltakokemuksena jäi mieliin se kun vahingossa eksyin ensimmäisenä iltana Castello Sforzesco’ssa henkilöstön ja vapaaehtoisten notkuviin tarjoilupöytiin suojatulla sisäpihalla.

Castello Sforzesco’ssa vapaaehtoisten illanvietossa kuokkavieraana.

Samassa ryhmässä Viimeistä ehtoollista oli katsomassa myös Nepalin delegaaatio.

Olin ilmoittautunut torstaina ICMAHin Trenton matkalle joka peruttiin pitkän keston takia ja tilalla oli vierailu Civio Museo Archeologico –museossa johon osallistuin. Tämä muutos oli siinä suhteessa hyvä, että sain päivän aikaa tutustua Milanon nähtävyyksiin ja museoihin. Perjantain retkeksi olin valinnut Länsi-Toscanan retken, Lunigianaan. Matkan aikana kävimme mm. Pontremolissa pronssikautisten ihmishahmoisten veistosten museossa "Museo delle Statue Stele" joka sijaitsi  Castello del Piagnaro’ssa. Lauantaina 9.7. lensin jo takaisin Suomeen.

Länsi-Toscanan Lunigianan matkalla tutustuttiin parin linnan ohella
steela-patsas museoon ja ”slow foodin” tekoon.

En ryhdy luetteloimaan kaikkia näkemiäni sessioita koska vaihdosten takia monissa olivat aikataulut muuttuneet, esitelmöitsijät jääneet pois tai järjestys oli vaihtunut. Suurin ero edelliseen, Wienin konferenssiin oli oman järjestöni vaatimaton esitelmämäärä mutta toisaalta roimasti lisääntynyt aineettoman ”intangible” perinnön ja myös vaikeiden aiheiden kuten sodan ja erilaisen kärsimyksen tallentaminen ja esilletuonti. Myöskin pääteema ”kulttuurimaisema” tuli monissa sessioissa heikosti esille.

Seurasin muutamia museoetiikan luentoja joista useissa tuotiin esille Northamptonin museon paljon kohua herättänyt Sekhemka-patsaan myynti1. Tästä myynnistä aiheutunut julkinen keskustelu lienee ollut viime vuosina Britannian museomaailman tärkeimpiä tapahtumia. En voi mitään, että itselleni tuli heti mieleen Suomen valtion tämänvuotinen Museoviraston museorakennusten myynti minkä vain Kotkanniemi kansalaisliikkeen ansiosta vältti. Miksi olimme niin hiljaa – miksi kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa niiden myyntiä ja vaatia valtiolle lisää resursseja näiden arvokartanoiden säilyttämiseksi osana kansallista historiaa?

Northampton Councilin johtaja David Mackintosh sai parikin kertaa kuulla
kunniansa Sekhemka-patsaan myynnistä.

Uteliaisuuttani menin myös seuraamaan ICAMTin sessiota missä italialainen Antonello Alici esitteli Helsingin Guggenheim-arkkitehtikilpailua. Hän näytti tuntevan aiheen ja Helsinkimme hyvin tuoden esille myös Guggenheim-kritiikin ja Helsingin mittavan museotarjonnan. Hän siteerasi arkkitehtikilpailun kritiikkiä missä todettiin, että tämän rannan iso musta rakennus suhtautuu ylimielisesti Pohjolan valkean pääkaupungin vanhaan arkkitehtuuriin. Kuvana oli suunnitelman voittaja mereltä käsin missä kontrasti näkyi selvästi. Jälkeenpäin googlasin voittajaehdotuksen kuvia ja huomasin, että en löytänyt ainuttakaan missä rakennus oli kuvattu ilmasta Senaatintori takana.

Itselleni paras ja työtäni lähinnä oleva sessio oli ICOM Hollannin, ICOMOKsen, EXARCin ja MPRn yhteisessio ”The Roman Frontier along the River Rhine, the role of museums in revitalizing cultural landscapes”. Pidin tätä sessiota erittäin hyvänä koska sen aikataulu ja ohjelma pitivät minuutilleen ja toisaalta koska se käsitteli myös yleiskokouksen teemaa eli kuinka museot kertovat aiheeseen liittyvästä kulttuurimaisemasta.

Itselleni tärkein sessio pohti kuinka Rooman raja näkyy tänä päivänä.

Museoiden esittelystä sain heti listalleni uusia matkakohteita. ICOMin liitännäisjäsen EXARC, on Kierikin ”oma järjestö”, jonka kautta pääsimme mukaan isoon Euroopan komission rahoittamaan OpenArch-projektiin 2011-15 (ks. http://exarc.net/ ja www.openarch.eu).

Mikä on sukkuloijan päällimmäisin kokemus: jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, ottaisin rauhallisemmin. Ehkä puoli päivää yhdessä sessiossa, toiset puoli toisessa koska jatkuva siirtyminen ja luentojen bongailu vie aikaa ja hermojakin. Konferenssissa surffailu antoi kuitenkin kuvan siitä kuinka laaja museoalan kenttä on ja parikin kertaa mietin, että missä menee rajat siitä mitä kaikkea voimme ottaa hoitaaksemme ja mihin kaikkeen menemme mukaan. Varsinkin kun alati muuttuva maailmamme tarjoa koko ajan uutta jotka tulisi dokumentoida ja joihin mennä mukaan milloin tapahtumatuottajana, milloin reagoiden ajankohtaisiin ilmiöihin. Kuinka määritellä se, mikä on nykymaailmassa niin tärkeää, että se tulee dokumentoida museon toimesta. Kävijämäärät olivat useimmissa esityksissä kaikkein tärkeimmät mutta voivatko ne olla kaiken perusta?

Museomessuilta nappasin liikaakin materiaalia ja ideoita joita toivottavasti voi joskus toteuttaa.

Pinacoteca di Brera’n myymälästä löytyi tuttujakin tuotteita.

Kiitän saamastani apurahasta joka mahdollisti konferenssiin osallistumisen.
Leena Lehtinen
Museo- ja tiedekeskus Luuppi, Kierikkikeskus

Matkaraportti: Milano - Laura Kokki

Milano -museoiden kesämuodin pääkaupunki!

Kuva ja teksti: Laura Kokki

Johanna Rassi, Tästä se alkaa!

Selaan puhelimestani ICOM Milanon konferenssin appia, mikä nerokas työkalu näin ison konferenssin haltuun ottamiseen! Kuusi täyttä päivää Milanossa tieteen, taiteen ja kulttuurin parissa on ollut ehdottomasti yksi inspiroivimpia kokemuksia työrintamalla vuosiin. Jaan tässä blogissa muutamia otteita upean viikon annista ja tunnelmista. Tilaisuuksia oli paljon, ajatuksia herättävää asiaa loputtomiin ja kamerassa satoja kuvia.

Avajaisjuhla Castello Sforzescossa

Andiamo! Viikko käynnistyi maanantain key-note puhujien Christon ja Orhan Pamukin esitelmillä. Pamukin (video)esitys käsitteli hänen luomaansa museota Istanbulissa, joka perustuu Museum of Innocence kirjaan. Istanbulin ”kaupunginmuseoksi” muotoutuneessa museossa 83:ssa vitriinissä esitellään kirjan 83 lukua. Pamuk painotti vahvasti museon roolia tavallisten ihmisten tarinan kertojina. Hän heijasteli ajatuksiaan vastapareilla: reproduction > expression, national >personal, history >stories, large & expensive museums >local and cheap museums, epics > novels. Pamuk rohkaisi myös museoammattilaisia tuomaan omat mielipiteensä esille työssään. ”Time to discuss the individuality of museums”. Itse jäin pohtimaan, kuinka museot ovat viime vuosikymmeninä siirtyneet kerronnassaan Pamukin idean kaltaiseen suuntaan, eli ideana ehkä jopa vanha museoiden näkökulmasta. Pohdin enemmänkin mikä ääni jää itse museoille, joita niin vahvasti rohkaistaan kantaaottavaksikin nykypäivänä. http://en.masumiyetmuzesi.org/

Christon näkeminen, yleisön ja taitelijan välinen kysymysten heittely oli jo sinänsä spektaakkeli. Jäi kovasti harmittamaan, ettemme ehtineet Floating Piers -teosta näkemään. Yleisöstä tuli useampia ehdotuksia Christolle museoiden ”paketoinnista” :) Jää nähtäväksi mitä herra seuraavaksi keksii! http://christojeanneclaude.net/

Where ICOM from -näyttely on tuotettu konferenssia varten.

Kävin päivittäin kuuntelemassa 3-5 sessiota eri komiteoissa: ICOFOM, CIMUSET, ICEE, MPR ja CECA. Menin aiheiden perässä, takertumatta komiteoiden nimiin ja näin sain erittäin kattavan annin asioista, jotka koin itselleni tärkeiksi oman (monipuolisen) työroolini kannalta. Toki kävimme suomi-kollegoiden kanssa kuuntelemassa myös kotimaisia puheenvuoroja, joita oli tietysti ilo ja kunnia kuulla. Muutamia mieleenpainuvia puheenvuoroja tarjosivat mm. Jette Sandahl, Kaisa Hartig, Tilly Blyth, Laura Zani ja Michele de Luchi. Itse Expon puolella sain ideoita näyttelytuotannon osalta, muutamista kontakteista on jo nyt ollut hyötyä.

Välillä oli pakkosaada Gelattoa helteisessä Milanossa.

Majoituimme Lelumuseon Johannan kanssa Duomon lähellä olevan sivukadun studioyksiöön. Talossa oli, mikäs mukaan kuin Casa Museo Mangini. Täysien päivien ja kotimuseomme suppeiden aukioloaikojen yhteensovittaminen kuitenkin onnistui ja pääsimme kiertämään vartijan seurassa museon kolme kapeaa kerrosta (mm.lelut ja kellot, huh!). Vieraillessamme Viimeisen ehtoollisen luona, Johanna bongasi kirjakaupassa että kyseinen museomme oli Hidden Secrets of Milano kirjan listoilla. http://www.museomanginibonomi.it/

Naviglin alue, Milano

Perjantain ekskursio Parmassa oli huikea. Pääsimme tutustumaan ensin Parman yliopiston arkistoon/museoon nimeltä CSAC: Centro Studi e Archivo della Communicazione, joka sijaitsi Parman kaupungin ulkopuolella 1200-luvun luostarissa. Tämä ”arkisto” koostui näyttelyistä: Parman yliopiston valtavan laajan arkkitehtuuri- ja designaineiston kokoelman, tyylikkään ravintolan, museokaupan ja ystävällisen henkilökunnan. (Koko matkan paras lounas oli ehdottomasti täällä!) Suosittelen tutustumaan konseptiin: http://www.csacparma.it/ Jatkoimme matkaa vielä Parman viehättävään kaupunkiin, jossa pääsi tutustumaan lisää museoihin ja aistimaan rauhallisen mukulakivikaupungin tunnelmaa.

CSAC Parmassa

Milanon museot olivat avoinna iltaisin tavallista myöhempään ja poikkesin yksi ilta klo 22 maissa katsomaan Palazzo Realen Escherin näyttelyn. Muita iltavierailuita oli Museo Nationale Scienza e Tecnologica Leonardo da Vincin ”museoyö” (ilmainen kaikille kävijöille), joka keräsi 9000 kävijää yhden illan aikana (olimme rikkomassa heidän kävijäennätystä!). Sama museo ”tavallisena” päivänä tuli koettua (ja hyvä niin), kun olin ICEE:n järjestämällä neljän tunnin kaupunkiopastuksella, joka kertoi Milanon kanaalien kehityksestä. Museossa olivat esillä mm. 1600-luvulta sulkuportteja, jotka liittyivät kierrokseen. Valtavan hieno tekniikan museo jätti teki vaikutuksen myös kello-osastonsa puolesta. http://www.museoscienza.org/

Tekniikan museon kellonäyttely

Tekniikan museon yö

Kirjoittaessani tätä, ikimuistoinen Milanon reissu alkaa heräämään uudelleen eloon -Kiitos ICOM Suomen komitealle mahdollisuudesta osallistua konferenssiin ja kehittää itseäni!

Matkaraportti: Milano - Minerva Keltanen

ICOMin 24. yleiskonferenssi ja samalla ICOMin 70. syntymäpäiväjuhla pidettiin Milanossa ja pääteemana oli ”Museums and Cultural Landscapes”. Konferenssipaikkana oli Milanon konferenssikeskus MICO, jonne kokoontui 3300 osallistujaa yli 300 maasta. Saavuin Milanoon pari päivää ennen konferenssin virallista alkua, sillä DEMHISTin hallituksen kokous pidettiin etukäteen eräässä hulppeassa yksityisessä milanolaiskodissa, joka olisi käynyt kotimuseosta! Samalla ehdin käydä muutamissa museoissa, esim. Arkeologisessa museossa ja Pinacoteca Ambrosianassa.

Konferenssin viralliset avajaiset olivat maanantaina 4.7. Kuulimme paljon tervehdys- ja kiitospuheita, joista jäi mieleen erityisesti Italian tilanne. Italia on investoinut kulttuuriin ja taiteisiin aikaisempaa enemmän ja italialaisten museoiden kävijämäärät ovat nousussa - Milanossa jopa 20% tämän vuoden alusta lähtien. Monet puhujat toivat myös esiin huolensa kulttuuriperinnön säilymisestä nykyisessä maailmantilanteessa. Kulttuurin nähtiin edustavan humaanisuutta, vastakohtana terroristi-iskuille. Avajaisten viidestä keynote- puhujasta mielenkiintoiset olivat mielestäni turkkilaisen Nobel-kirjailija Orhan Pamukin videotervehdys sekä taiteilija Christon esitys projekteistaan, joista viimeisin oli tänä vuonna tehty The Floating Piers Italian Iseo-järvellä. Orhan Pamukin vuonna 2012 avattu Museum of Innocence eli Viattomuuden museo, perustuu Pamukin romaaniin. Romaani on rakkaustarina, ja museoon valitut esineet ovat tulkintaa tästä fiktiivisestä tarinasta. Museon logiikka seuraa tarinan juonta. Videolla Pamuk luki museomanifestinsä, jonka mukaan yksilöiden tarinat ovat paljon kiinnostavampia kuin valtion tai kansan.

 Avajaisseremonian jälkeen alkoivat komiteoiden omat luennot, ja jaoin aikani vuoroin DEMHISTin ja ICEE:n esityksiä kuunnellen. Lisäksi konferenssikeskuksessa järjestettiin erittäin hyödyllinen EXPO, jossa eri näytteilleasettajat, vitriinien valmistajat, kiertonäyttelyiden myyjät ym. kertoivat tuotteistaan. Illalla konferenssin avajaisjuhla pidettiin Castello Sforzescossa, 1400-luvulta peräisin olevassa linnassa. Tarjolla oli buffen lisäksi musiikkia, taidokkaita lippuesityksiä ja linnan sisätiloissa oli mahdollisuus tutustua taidekokoelmiin, mm. Michelangelon Pietà-veistokseen.

Tiistaina 5.7. jaoin päiväni vuoroin DEMHISTIN ja ICEE:n luentoja kuunnellen. Päivän paras luennoitsija oli ehdottomasti kenialainen MuthoniThang’wa, joka kertoi Karen Blixenin kotimuseosta sekä kirjailijasta hybridisenä kulttuurihahmona. Tarinat olivat pääosin surullista kuultavaa, vaikka luennoitsija osasi kertoa asiat huumorilla höystettynä. Blixenin kotimuseo on nykyisin Kenian suosituin museokohde ulkomaalaisten turistien parissa, mutta kenialaiset itse eivät siellä juuri käy. Luennoitsija näytti myös powerpointissaan karttakuvan, jossa Tanskan sijaan Blixenin matkojen lähtömaaksi oli merkitty Suomi!

DEMHISTin jäsenkokouksessa jouduin myös kertomaan ikävät uutiset, eli että DEMHISTin seuraavaa konferenssia ei järjestetä Suomessa vuonna 2017 Suomen kansallismuseon taloudellisten leikkausten takia. Uudeksi konferenssipaikaksi äänestettiin Lontoo.

DEMHISTin jäsen dos. Rosanna Pavoni kertoi Storie Milanesi –linkistä (http://www.storiemilanesi.org/ ), jonka 15 henkilön ja museon kautta voi tutustua kaupunkiin, ja keskiviikkona saimme vierailla valikoimaan näistä kohteista; Fondazione Franco Albini, Casa Museo Lalla Romano, Museo Poldi Pezzoli, Casa Museo Boschi di Stefano. Päivän kruunasi illalla järjestetty urku- ja puhallinkonsertti Duomossa.

Torstaina oli vuorossa oli koko päivän retki Milanon ulkopuolelle, kohteina Il Vittoriale ja Ugo da Comon kotimuseot. Perjantaina koko päivän retki Parmaan, jossa vierailut mm. CSAC:issa, Casa del Suono (äänimuseo), säveltäjä Toscaninin museossa, Galleria Nazionalessa ja Arkeologisessa museossa kulinaristista puolta unohtamatta, kun Parmassa kerran oltiin. Lauantaina ennen paluulentoa ehdin vielä ihailemaan Leonardo da Vincin kuuluisaa freskoa, Pyhää ehtoollista, sekä vierailemaan Fondazione Pradan nykytaidemuseossa. Viikko oli mennyt vauhdikkaasti, Italian ICOMin komiteat olivat järjestäneet hyvän ja mielenkiintoisen ohjelman, tuliaisina kotiin monia uusia ideoita ja ajatuksia! Grazie e arrivederci Milano!

Minerva Keltanen
Näyttelypäällikkö, Suomen kansallismuseo

Matkaraportti: Milano - Paula Hyvönen

Viikko museospektaakkelissa
ICOMIN 24. yleiskonferenssi Milanossa 3. – 9.7.2016  

Kuvat ja teksti: Paula Hyvönen

Saavuin sunnuntai-iltana Milanoon koko päivän matkustamisesta hieman rähjääntyneenä, mutta myöhäinen illallinen kollegan kanssa johdatteli mukavasti italialaiseen tunnelmaan ja Icom-viikkoon.
Osallistuin ensimmäistä kertaa yleiskonferenssiin, joten odotukset olivat korkealla. Olihan ohjelmassa tarjolla Christoa, Orhan Pamukia, kansainvälisiä puhujia pilvin pimein – puhumattakaan tapahtumista, joissa oli tarjolla niin illanviettoja renessanssilinnoissa ja taidemuseoissa, konsertti Duomon katedraalissa kuin ekskursiomatkoja. Konferenssin spektaakkelimainen ohjelma (painettuna lähes 300-sivuinen) aiheutti tosin lievää epätoivon tunnetta; miten valita ne kaikkein parhaimmat esitykset runsaasta tarjonnasta. Olo oli kuin irtokarkkihyllyn edessä; valinnanvaraa vaikka kuinka, kaikkea haluaisi kokeilla, mutta takaraivossa jyskyttää tieto, että kaikkea ei voi saada – intuitiolla on mentävä.

Ensimmäisen päivän aamu MiCo-konferenssikeskuksen ilmoittautumisaulassa meni jonottaessa rekisteröitymistä. Lähes 4000 osallistujaa kun oli saapunut Milanoon, osa tosin jo lauantaina. Menihän siinä kuitenkin sen verran aikaa, että ihan ensimmäiset juhlapuheet jäivät suurelta osin kuulematta. Kun pääsin tärkeän oloinen nimilappu kaulassani suureen Silver Plenary -saliin, Icomin entinen varapuheenjohtaja Bernice L. Murphy oli puhumassa museoiden etiikasta ja kulttuuriperinnön merkityksestä. Hänen toimittama kirja muuten oli yksi konferenssikassin painavasta sisällöstä.

Ehkä odotetuimmat puhujat olivat kuitenkin kirjailija Orhan Pamuk ja taiteilija Christo. Videon kautta tervehdyksensä lähettäneen Pamukin puhe oli vaikuttava, etenkin kun hän puhui pienten museoiden merkityksestä suurten monumentaalisten museoiden sijaan. Hän kehotti museoihmisiä tarinoiden kerrontaan ja toteuttamaan omia vahvoja ideoita.

Christo, jota tuskin näki yleisön noustessa innostuneena ottamaan hänestä kuvia, kertoi omasta tuotannostaan. Milanon lähelle, Iseo-järvelle toteutettu Floating Piers –teos oli ollut saapumispäivänäni viimeistä kertaa esillä. Hieman harmitti, ettei sinne enää päässyt, sillä kuvien perusteella olisi ollut mieletön kokemus kävellä pitkin keltaista, kelluvaa tietä. No, kaikkea ei voi saada.

Christo ja luonnos Floating Piers –teokseen.

Avajaispuheiden jälkeen ehti tehdä pikaisen kierroksen messuosastolla, jossa oli tarjolla niin huipputeknologiaa näyttelykäyttöön, mm. virtuaalilaseja (juu, tuli kokeiltua ja tuntuivat toimivan) kuin kokoelmatyöhön liittyviä järjestelmiä. Kuolasin aivan upeita taideteosten säilytykseen tarkoitettuja ripustuskiskoja Art Storage Systems –osastolla. Sellaiset kuin saisi uuteen Mikkelin taidemuseoon…En tehnyt vielä diiliä firman kanssa.

Näyttelyt ja taidemuseoiden kokoelmat mielessä suunnistin ICFAn ja COMCOLin yhteissessioon, jossa mielenkiintoinen oli etenkin saksalaisen kuraattorin Stefanie Knollin esitelmä julkisen taideteoksen vaiheista yksityisen taidekokoelman kautta jälleen julkiseksi, osaksi taidemuseon kokoelmia. Esimerkkinä hänellä oli Baselissa sijainneen keskiaikaisen Kuolemantanssi-maalauksen varsin monivihahteiset vaiheet palasiksi tuhoamisesta yksityisten taidekeräilijöiden omistuksen kohteiksi ja lopulta monien etsintöjen kautta osaksi baselilaisen museon keskiaikakokoelmaa. Hän tähdensi esityksessään museoiden tärkeää tehtävää kulttuuriperinnön säilyttämisessä.

Stefanie Knoll

Illan kruunasi illanvietto hulppeassa Castello Sforzescossa, jossa pöydät notkuivat tarjottavaa ja linnan monet uumenet taideaarteita. Michelangelon Pietà, taiteilijan viimeinen, keskeneräiseksi jäänyt teos, oli yksi vaikuttavimmista linnan taideteoksista.

Avajaisillanvieton juhlapaikka, Castello Sforzesco.

Viikko jatkui kiirehtiessä esityksistä toiseen, etenkin näyttely- ja kokoelma-asioihin liittyen. ICEEn esityksissä pohdittiin kiertonäyttelyiden muunneltavuutta eri näyttelypaikoissa ja ekologisesti järkevää liikuteltavuutta. Esimerkkitapauksina nimenomaan huippumuodista tehdyt näyttelyt. No sehän sopi! Ydinajatuksena muotia esittelevissä näyttelyissä tuntui olevan tarinankerronta; kuinka esitellä huippudesignerien tuotantoa yleisöä kiinnostavasti ja kerronnallisesti sortumatta näyteikkunasomistukseen.

Iltapäivän esityksistä ehdin vielä napata Memorial Lectures –session, jossa Bernice L. Murphyn esitys Palmyran arkeologisesti merkittävistä kohteista terrorismin kourissa toi jälleen esille kulttuuriperinnön vaalimisen koko kulttuurikentän asiana. Iltaohjelmaan kuului vielä opastettu kierros Milanon Duomossa, jossa mm. reliikkeihin liittyvät tarinat olivat mielikuvitusta kutkuttavia.

Yksi Duomon komeista lasimaalauksista.

Keskiviikon aamupäivän keynote-puheissa pohdittiin museoiden roolia yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti sekä painotettiin museoiden merkitystä uusien haasteiden, kuten maahanmuuton tuomien kysymysten edessä. Iltapäivällä sattui sitten floppivalinta. Riensin kuulemaan Karen Blixenin Keniassa sijaitsevasta kotimuseosta kertovaa esitystä, mutta se olikin peruttu. Esitys buddhalaisen temppelin taidekokoelmista olisi varmasti ollut mielenkiintoinen, mutta sen kuuntelemista hankaloitti kieliongelmat ja osittain venäjänkieliset (jota en hallitse) powerpoint –sivut. Lässähtänyttä tunnelmaa kompensoi illan konsertti Duomossa.

Asiaa täynnä olevien esitysten välissä ehti nauttia pikaiset lounashetket. Niin, ne olivat aika eeppisten lounaslaatikoiden varassa (katso kuva). Kulinaristisesta kokemuksesta ei voi nyt puhua, mutta ne olivat kyllä mainioita keskustelun avaajia pienissä lounaspöydissä. 

Lounaslaatikon yllätys.

Torstaita odotin todella kuumeisesti, sillä tuolloin olin varannut ajan Viimeiselle ehtoolliselle. Eikä mille tahansa, vaan itse Leonardo da Vincin maalauksen äärelle Santa Maria delle Grazieen. Taiteen tutkijan herkkä hetki, kun vihdoin pääsi silmätysten tuon taidehistorian merkkiteoksen kanssa. Kuten aina, mikään painokuva ei tee teokselle oikeutta.

Perjantaina oli ekskursiopäivä. Vaihtoehtoja oli jälleen useita, joista itse päädyin Piacenzan ja Parman retkeen, jossa tutustuttiin kolmeen renessanssilinnaan. Aloitimme Palazzo Farnesesta (rakentaminen aloitettu jo 1300-luvulla), joka sijaitsi aivan Piacenzan keskustassa. Oppaamme, jonka nimen olen jo autuaasti unohtanut, kertoi palatsin historiasta ja siellä nykyisin olevista useista kokoelmista varsin ansiokkaasti. Täällä vietimmekin kaikista pisimmän aikaa, mikä sitten sotkikin aikataulumme moottoritien liikenneruuhkan lisäksi.

Barokin mahtipontista taidetta Palazzo Farnesen kokoelmista.

Seuraava linna oli puolen tunnin ajomatkan päässä Piacenzasta, Trebbia-joen varrella sijaitseva Castello di Rivalta. Niin ikään 1300-luvulla perustettu linna oli pysynyt rakentamisestaan lähtien saman Landi-suvun hallussa, joka oppaamme mukaan oli varsin harvinaista. Linna oli runsaine sisustuksineen häkellyttävä yhdistelmä renessanssia, rokokoota, barokkia ja 1800-luvun kertaustyylejä. Samanlaista tyylihässäkkää sisälsi myös viimeisenä kohteena ollut Sanvitalen linna Parman maakunnassa. Linnan yhtenä aarteena esiteltiin manierismin taiteilijan Parmigianinon maalaama fresco vuodelta 1523. Antiikin tarinoiden Diana-myyttiä kuvaava maalaus oli vastikään konservoitu ja se oli todella kaunis hohtavine ja kirkkaine väreineen. 

Castello di Rivalta Piacenzassa.

Viikko oli täynnä nähtävää, kuultavaa ja koettavaa. Konferenssin massiiviset järjestelyt oli hoidettu mallikkaasti (jos unohdetaan se lounas). Aina kun oli hiemankin kysymysmerkin näköinen, ystävällinen avustaja oli välittömästi auttamassa. Oli hienoa tavata uusia ihmisiä, niin kollegoita Suomesta kuin maailmaltakin. Monissa konferenssin esityksissä nousi esiin museoiden ja muidenkin kulttuurilaitosten tärkeä rooli niin monikulttuurisuuden, ymmärryksen kuin kantaa ottamisen puolesta että irtiottomisessa raskaasta organisaatiokeskeisyydestä.

Itselleni koin tärkeäksi sen, mitä kirjailija Orhan Pamuk sanoi avauspuheenvuorossaan, että pienillä museoilla on suuri merkitys. Koin, että vaikka ei ollakaan suuria kokoelmia tai kävijämääriä pyörittävä museo, on meidänkin oltava tänä päivänä aktiivinen myös kansainvälisesti. Taidemuseomme ei voi enää olla pelkästään omaan alueeseensa profiloituva ja siitä ammentava, vaan meidänkin on laajennettava toimintaamme kansainväliseen yhteistyöhön ja otettava se huomioon omassa näyttelytoiminnassa.

Konferenssi vahvisti uskoani siihen, että omalla työllä on merkitystä. Tämän ensimmäisen konferenssielämyksen perusteella tuli tunne, että kokemusten ja näkemysten jakaminen tällaisilla kansainvälisillä foorumeilla on tärkeä osa museotyötä. Seuraavaa, Kyoton konferenssia odotellessa.

Paula Hyvönen
Mikkelin taidemuseon amanuenssi

Matkaraportti: Milano - Mona Taipale

Milano ICOMin yleiskonferenssi 3.-9.7.2016

Teksti ja kuvat: Mona Tipale

Konferenssikeskus MiCon sisääntulo.

Olen ollut ICOMin toiminnassa mukana jo pitkään, mutta tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa ICOMin yleiskonferenssiin. Osallistuin myös konferenssin alussa ja lopussa oleviin hallinnollisiin kokouksiin ICOM Suomen hallituksen edustajana pj. Eero Ehantin kanssa. Hallinnollisissa kokouksissa oli suuren maailman meininkiä erilaisten kulttuurien kohdatessa. Minulle kokoukset olivat tärkeitä myös siksi, että ne auttoivat hahmottamaan ICOMia organisaationa paremmin.

Ensimmäinen ihmeellinen päivä

ICOMin hallitusvaalien ehdokkaat. Suomen Carina Jaatinen esittäytyy.
Carina valittiin hallitukseen suurimmalla äänimäärällä!

Ensimmäinen varsinainen konferenssipäivä alkoi kirjailija Orhan Pamukin ja taiteilija Christon keynote-luennoilla. Pamuk puolusti puheenvuorossaan pieniä museoita, kehotti kertomaan tarinoita ja jakamaan henkilökohtaisia, arkisia kokemuksia. Mieleeni jäi erityisesti hänen ajatuksensa: ”Museums should be like novels”. Christo sen sijaan ei tee mitään pienesti. Hän kertoi mielikuvituksellisista ja jättimäisistä projekteistaan runsaan kuvamateriaalin kera. Hänen synnyinmaansa Bulgaria oli kommunistinen valtio, jossa kaikki oli tarkoin säädeltyä. Sieltä lähdettyään hän on tehnyt mitä haluaa, ja on omien sanojensa mukaan vapaa ja riippumaton. ”My art is useless, nobody needs it. Joy and beauty matters!”. Harmillisesti taiteilijan Milanon lähistölle rakentama Floating peers –teos suljettiin juuri ennen konferenssia eikä meillä ollut mahdollista kokea sitä.

Christo puhuu ja yleisö kuuntelee. Taiteilija sai rokkitähtimäisen vastaanoton, ihmiset nousivat seisomaan ja kännykkäkamerat räpsyivät.

Illalla pidetty avajaisjuhla toteutui hulppeissa puittessa 1400-luvulla rakennetussa Castello Sforzescossa. Tarjoilu ja ohjelma oli runsas, ja saimme nähdä Michelangelon viimeisen, kesken jääneen Pietà Rondaninin. Taidehistorioitsijalle näitä hienoja taide-elämyksiä oli tarjolla läpi konferenssin, taideteoksia, joita on aiemmin nähnyt vain kuvissa. Suurin elämyksistä oli Leonardon Viimeinen ehtoollinen. Teokselle kuljettiin erilaisten tilojen läpi, kuin siirtymäriittinä ajassa taaksepäin. Hienoa syvyysefektiä ei näe kuvissa. Mestarin työ.

Opening party Castello Sforzescossa tarjosi taidetta kaikille aisteille.

Michelangelo: Pietà Rondanini.

Samassa tilassa Leonardon Viimeisen ehtoollisen kanssa oli
teoksesta tehty kipsikopio näkövammaisille.

MPR-komitean ohjelmasta

Osallistuin pääasiallisesti oman komiteani Marketing and Public Relations (MPR) ohjelmaan. Oli mielenkiintoista kuulla, miten markkinointia ja PR:ää tehdään erilaisissa ja erikokoisissa museoissa, eri kulttuureissa ja erilaisilla resursseilla. Mitä tekee pieni museo,
jolla ei käytännöllisesti katsottuna ole ollenkaan markkinointibudjettia ja toisaalta iso museo markkinointiosastoineen ja –koneistoineen. Vaikka resurssit ovat erilaisia, sosiaalisen median työkalujen käyttö korostui puheenvuoroissa. Konferenssin jälkeen sovinkin ensi töikseni neuvottelun paikallisen mediatalon bloggareiden kanssa sisältömarkkinointiasioihin liittyen . Puheenvuoroista sain useita vinkkejä, joita voin hyödyntää omassa työssäni pienehkön museon yleisötyössä ja markkinoinnissa.

Rijks-museon dia tiivistää olennaisen:

Rijks-museon markkinointipuolen johtopäätöksiä, joihin on helppo yhtyä.

MPR:n ohjelma oli jaettu teemoihin: telling stories that connect, deepening connections, making cultural connections ja using values to connect. Oma puheenvuoroni ajoittui jälkimmäiseen teemaan. Kerroin kolmesta museomme käytännöstä, joita asiakkaat ovat olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa. Nämä olivat asiakasraati, jonka kanssa suunnittelemme ja toteutamme museotoimintaa, vertaisihmettelijä, joka toimii museossa näyttelykokemuksen jakajana sekä muistopaja, jossa osallistujat käyvät henkilökohtaista historiaansa läpi NLP-harjoitusten kautta museon tiloissa ja tekevät pajan lopuksi muistorasian elämästään. Erityisesti muistopajakonsepti kiinnosti kuulijoita, oletettavasti uutuusarvonsa takia.

MPR:n ohjelma oli kiinnostava ja hyvin rakennettu, mutta olisin toivonut hieman pidempiä puheenvuoroja. 15 minuutissa ehtii esitellä asiansa, mutta kuulijoiden haastaminen
keskusteluun ja kokemusten jakaminen jää turhan vähälle. Kahvi- ja muiden taukojen aikana syntyi vilkasta keskustelua, jota olisi voinut käydä yleisesti luentojen yhteydessäkin. Yleisesti ottaen pidän tärkeänä, että puheenvuoroissa tuodaan käytännön ideoita tai ongelmia, joista keskustellaan eikä vain esitellä omaa juttua ”nice to know” –tyyppisesti.

Fondazione Prada ja MPR:n väkeä.

Erinäisten upeiden vanhojen palatsien jälkeen vierailimme MPR:n retkellä kahdessa uudessa museossa, Fondazione Pradassa ja MUDECissa (Museo delle Culture). Pradasta jäivät päällimmäisenä mieleen rakennuksen yksityiskohdat, kuten kullattu seinä, rakennuksen muodot ja tilaratkaisut. Mietin Pradan suvun intressejä museon avaamiseen, ovatko ne taiteellisia, taloudellisia (verovähennykset?) vai molempia. Mietin myös, pyritäänkö museon rakentamisella teollisuusalueelle ns. Bilbao-ilmiöön, alueen nostamiseen kulttuurikohteen avulla. Tämä tullaan näkemään myöhemmin. MUDECissa meille ja ICEEn porukalle kerrottiin museon rahoituksesta, joka koostui yksityisistä ja julkisista varoista, muttei silti tullut ihan selväksi. Esillä oli Mirón näyttely, jossa pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla kokeilemaan virtuaalilaseja tutustuessani Mirón elinympäristöön. Olipa jännä kokemus, pää meni kyllä aika pyörälle!

Turistina Como-järvellä

Retket ja oheisohjelma kruunasivat seminaarin annin. Varsinaisena retkipäivänä suuntasin Como-järvelle. Kuljimme erinomaisen oppaan johdolla 14 Kristuksen kärsimystietä
kuvittavan kappelin kautta pyhälle Ossuccio-vuorelle. Päivä oli helteinen, maisemat henkeäsalpaavia. Erinomainen oppaamme esitteli meille alueen historiaa ja muisti myös kertoa meitä suuresti kiinnostaneita yksityiskohtia kuten mikä järven rannalla olevista rakennuksista on George Clooneyn huvila ja muuta tärkeää…

Como-järvellä. Taustallani olevalla saarella on kuvattu Tähtien sota episodi II -leffan (Kloonien hyökkäys) ja Casino Royalen kohtauksia!

 Summa summarum

Kokonaisuutena konferenssi oli hyvin organisoitu ja rakennettu. Ainoastaan lounaat saivat kritiikkiä, oltiinhan Italiassa. Kuva kertokoon puolestaan…

Päivittäinen Lunch box.
I.t.a.l.i.a.s.s.a!

Ohjelman ainut hankaluus oli sen runsaus! Koko ajan tuntui olevan käynnissä monta mielenkiintoista luentoa eri komiteoiden puitteissa ja messuosastollekin piti ehtiä. Virallisen ohjelman ohella myös erilaiset tapaamiset ja kohtaamiset olivat tärkeitä. Esimerkiksi pohjoismaisten komiteoiden vastaanotolla Palazzo Stellinessä tutustuin moneen kollegaan, joita en ollut aiemmin tavannut (myös suomalaisiin!). Elimme myös islantilaisten mukana EURO2016 –jalkapallohuumaa, joka valitettavasti islantilaisten osalta päättyi konferenssin aikana. Jalkapallosta puheen ollen ehdin itse vielä konferenssin päätyttyä piipahtaa legendaarisella San Siron stadionilla! Iltaohjelmista herkistävin ainakin näin vaskimusiikin ystävälle oli ICOMilaisille järjestetty urku- ja vaskikonsertti Milanon Duomossa.

San Siro –stadionin museo

Opastus Milanon Duomossa tutustutti kirkon uskomattomiin yksityiskohtiin. Myöhemmin saimme nauttia urku- ja vaskikonsertista kirkossa.

Milanon yleiskonferenssissa koettua

Kuva: E Ehanti

Vietin juuri yli viikon Milanossa ICOMin yleiskonferenssissa Suomen komitean puheenjohtajan mandaatilla nauttimassa lähes 4000 museoammattilaisen kansoittaman jättitapahtuman ylitsepursuavasta tarjonnasta, josta tässä lyhyet tunnelmapalat omasta näkökulmastani.  Muita näkökulmia on luvassa pitkin loppuvuotta, kun ne parisenkymmentä suomalaisjäsentä, joille myönsimme matka-apurahan, julkaisevat vapaamuotoiset raporttinsa tässä samassa blogissa, johon näin ollen kertyy katsaus lukuisten kansainvälisten komiteoiden konferenssiohjelmista.

Oma viikkoni alkoi jo ennen konferenssia illalliskokouksella pohjoismaisten ja saksalaisten komiteoiden kanssa, joiden kanssa järjestämme yhdessä ensi vuonna yhteiskonferenssin Helsingborgissa otsikolla "Difficult issues". Cfp tulossa vuodenvaihteen tienoilla ja lisätietoja sekä blogipostauksia kertyy jo sitä ennen tänne. Eli save the date 22-23.9.2017!

Pohjoismaisella vastaanotolla. Kuva: E Ehanti

Vallan mainioksi edistynyttä pohjoismaista yhteistyötä edistettiin muutenkin pitkin viikkoa enemmän tai vähemmän vakavamielisillä palavereilla sekä kaiken kruununa yhteispohjoismaisella vastaanotolla Palazzo Stellinessä, jossa pitkälti toistasataa pohjoismaista delegaattia juhlisti sitä yhteistä voimaa, jota me pohjoismaiset suhteellisesti erittäin suuret komiteat ICOMissa edustamme. 

Pohjoismainen painoarvo kävi ilmi myös hallinnollisissa kokouksissa, joiden päätteeksi Suomen asettama ja kaikkien ICOM Nord -komiteoiden tukema Carina Jaatinen valittiin koko järjestön hallitukseen vaalin äänikuningattarena! Carina jatkaa pitkään jatkunutta pohjoismaiden edustusta hallituksessa ja on tietääkseni ensimmäinen suomalainen tässä museomaailman avainpositiossa edustamassa meikäläistä näkökulmaa ja edistämässä meille läheisiä asioita. Onnittelut, Carina! (Tästä lisää lähiaikoina.)

Ylpeä puheenjohtaja ja Carina Jaatinen.
Kuva: Mona Taipale

Carinan lisäksi uuteen johtoportaaseen kuuluu nyt Hans-Martin Hinzin seuraajaksi presidentiksi valittu turkkilainen Suay Aksoy, jonka valinnasta itse olen iloinen, sekä kaksi varapuheenjohtajaa, taloudenhoitaja ja 11 hallituksen jäsentä, jollaiseksi siis Carina valittiin äänivyöryllä.

Hallinnollisesta puolesta vielä sen verran, että pitkään jatkuneen työryhmätyöskentelyt tuloksina saatu uusi strateginen suunnitelma 2016-2022 hyväksyttiin, samoin kuin uudet asetukset (statutes), jotka muodostavat yhdessä järjestön sääntöjen kanssa ne ohjeet ja raamit, joiden mukaan ja puitteissa järjestö toimii. Näihin me nyt perehdymme Suomen komitean hallituksessa nähdäksemme minkälaisia vaikutuksia niillä on omiin sääntöihimme ja strategiaamme.

Varmuudella vaikutuksia tulee olemaan jäsenrekisteri- ja jäsenprosessiuudistuksella, jotka meille esiteltiin, minun ja monien muiden iloksi, mutta yllättävän monen kauhuksi päätellen siitä painokkuudesta, jolla eräät vastustivat esiteltyjä uudistuksia. Outoa muutosvastarintaa, mielestäni, ja heppoisin perustein, kun työ on vasta alkanut. Minun nähdäkseni nyt esiteltiin hyvä pilottiprojekti, jolla jäsenprosessit helpottuvat ja nopeutuvat rutkasti.

Ehkei hallinnollisesta puolesta sen enempää, dokumentit tulevat kaikkien nähtäville Icommunityyn, johon teillä kaikilla on pääsy ja jossa olette toivoakseni vierailleet vaikkapa ICOM News ja Museum International -lehtiä lukemassa. Paitsi se on tietenkin mainittava, että pitkissä kokouksissa kanssani istui hallituksemme jäsen Mona Taipale, josta hänelle suuret kiitokset!

Konferenssi myös juhlisti järjestön 70-vuotista taivalta, jota esiteltiin hauskasti nimetyssä "Where ICOM From" -näyttelyssä ja historiikkivideossa, jonka teaseri on katsottavissa täällä. Viimeaikaisempia kuulumisia kannattaa lukea ICOMin vuosikertomuksesta, jossa on komeasti mainittu myös yhteistyömme Jyväskylän yliopiston Corpuksen kanssa Museoetiikka 2.0 -seminaarissa.

Allekirjoittanut ja ICOMin uudi logo. Kuva: ICOM

Niin, ja tietysti on mainittava konferenssin aikana julkaistu ICOMin uusi graafinen ilme!

Tämäntason konferenssissa tarvitaan tietysti kovan tason keynote -puhujat, jollaisia Orhan Pamuk ja Christo ilman muuta ovat. Ensin mainittu puhui kotimuseossaan, Viattomuuden museossa Istanbulissa, kuvatussa hienossa videotervehdyksessä hyvin painokkaasti pienen ja arkisen museosisällön puolesta entisaikojen eeppisen kansallistunteen sijaan. "Museums should be like novels", sanoi hän esitellessään museotaan, joka käytännössä museoi hänen Museum of Innocence -kirjansa tapahtumat ja paikat mutta muodostuessaan siten eräänlaiseksi Istanbulin kaupungin museoksi. Hän siteerasi pitkät pätkä museomanifestiaan, joka kannattaa käydä lukemassa täällä. Yhdyn moneen kohtaan Pamukin kanssa, mutta toisin kuin hän koen Louvren, British Museumin ja Eremitaasin kaltaisten ensyklopedististen museoiden olevan olennaisia paikkoja tänäkin päivänä ja olen iloinen niiden olemassa olosta.

Christon esitys monituhatpäisen yleisömeren takaa.
Kuva E Ehanti

Pienimuotoisesta ja arkisesta kaukana on rakennusten ja maisemien paketoinneista muun muassa tunnettu Christo, joka puhui hyvin innostuneesti ja innostavan rempseästi taiteesta, jonka hän haluaa olla täysin hyödytöntä ja irrelevanttia. Vain kauneus ja ilo ratkaisevat, eikä kukaan voi varsinaisesti tilata näitä töitä saati sitten rahastaa pääsymaksuja. Tähän tinkimättömään vapauteen vaikuttaa hänen taustansa kommunistisessa yhteiskunnassa, jonka vaikutusta hän kovasti korosti. Hän rahoittaa jättityönsä myymällä pienempiä töitänsä, joille selvästi on suuret ja vakiintuneet markkinat. Hän tekee mitä haluaa, ja vain sinne minne haluaa, ilmeisesti. Kiinalaisen ja venäläisen kysyessä miksei yhtään työtä ole toteutettu heidän maissaan ja voisiko tilanteen korjata, hän vastasi, että siellä ei ole markkinoita hänen töilleen eikä hänen mielestään tulekaan.

Toki kävin useiden komiteoiden sessioissa, joista saatte välähdyksiä skrollailemalla taaksepä ICOM Finlandin FB-sivuja tai omaa Twitter-feediäni (@Whatheritage). Kansainvälisten komiteoiden kuulumisista tosiaan saamme raportteja lähiaikoina matka-apurahoja saaneiden postauksissa, joista odotan lukevani huomioita myös niistä useista esitelmistä, joita lukuisat suomalaiset ansiokkaasti pitivät. Ylpeänä seurasin sen minkä kerkesin näitä tasokkaita esitelmiä!

Sekä mielenkiinnosta että ns viran puolesta vierailin myös suurella messualueella, jossa lukuisat museoalan toimijat esittelivät hienouksiaan, jotka vaihtelivat konservointimateriaaleista ja näyttelyturvaratkaisuista visualisointimahdollisuuksiin ja virtuaalitodellisuusvälineisiin. Viimeksi mainittuja oli useita, varsin hyviäkin, mutta pakko sanoa, että eivät nämä vielä(kään) aivan täytä niitä lupauksia, joita kauppahevot latelevat, ainakaan sellaisiin hintoihin, joita heiltä sain lypsettyä.

Avajaisjuhlissa. Kuva: E Ehanti

Niin, ja ne vastaanotot ja kaiken maailman kekkerit, joita riitti jokaiselle illalle. (Viikon ruokavalioni koostui pitkälti cocktail-paloista ja -juomista sekä päivittäin jaetuista lounasbokseista, jotka olivat niukkuudessaan ainoa moitittava asia, jota järjestellyistä keksin.) Avajaisjuhla oli hulppea ja hulppeassa paikassa, Castello Sforzescossa, samoin kuin päätösjuhla, joka pidettiin Triennale di Milanossa.  

Jälkimmäisestä paikasta muuten on pakko mainita aivan käsittämättömän hieno Neo Prehistory -näyttely, jossa oli täysin mustassa, peileillä verhotussa tilassa esillä 100 esinettä, jotka kukin kuvastivat yhtä verbiä, jota tarkennettiin kolmen rivin runollisella tekstillä. Ei mitään muuta. Näin käytiin läpi koko historiamme sivistyksen alkuhämäristä älypuhelimiin asti, eikä mitenkään ihannoiden, vaan sotaa ja muita hirveyksiä myös esiin tuoden. Perustavanlaatuinen ja kaikin puolin aivan huippuluokkaa tämä näyttely, joka yksinään on kelpo syy matkustaa Milanoon (joka muutoin mielestäni kalpenee useiden muiden italialaiskaupunkien rinnalla). 

Neo Prehistory -näyttelyssä, Kuva: E Ehanti

Avajais- ja päättäjäisjuhlien väliin mahtui lukuisia vastaanottoja ja näyttelyvisiittejä, joista ammatillisesti kiinnostavin oli konservointikomitean eli ICOM-CC:n off-site käynti Brera-taidegalleriassa, jossa konservointilabra on rakennettu "akvaarioon" yhteen näyttelysaliin. Tämä on hyväksi teoksille, joita ei tarvitse kuljetella, sekä suureksi iloksi yleisölle, jonka silmien edessä konservaattorit työskentelevät. Erittäin hienoa, mielestäni!

Pinacoteca di Breran konservointilabra. Kuva :Ehanti

Intensiivinen viikko, johon ei juurikaan lepoa mahtunut. Pohjoismaisten sisarkomiteoiden kanssa yhteistyö on läheisintä ja yhä lähenemään päin, kuten ensi vuotinen yhteiskonferenssimme kertoo, mutta kyllä verkkoja heiteltiin rutkasti muuallekin, sekä ICOMin että oman asiani edistämiseksi. Viimeksi mainittua ei muuten kenenkään pidä ujostella! Tällaiset konferenssit ovat aivan olennaisia eteenpäin katsovalle museoammattilaiselle. Muistakaa ICOMin kansainväliset komiteat, joiden tapahtumia on joka vuosi kymmeniä ympäri maailman, ja joihin me myönnämme apurahoja aina alkuvuodesta! Ja seuraava tällainen suuri yleiskonferenssi pidetään 2019 Kiotossa.

Ateenassa 10.7.2016,

Eero Ehanti