Oletko museoeettinen?

Milloin viimeksi kaivoit esiin ICOMin Museotyön eettiset säännöt saadaksesi tukea haasteelliseen tilanteeseen työssäsi? Saitko apua? Avartuiko ajattelusi museon tehtävästä, sen toteuttamisen tavoista ja mahdollisuuksista? Mitä museoetiikka omassa työssäsi ja museossasi on?

Minun etiikkavihkoseni oli hautautunut työhuoneen kirjakasoihin, kunnes jouduin sattumalta paneutumaan asiaan hieman enemmän. Ja ymmärsin, että tietoinen museoeettinen pohdiskeluhan onkin terveellistä, hyödyllistä ja kiinnostavaa, sillä museoetiikka on tarkoitettu museotyön ohjaajaksi, vahvistajaksi ja innoittajaksi. Omassa museossani olemme olleet (huomaamattamme) museoeettisiä esimerkiksi pohtiessamme, kenen kuuluu rahoittaa museotoimintaa, kenen tarinoita näyttelyssä kerromme tai voiko oma-aloitteisten kansalaisten kiinnostusta museokokoelmien täydentämiseen kutsua passiiviseksi tallennukseksi.

ICOM Suomen komitean ja Jyväskylän yliopiston ainejärjestö Corpuksen Museoetiikka 2.0 -seminaarissa keväällä 2015 alustaneen kehityskonsultti TT Janne Behmin mukaan ammattieettiset säännöt ovat ammatillisen yhteisön velvollisuuksia, jotka varmistavat että yhteisö säilyy, kehittyy ja toimii oikein. Etiikan avulla voidaan tukea käsitystä yhteisestä tehtävästä ja lisätä ammattiyhteisön keskinäistä luottamusta. Seminaarissa pohdittiinkin sitä, tukevatko museoalan ammattieettiset säännöt yhä riittävällä tavalla nykypäivän museotyötä vai pitäisikö meidän ryhtyä uudistamaan ja päivittämään niitä? ICOM nimittäin rohkaisee jäsenmaidensa museoammattilaisia jatkuvasti kehittämään eettisiä sääntöjä.

Eettinen keskustelu ei voi olla koskaan loppuun käyty. ICOM Suomen komitea kannustaa kaikkia hedelmälliseen, monitasoiseen ja vilkkaaseen ajatustenvaihtoon. Tässä blogissa avaamme keskustelun museotyön etiikasta ja sen merkityksestä seuraten nykyisten museotyön eettisten sääntöjen kahdeksaa näkökulmaa. Uusia blogikirjoituksia tulee muutaman viikon välein, näkökulma kerrallaan. Keskustelun herättäjänä ja vauhdittajana kannattaa hyödyntää tuoretta julkaisua Museoetiikka 2.0 – Puheenvuoroja ja keskustelunavauksia, jonka ICOM ja Corpus ovat juuri julkaisseet yhteistyössä Suomen museoliiton ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Katso julkaisu täältä.

Osallistu keskusteluun! Haluamme kerätä paitsi museoarjen kokemuksia ja esimerkkejä museoetiikan hyödyntämisestä myös mielipiteitä, käsityksiä, ideoita ja ehdotuksia siitä, miten museotyön eettisiä sääntöjä tulisi mahdollisesti uudistaa. Vai ovatko eettinen henki ja ymmärrys tärkeämpiä kuin yksittäiset yksityiskohtaiset säännöt? Entä jos Museotyön eettiset säännöt 2.0 olisivatkin eettisen keskustelun eloisa foorumi, jossa arjen kokemukset ja esimerkit karttuisivat jatkuvasti ja eettinen ajattelumme kulttuuriperinnön äärellä kehittyisi edelleen? Miten olisimme parhaiten museoeettisiä?

Mutta aloitetaanko siis vaikka tästä: milloin ja missä tilanteessa kaivoit esiin ICOMin museoetiikan ja saitko siitä apua? 


Leena Paaskoski
ICOM Suomen komitean hallituksen museoetiikkavastaava 
Suomen Metsämuseo Luston intendentti

Matkaraportti: Washington D.C - Museo-opetuksen saavutettavuus

CECAn (Committee for Education and Cultural Action) konferenssista Washingtonista meille raportoi Hanna Forsselin lisäksi nyt myös Sanni Pöntinen. 

Washington ja museot

Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C on mittakaavassaan massiivinen ja johdattaa hyvin amerikkalaiseen skaalaan. Kaikki on suurta, monumentaalisista rakennuksista tuloeroihin. Vierailin konferenssin aikana kaikkiaan kuudessa museossa sekä kymmenellä muistomerkillä. Museot ovat rakennuksina valtavia, sisällön mittakaava riippui museosta. Vierailin pääosin Smithsonian museoissa mutta mukaan mahtui myös Kreeger-museo sekä Newseum. Smithsonian-instituutti on itsessään Yhdysvaltain valtion rahoittama koulutus- ja tutkimuslaitos, jolla on myös omia museoita ja eläintarha. Kaikkiin Smithsonian museoihin on vapaa pääsy.

Museoista vaikutuksen teki erityisesti Newseum, joka avaa lehdistön, journalismin, sotadokumention ja lehdistökuvan historiaa. Vaikka esim. Vietnamin sodan vaiheet kuvamateriaaleineen ovat tuttuja, poistuin museosta silmät punaisena. Amerikkalaiset osaavat tarinankerronnan. Myös Kreeger-museon kokoelma oli hämmästyttävä, jolle myös itse museon arkkitehtuuri teki oikeuttaan.
 
Vaikuttava oli myös valtava ilmailu ja avaruusmuseo, jossa oli tungosta. Sisään astuessa museoon toivottivat tervetulleeksi vetreät vanhukset (vapaaehtoiset), jotka olivat silmin nähden kiinnostuneita kävijöiden mukavuudesta ja viihtymisestä.  Valtavat avaruusrakettien osat, Neil Armstrongin avaruuspuku, ensimmäinen ja alkuperäinen von Wrightin veljesten lentokone ja Hubble-teleskooppi olivat luonnollisesti hirvittämän mielenkiintoisia.

Jokaisessa museossa pyrin saamaan selville sisältöjä yleisötyöstä. Air and space -museossa ympäri museota oli ”pedapisteitä”, joissa kävijöitä haastettiin tutkimaan, kokeilemaan ja keskustelemaan. Pedapisteteitä ylläpitivät opiskelijat, joskin niiden sisältö oli museolehtoreiden suunnittelemaa. Minulle selvitettiin mm. paperin ja yksinkertaisen puhaltamistehtävän avulla, miten ja miksi lentokone pysyy ilmassa. Tämän lisäksi museossa oli valtava tila ilmailun ja avaruusmatkailun, mittakaavan, gravitaation jne. tutkimiselle ja kokeiluille. Yllättävää kyllä tila on täynnä pääosin aikuisia, vaikka tilan visuaalinen ilme ja tapa puhutella olivat mielestäni suunnattu lapsille tai koko perheen yhteiselle tekemiselle.

Amerikan intiaanien museossa vapaaehtoiset toivottivat jälleen tervetulleeksi ja olivat hyvin ilahtuneita, että suomalaista kiinnostaa Amerikan intiaanien historia. Rupatellessa he johdattelivat myös näyttelyihin. Museossa oli suuri tila perheiden yhteiselle ajanvietolle ja tekemiselle, joka oli valmistunut muutama vuosi sitten. Aiemmin tila oli ollut tutkijoille mutta museo oli todennut, että suuren kysynnän vuoksi tila haluttiin valjastaa perheiden ja kouluryhmien käyttöön. Tilassa saattoi tehdä iglun, pelata pelejä liittyen Amerikan intiaanien entiseen ja nykyiseen kulttuuriin ja vierailla ja leikkiä esim. intiaanien alkuperäisasutuksissa ja tehdä vaikkapa koulutehtäviä ja käsitöitä. Erityistä tilan rakentamisessa oli se, että se oli toteutettu vahvalla museon sisäisellä yhteistyöllä. Suunnitteluun oli osallistunut tutkijoita, museolehtoreita, kuraattoreita, avustajia ja opettajia. Jokainen toiminnallinen piste oli tarkkaan harkittu.

Konferenssi Amerikan intiaanien museossa

Konferenssin teema oli saavutettavuus, kuinka rakennetaan siltoja museon yhteisöihin. Suomessa teema oli mielestäni esillä paljon noin kymmenen vuotta sitten. Kuulin konferenssissa kaikkiaan 68 esitystä, jotka tavalla tai toisella lähestyivät aihetta. Esityksissä näkyi hyvin eri yhteiskuntien vaiheet saavutettavuus-käsitteen ymmärtämisestä. Jossakin keskityttiin paljon fyysiseen saavutettavuuteen mutta ilahduttavan paljon olivat esillä myös taloudellinen, tiedollinen ja henkinen saavutettavuus. Teemaan mahtui asiasta useita erinomaisia esityksiä.

Eniten minua puhutteli esitys, joka puhui museon empatiasta. (ks. www.museumcommons.com #EmpatheticMuseum) Millainen onkaan museon kyky viestiä kaikille yhteiskunnan kerroksille, ja miten tämä näkökulma huomioidaan kaikessa museon toiminnassa. Miten ollaan kiinni tässä ajassa, on aihe sitten museon intressissä tai ei. Esityksessä korostettiin, että saavutettavuus lähtee siitä, millaisia ihmisiä museo palkkaa, ketä sen johtokunnassa istuu ja millaisia kuvia se välittää toiminnastaan. Millainen on organisaation ns. kehonkieli.  Mielenkiintoista esityksessä oli myös se, että se ei puhunut saavutettavuudesta, vaan empatiasta.

Muita kiinnostavia esityksiä tuli mm. The Clark-museosta, jossa taidemuseo tekee työtä nuorisorikollisten kanssa. Ideana on, että nuori suorittaa osaa yhdyskuntapalvelustaan museossa, jossa se oppii keskustelemaan tunteistaan ja jakamaan ajatuksiaan taiteen äärellä ja keinoin. Ohjelma kestää nuorelle viisi viikkoa, jolloin nuori tapaa museon työntekijöitä 2h viikossa. Projektin museolehtori kiteytti esityksessä tärkeäksi vanhempien osallistamisen toimintaan ja aktiivisen, luottavaisen ja kannustavan suhtautumisen nuoria kohtaan. Ohjelma on palkittu Yhdysvalloissa useilla arvostetuilla palkinnoilla, mm. MA State art Award, best arts collaboration, Frame, Talking art 2008, EdCom Award for Excellence in Programming.

Kiinnostava oli myös esitys Brasiliasta, jossa museo opettaa alemman tulotason työläisille mm. kansalaistaitoja ja työoikeuksia. Ohjelmaan osallistuvat henkilöt (2015 240hlö) ovat 15-70-vuotiaita. Erityistä projektissa oli se, että se toteutettiin ns. night schoolina, jotta työläiset pääsivät osallistumaan toimintaan. Museo teki projektissa vahvaa yhteistyötä sosiaaliviranomaisten ja esim. lakimiesten kanssa, joita oli mahdollisuus tavata projektin aikana.

Whitechapel-gallery piti esityksen Dunchamp & Son -toimintamallista, jossa nuoret toimivat museon yleisötyöntekijöinä. He mm. rakentavat näyttelyjä yhdessä museon kuraattoreiden kanssa. Esitys käsitteli myös demokraattista päätöksentekoa. Sitä kuinka nuori kokee omistajuutta projektista ja miten työprosessi avataan yleisölle. Esityksessä korostettiin, että projektin aikana kuraattoreiden ja nuorten väliset päätökset tehtiin ns. pyöreän pöydän ympärillä, jossa kaikki keskustelivat ja osallistuivat. Projektin vetäjä toimi ulkopuolisena fasilitaattorina. Projektin omistajuuden tunne mahdollistettiin nuorille ns. mapping-tekniikalla, jossa projektin kulloisiakin vaiheita kirjattiin ylös ja niistä keskusteltiin. Projektin aikana nuoret tekivät videopäiväkirjoja, jotka olivat lopulta nähtävillä mm. näyttelyssä. Tämä toimintatapa lisäsi prosessin läpinäkyvyyttä.

Smithsonian instituutilla oli myös hyvin vaikuttava yleisötyön ohjelma, josta Chirtine Reish kertoi puheenvuorossaan. Projektin takana oli uudelleen ajattelua siitä, kuinka kokoelmat voisivat olla entistä paremmin oppilaiden, opettajien vanhempien tai kenen tahansa, joka haluaa oppia saatavilla. Sen tavoitteena on tehdä oppimisesta iloinen, jaettu mutta myös yksilöllinen kokemus.

Konferenssin aikana syventyi käsitykseni museoiden paradigman muutoksesta. Museon olemassaolo oikeutuu tässä ajassa, kun se on osa yhteisöään. Se ei ajattele ihmistä kohteena vaan kanssakulkijana. Se ymmärtää olevansa vastuussa yhteiskunnallisista kysymyksistä, jotka ovat läsnä juuri nyt. Se tekee työtä mm. turvapaikanhakijoiden, työttömien, syrjäytyneiden nuorten kanssa keinoinaan taide ja historia. Tällä se luo uusia merkityksiä myös itselleen. Tällä tavoin ihmiset ymmärtävät sen perimmäisen tarkoituksen kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja välittäjänä, koska se puhuttelee ja vaikuttaa kaikessa inhimillisessä elämässä.


Sanni Pöntinen
johtava museolehtori
kulttuurikasvatusyksikkö TAITE
Tampere

Matkaraportti: Kapkaupunki - Näyttelyvaihdon uudet markkinat, yleisöt ja näkökulmat

ICEEn (The International Committee on Exhibitions and Exchanges) konferenssi pidettiin Kapkaupungissa 16.-19.11.2015. Konferenssin teemana oli "Get Connected! New Markets, Audiences and Perspectives in Exhibition Exchange". Matkalta meille raportoi Marjo Meriluoto-Jaakkola.

Ryhmäkuva.
© Marjo Meriluoto-Jaakkola

Etelä-Afrikan museoiden haasteita ja uudenlaista intoa

Etelä-Afrikassa on paljon erittäin mielenkiintoisia museoita, joita johdetaan hyvin ammattimaisesti ja joilla on upeita kokoelmia, mutta joilta usein puuttuu resursseja ja uskoa omiin kykyihin tuottaa laajoja, jopa kansainvälisiä yleisöjä kiinnostavia näyttelyitä. Orjuuden ja apartheidin perintö näkyy vahvasti koko Etelä-Afrikan yhteiskunnassa ja etenkin historiallisen tiedon käsittelyssä. Tutustuimme useampaankin hienoon uuteen museoon, joissa oli lähdetty aivan makrotasolta tutkimaan paikallista historiaa ja rakentamaan tasaveroisempia suhteita yhteisön eri rotuja edustavien ryhmien välille. Mustien ja värillisten kokemista epäinhimillisyyksistä kertovien monumenttien näkemisen jälkeen oli koskettavaa kuulla ja kokea, että siltojen rakentaminen todella on mahdollista. Uskon, että konferenssin järjestäminen Etelä-Afrikassa antoi paikalliselle museoille erittäin paljon paitsi kansainvälisiä kontakteja myös intoa ja nostetta kehittää omaa toimintaansa.

District Six museo kertoo Kapkaupungin keskustasta apartheidin aikana pois ajetun mustan yhteisön elämästä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
© Marjo Meriluoto-Jaakkola

Uusia yleisöjä, uusia yhteistyökumppaneita näyttelyihin ja näyttelyiden vaihtoon

Konferenssin sessioissa pureuduttiin aina ajankohtaisiin uusien kävijäryhmien houkutteluun museoihin ja uusien näyttelyvaihtomahdollisuuksien luomiseen. Keynote-puhuja Wim Pijbes Amsterdamin Rijksmuseumista puhui avointen kokoelmien merkityksestä uusien yleisöjen hankkimissa. Rijksmuseumin kokoelmiin kuuluvien 250,000 kuvan antaminen vapaaseen käyttöön varmaankin tuo yhdelle maailman tämän hetken suositummista museoista entistä enemmän näkyvyyttä ja sitä kautta yleisöä. La Caixa Foundationin 150 neliömetrin näyttelyksi avautuva rekka taas tavoittaa 2 miljoonaa espanjalaista joka vuosi. Yhdysvalloissa kiertäviä näyttelyitä on alettu viedä pienten museota vailla olevien kaupunkien kirjastoihin. Myös näin voidaan tavoittaa miljoonia uusia museokävijöitä ja kierrättää näyttelyitä museon kotiympäristöä laajemmalle yleisölle.

Museum Van de Kaap on yksityinen ammatillisesti johdettu museo viinitilalla. Tilan omistaja antaa 15% tuotosta tilan mustille työntekijöille (orjien jälkeläisille) asuntoina, koulutuksena ja päivähoitona. Koko yhteisö on osallistunut tilan arkeologisiin kaivauksiin ja haastattelututkimuksiin, heillä on oma teatteriseurue ja bändi sekä museo.
© Marjo Meriluoto-Jaakkola

ICEE on hyvin käytännönläheinen komitea. Konferensseissa on aina kolme osaa: sessiot, behind the scenes -museokäynnit ja joka maailmankolkan näyttelyiden Market Place. Ideoita ja uutta osaamista omaan työhön tarttuu monissa tilanteissa: bussimatkakeskusteluissa vieruskaverin kanssa, tutustuessa uusiin museoihin ja näyttelyiden uudenlaisiin tekniikoihin tai luennoilla istuessa. Etelä-Afrikan museoissa ei ehkä niinkään tule tehneeksi teknisiin innovaatioihin liittyviä löytöjä, mutta sitäkin enemmän muistuu mieleen, että parhaissa näyttelyissä on keskeistä vahva tarina, joka on asianmukaisesti tutkittu ja tuotettu suuren yleisön pureskeltavaksi.

!Khwa Ttu, the San Education and Culture Centre.
© Marjo Meriluoto-Jaakkola

Marjo Meriluoto-Jaakkola
Vapriikki

Matkaraportti: Washington D.C. - Museo-opetuksen saavutettavuus

ICOM Suomen komitea ry:n matka-avustuksella matkustettiin tänä syksynä myös Yhdysvaltoihin. Hanna Forssell raportoi CECAn (Committee for Education and Cultural Action) konferenssista, joka järjestettiin Washington D.Cssä 17.-21.9.2015. Konferenssin teemana oli Museum Education and Accessibility: Bridging the Gaps.

Koskaan et tiedä kuka museoon seuraavaksi tulee

Osallistaminen, vapaaehtoistyö, esteettömyyttä edistävät ratkaisut sekä digitaalinen oppiminen ja tiedonjakaminen nousivat pääteemoiksi ICOM CECA:n konferenssissa Washingtonissa. Nämä niputettiin sujuvasti saavutettavuus-käsitteeseen. Moni konferenssissa puheenvuoron saanut totesi, että museon on pyrittävä fyysiseen esteettömyyteen, sen olisi luotava keinoja ottaa osaa, mahdollistaa omien merkitysten ja sisältöjen luominen, mutta myös edesauttaa kokonaisvaltaista oppimista ja kokemista. Saavutettavuutta parantavat ratkaisut tulisivat olla aina mielessä, sillä kuten Smitshonian Educatian and Outreach -yksikön päällikkö Shari Werb puheenvuorossaan osuvasti sanoi: ”Koskaan et tiedä kuka museoon seuraavaksi tulee”.

Konferenssin pääteemat

National Museum of American Indianin auditorioon oli kerääntynyt osallistujia 65 maasta, joten puheenvuorojen myötä sai kattavan silmäyksen museoiden yleisötyöhön maapallon eri kolkille. Sama työ ja ajatukset, maanosasta ja museon erityisalasta riippumatta, yhdistää museon yleisötyötä tekeviä. Miten saadaan museoon eri-ikäisiä ihmisiä, miten tehdään töitä yhdessä yleisöjen kanssa, miten ihmiset voivat auttaa museota kasvamaan yhteisölleen ja yhteiskunnalleen tärkeäksi? Tämän lisäksi konferenssissa nostettiin jälleen kerran pöydälle evaluoinnin ja yleisötyön tutkimuksen tärkeys. Jos et pysty osoittamaan paperilla miten projektisi sujui ja miten se vaikutti osallistujiin, sinun on vaikeaa perustella toiminnan tärkeyttä muille, esimerkiksi museon johdolle tai potentiaalisille sponsoreille. CECA:n hallitukseen kuuluva Marie-Clarte O'Neill (Ecole du Louvre) painotti evaluoinnin käyttöönottoa systemaattisesti osaksi omaa työtä, sekä kannusti CECA:n jäseniä osallistumaan vuosittaiseen Best Practise -kilpailuun, jotta hyvät käytänteet menisivät myös jakoon.

Kreeger Museum on pieni, mutta yllättävä museokohde keskustan ulkopuolella. Arkkitehtien Philip Johnson ja Richard Fosterin 1963 suunnittelema rakennus on ainutlaatuinen rakennus. Se on tehty David Kreegerin kotitaloksi, joka oli intohimoinen musiikin harrastaja ja taiteen keräilijä. Hänen kuoltuaan se on muutettu museoksi, joka on täynnä Monetin ja Picasson maalauksia. Muistisairaille suunnatuissa tapaamisissa yhdistyykin musiikki ja taide. Taideteoksiin eläydytään aina elävän musiikin kautta.
© Hanna Forssell

Itse kiinnostuin erityisesti nuorten kanssa tehdyistä projekteista. Tässä en ole poikkeus, sillä nuoret tuntuvat olevan kaikilla museoilla kiikarissa – vapaaehtoisestihan nuoria ei monenkaan museon nurkalla näy. Monessa museossa nuorten toiminta lähtee heidän omasta elämästään ja kokemusmaailmastaan. Taiwanilaisessa Juming Museumissa myös pienet lapset perheineen osallistuvat vapaaehtoistoiminnan merkeissä museon toimintaan. Myös aineistojen jakaminen verkkoon ja siten museoiden sisältöjen avaaminen on äärimmäisen ajankohtaista. Smithsonianin Learning and Digital Access -yksikön päällikkö Stephanie Norbyn toi esitelmässään esille kuinka kouluille suunnattu digitaalinen oppimismateriaali on tärkeää. Verkkoaineisto mahdollistaa ja monipuolistaa oppimista koulussa, mutta myös luo kiinnostuksen vierailla museossa. Hänen kertomuksensa koululuokasta, joka oli vuoden ajan työskennellyt museon taideaineistojen parissa tietokoneen kautta, ja saapui projektin jälkeen keväällä katsomaan aitoja teoksia museoon, liikutti. Kun teoksia oli tutkailtu ja käsitelty monen oppiaineen kautta pitkään ja hartaasti, oppilaat olivat purskahtaneet itkuun kun näkivät niiden olevan oikeasti olemassa.

National Museum of Natural Historyn (Smithsonian) pedatilassa on paljon tutkittavaa: muun muassa oikeita ihmisen luita. Ihmisluiden käyttöä perustellaan tutkimustarkoituksessa.
© Hanna Forssell

Tiedettä ja pedagogisia tiloja

Esitelmien ohella antoisaa oli päästä tutustumaan tarkemmin Smithsonianin museoiden pedagogisen toiminnan tiloihin ja tutustua niissä konkreettisesti tehtävään yleisötyöhön. National Museum of Natural Historyn Q?rius -projektin tavoitteena on tuoda tiede lähelle nuoria ja johdattaa heitä myös ammatinvalintaan avaamalla luonnontieteiden merkitystä monialaisesti useassa eri ammatissa. Nuoret myös osallistetaan hankkeen jälkeen museon vapaaehtoiksi. Museon opetustila oli hämmentävän hieno: kosketeltavat opetuskokoelmat olivat laajat ja niistä löytyvä tieto avautui tietokoneelta. Tiedot sai myös tallennettua omalle tilille ja siten niitä saattoi jälkikäteen tarkastella kotona verkon kautta. Kokoelmat ja yleisötyö olivat saman asian äärellä: museossa on aina noin 200 tutkijaa töissä ja heitä kutsutaan tutkimusprosessinsa aikana kertomaan työstään yleisölle.

Amerikkalainen koulujärjestelmä arvostaa ylipäätään tiedeoppimista. Tämä näkyi myös National Museum of American Historyn uudessa työpaja-tilassa, jossa lapset eivät juurikaan päässeet kokemaan vanhoja esineitä vaan keksimään uusia. Sparklab! -konseptiin kuuluu ytimekkäästi itse tekeminen ja innovointi. Työpajan eri pisteillä on erilaisia materiaaleja käytettävissä, ja niiden äärellä museon työntekijä kannustaa kehittelemään niistä jotakin uutta. Smithsonian on monistanut Sparklab!:in myös Ukrainaan ja Intiaan. Vaikka historiallinen museo katsookin raikkaasti menneen sijaan tulevaisuuteen, työpajan toteutus jäi vähän ontoksi. Uuden keksimisen ohella omaa ratkaisukykyä olisi voinut käyttää myös historian ilmiöiden selvittämiseen. Toisaalta heillä oli myös kekseliäs tapahtumallisuuteen liittyvä osa, jota en muissa museoissa vielä ole nähnyt. Kameroin varustetussa koekeittiössä nimittäin järjestetään ruokaan liittyviä tapahtumia. Kokit tekevät yleisön edessä erilaisia ruokia ja kertovat samalla niiden historiasta ja kulttuuritaustoista. Nämä tilaisuudet viedään suoraan myös verkkoon. Tämä olisi mahtava lisä johonkin suomalaiseenkin museoon!

National Gallery of Art (Smithsonian) tukee taiteilijoiden työskentelyä. Myös museon must see -kohteena olevan Raphaelin The Alba Madonnan (1510) äärellä saa maalata oikeilla maaleilla. Taiteilijan työ tosin keskeytyy alituiseen kun ihmiset pysähtyvät juttelemaan aiheesta. Teos jäi tästä syystä myös hyvin mieleen.
© Hanna Forssell

CECA Suomeen 2017

CECA:n toimintaan liittyen on myös tiedotettavaa. ICOM:in uuden jäsenrekisterijärjestelmän takia komitean jäsenmäärä on yllättäen tippunut noin 1300 jäsenestä noin 900 henkeen. Tämä johtuu siitä, että ICOM on vihdoin ryhtynyt poistamaan jäsenrekistereistään ne henkilöt, jotka eivät enää maksa jäsenmaksua. Näinhän sen pitäisikin olla. Aiemmin ajankohtaisten jäsenluetteloiden saaminen esimerkiksi tiedotustarkoitukseen on ollut todella vaikeaa. Ehkä tämä nyt helpottuu. Edelleen CECA on kuitenkin yksi suurimmista. Lisäksi lobbasin suomalaisten museoiden puolesta, ja tällä hetkellä näyttääkin varsin todennäköiseltä että CECA ja DEMHIST järjestävät yhteisen konferenssin Helsingissä vuonna 2017. Valmistelemme konferenssia yhdessä Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltasen kanssa, joka kuuluu DEMHIST:in johtokuntaan. Matkaseurasta erityinen kiitos TAITE:n johtavalle museolehtorille Sanni Pöntiselle, joka ansiokkaasti omassa esitelmässään toi esiin sen, miten museo voi olla mukana ihmisen koko elämänkaaren. Siihen pyrimme!

National Air and Space Museum (Smithsonian) on monumentaalinen museo. Koska konferenssin teema oli saavutettavuus, en voinut olla näppäämättä tätä kuvaa.
© Hanna Forssell

Hanna Forssell
vastaava museolehtori
Kansallismuseo

Matkaraportti: Yerevan - Nousevat trendit

Tove Vesterbacka raportoi meille MPRn (International Committee of Marketing and Public Relations) konferenssista Armenian Yerevanista. Konferenssi pidettiin 24.-28.10.2015 teemalla Emerging Trends. Technology, Millenial, Controversy.


ICOM/MPR -konferenssin pääkallopaikkana toimi tänä vuonna idän ja lännen sulatusuuni, Armenian Yerevan. Konferenssin kattoteema oli Emerging Trends ja tämän alle saatiin liitettyä puheenvuoroja niin Millenials-kohderyhmän erityispiirteistä kuin kaikkien huulilla olevasta digitalisaatiostakin. Konferenssin tapahtumapaikkoina toimivat Aram Khachaturian museo sekä Armenian Genocide Museum-Institute. Jälkimmäisen paikan aihe ja päivän alkuun sijoitettu opastettu kierros ei varsinaisesti nostanut konferenssipäivän tunnelmaa kattoon, mutta sisältö oli pysäyttävää, ajatuksia herättävää ja musertavan surullista.

Yhteinen kukkienlasku Armenian Genocide Museum -instituutin muistomerkille.
© Tove Vesterbacka

Puheenvuorot Millenials-ryhmästä (n. vuosina 1980-2000 syntyneet) keskittyivät heidän motiiveihin ja ominaispiirteisiin. Milleniaalit arvostavat vapaa-aikaa ja panostavat perhe-elämään. He haluavat tehdä ja kokea asioita yhdessä lastensa kanssa huomattavasti laajemmin kuin heitä edeltävät sukupolvet. He ovat syntyneet ”tekniikkalusikka suussa” ja täten ensimmäinen aidosti digitaalinen sukupolvi. He syttyvät innovaatioista ja haluavat (museo)asiakkaina ottaa aktiivisen roolin. Museoiden kannattaisikin vakavasti pohtia miten näihin tarpeisiin voidaan vastata. Monet Milleniaalit ovat myös edelläkävijöitä ja tämä luo museoille mahdollisuuksia ajatella asioita heidän kauttaan, tuoreesta näkövinkkelistä.

Kyseisen kohderyhmän museoiden ovista sisään saaminen ei siis missään nimessä mielestäni ole jutun pihvi, vaan huomattavasti oleellisempaa on miten heidän kauttaan voisi löytää uusia avauksia ja ajattelutapoja. Yhteistyössä, ei niinkään ikään, vaan asenteeseen ja elämänkatsomukseen fokusoimalla.

Ohjelman loistavaa antia oli myös amerikkalaisen Nick Honeysettin puheenvuoro otsikolla ”Resilient connections”. Hän keskittyi siihen miten aito yhteys kävijöihin luodaan ja miten voidaan erottua houkuttelevana vaihtoehtona kun kilpaillaan ihmisten arvokkaimmasta resurssista, ajasta. Mieleeni jäi erityisesti se miten Honeysett kuvaili omistajuutta: asian omistaja ei sisältöjen kohdalla välttämättä ole niiden ”oikea omistaja”, vaan se joka tuo sisällöt kätevimmin ja helpoiten asiakkaiden ulottuville. Arvokkain asia tapahtuu juuri siinä pisteessä jossa asiakas kohtaa tavoittelemansa sisällön.

Tom Goodwin kuvaa maailman muuttumista.

Tämän kaltainen ajattelu on ollut pinnalla viime aikoina muutenkin. Tom Goodwin on osuvasti sanonut: Uber, maailman suurin taksiyhtiö ei omista yhtään autoa ja Airbnb, maailman suurimpana majoituspalveluna ei omista yhtään kiinteistöä. Siinäpä runsaasti ajattelemisen aihetta myös uusien museo(palvelu)iden kehittämiseen.


Tove Vesterbacka
Propagandamaisteri/Uusi kaupunginmuseo 2016
Helsingin kaupunginmuseo

Matkaraportti: Trondheim - Norjalaiset kertomukset

ICOM Suomen komitea ry:n matka-avustusten turvin on tänä syksynä käyty myös Norjan Trondheimissa. 8.-10.10.2015 siellä järjestettiin ICAMTin (International Committee for Architecture and Museum Techniques) konferenssi teemalla Norwegian Narratives. 



ICAMT:in toiminnan yhtenä tarkoituksena on ideoiden ja ammattitaidon jakaminen museoiden näyttelysuunnittelusta ja tekniikasta. Tapahtumat ja konferenssit mahdollistavat myös keskustelut museoammattilaisten sekä muiden näyttelyitä toteuttavien, mm. arkkitehtien, ammattiryhmien välillä.

Tämänkertaisen konferenssin fokuksena olivat Trondheimin alueen museot. Taustana yksittäisten museoiden esittelylle oli mielenkiintoinen katsaus Norjassa vuonna 2000 alkaneeseen museoiden organisaatiouudistukseen. Uudistuksessa kulttuuriministeriön alainen museosektori haastettiin vaatimukseen, jossa noin 700 museota yhdistetään 70 yksikköön. Päämääränä oli luoda ammatillisesti, taloudellisesti ja hallinnollisesti vahvempia yksiköitä sekä vakiinnuttaa museoiden kansallinen verkosto. Reformi vietiin läpi, mutta - kovan taistelun jälkeen - museoita ei lopetettu, eikä henkilöstöä irtisanottu ja rahaakin saatiin enemmän. Loppupäätelmänä luennoitsija Knut Wik totesi, että poliitikkojen kiinnostus ja sitoutuminen museoiden toimintaan ja kehittämiseen on erittäin tärkeää.

Oman työni kannalta parasta oli tutustuminen erilaisten museoiden toimintaan, erityisesti näyttelyihin. Trondheimin alueella on yhdeksän museota, joiden budjetti on yhteensä noin 20 miljoonaa ja työntekijöitä noin 200. Esittelyjen ja vierailujen kohteina olivat mm. Rockheim - Det nasjonale museet for populærmusikk, Norsk Døvemusem, Ringve Music Museum, Trøndelag Folkemuseum, Maritime Museum, Kronregaliene sekä World Heritage Site Røros ja Røros Museum.

Norjalainen auringonlasku.
© Eeva Kyllönen

Tekninen Rockheim houkuttelee

Rockheim (populaarimusiikin museo) oli konferenssin ensimmäisen päivän keskus. Päivän ohjelma oli niin tiivis, että harmillisesti näyttelyyn tutustuminen jäi nopean kierroksen varaan. Näyttelyn tekninen toteutus ja interaktiivisten elementtien määrä oli niin huikea, että tähän olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Olisi ollut mielenkiintoista pohtia miten tekniikka palvelee näyttelyn kerrontaa ja jaksaako kävijä perehtyä myös sisältöihin. Kävijöitä, etenkin nuorisoa, museo on houkutellut hyvin. Vuonna 2010, jolloin museo avattiin, kävijöitä oli hieman yli 100 000.

Populaarimusiikin museo entisessä satamavarastossa.
© Eeva Kyllönen

Rockheimin interaktiivinen seinä.
© Eeva Kyllönen

Mallia Espooseen ja muistutus museotoiminnan riskeistä

Norjan kolmanneksi suurin ulkoilmamuseokohde Sverreborg sekä maailmanperintökohde Røros olivat itselleni antoisia kohteita, sillä olemme suunnittelemassa Espooseen uutta saaristomuseota. Sverreborgissa on esillä noin 90 rakennusta eri puolilta Norjaa, ja museon kokoelmat käsittävät luetteloituja esineitä noin 100 000 kpl ja valokuvia jopa 2 000 000 kpl. Kiinnostavana yksityiskohtana oli rakennuskonservointiyksikön vastuu mm. käsityöläistaidon ylläpitämisestä. Näissä kohteissa pohdittiin myös kestävien ja informatiivisten kylttien ja opasteiden tärkeyttä sekä niiden selkeää sijoittelua.

Røros. Museoalueen infokylttiä tutkimassa.
© Eeva Kyllönen

Muistutus museotoimintaan liittyvistä riskeistä tuli dramaattisesti esille Ringven musiikkimuseon  johtajan Ivar Roger Hansenin esitelmässä: Disaster makes new possibilities. Some perspectives on the fire at Ringve Museum, August 3. 2015, joka käsitteli kartanorakennuksessa sijaitsevan museon siipirakennuksen tulipaloa. Katastrofista opittiin tietoinen suhtautuminen turvallisuuteen liittyviin menettelytapoihin. Erityisesti mieleeni jäi tapahtuman positiiviset vaikutukset: entisöinnissä löydetyt uudet kerrostumat rakennuksen historiasta ja koko esillepano- ja näyttelykonseptin uusi tulkinta.


Eeva Kyllönen
näyttelytuottaja
Espoon kaupunginmuseo

Matkaraportti: Taormina - Raha- ja pankkimuseoiden vuosikokous

Matkaraporttien sarjassa matkustetaan nyt Italian Taorminaan. Siellä järjestettiin 21.-25.9.2015 ICOMONin (International Committee for Money and Banking Museums) vuosikokous. Matkasta meille raportoi Outi Järvinen.


ICOMin raha- ja pankkimuseoiden komitean ICOMONin vuosikokous pidettiin Kansainvälisen numismaattisen neuvoston INCin kongressin yhteydessä, tällä kertaa Taorminassa. Myös hallitus kokoontui ainoaan vuosittaiseen tapaamiseensa.

Joka kuudes vuosi järjestettävä kongressi on numismaattisen alan keskeisin tapahtuma. ICOMONilla on ollut tapana järjestää oma vuosikokouksensa samassa yhteydessä. Itse asiassa koko idea ICOMONista sai alkunsa INCin kongressissa Brysselissä 1991. Joukko museoalan edustajia oli alkanut tuntea tarvetta painottaa museologista näkökulmaa myös numismatiikassa. INCn parissa ICOMONia pidettiin aluksi kilpailijana tai muuten vain tarpeettomana. ICOMON onnistui kuitenkin vakiinnuttamaan asemansa, mistä voi pitää todisteena esim. sitä, että alan keskeisiin vaikuttajiin kuuluva British Museumin rahakammio on tullut aktiivisesti mukaan toimintaan.

© Outi Järvinen

Pieni komitea - laajat aiheet

ICOMON ei todellakaan kuulu ICOMin suurimpiin komiteoihin, mutta kokouksissa on yleensä ollut jäsenmäärään nähden paljon osallistujia. Trendi on tosin viime vuosina ollut laskujohteinen, mikä johtunee paljolti museoalan rahoitustilanteen huonontumisesta. Tilaisuus oli avoin kaikille yli kuudellesadalle kongressiin osallistuneille, mutta vain kolmisenkymmentä oli löytänyt tiensä paikalle. Tämä johtui varmasti myös siitä, ettei meille ollut löytynyt sijaa kongressin käytössä olleista luentosaleista, vaan käyttöömme oli annettu tila kaupungin omistamassa 1200-luvun pienessä palatsissa, joka sijaitsi kongressikeskuksesta katsoen keskustan toisella laidalla.

ICOMONin osuus kongressin ohjelmassa on yleensä koostunut pyöreän pöydän keskusteluista ja työpajoista. Näyttelytoiminta ja muu yleisötyö ovat viime vuosina olleet paljon esillä, mutta Taorminassa käsiteltiin niiden lisäksi myös kokoelmien hallintaa ja hoitoa.

Yhteistyöverkostot ja kokoelmien tulevaisuus

Kiintoisimman puheenvuoron piti Henry Flynn, joka työskentelee British Museumissa projektissa, jonka päämääränä on lisätä maan museoiden henkilökunnan tietoja ja taitoja numismaattisten kokoelmien ylläpitämisessä. Museot, joissa on numismaattisia kokoelmia, voivat liittyä yhteistyöverkostoon, Money and Medals Network. Verkosto on järjestäytynyt kymmeneen alueelliseen alaryhmään. Verkoston sivuille on koottu myös tietoja numismatiikan eri alojen asiantuntijoista sekä verkossa käytössä olevista tietokannoista. Tällä hetkellä museoita on mukana noin 120. Flynnin tehtävänä on organisoida verkoston toimintaa ja järjestää erilaisia koulutustilaisuuksia.

© Outi Järvinen

Keskustelussa kävi ilmi, että ainakin Belgiassa on ollut meneillään samantyyppinen projekti. Todettiin, että ICOMONin verkkosivut voisivat olla sopiva paikka kerätä yhteen tietoa tällaisista hankkeista. Kokoelmien saavutettavuus digitaalisin keinoin puhutti paljon, mutta myös museoesineet ja niiden ainutlaatuisuus olivat keskustelun aiheina. British Museumin rahakammiolla on (ilmeisesti sponsorirahoin) käytössään erityinen interpretation officer, jonka tehtävänä on kokoelmien ja yleisön suhteen lähentäminen. Nykyisessä niukkenevien resurssien tilanteessa tuntui lohduttavalta havaita, että edes jossain vielä uskotaan numismaattisten museoesineiden vetovoimaan ja mahdollisuuksiin yleisötoiminnassa.

Numismaattisten kokoelmien tulevaisuus vaikuttaa joka tapauksessa olevan paljolti verkon varassa. Se edellyttää melkoista panostusta tekniikkaan sekä asiantuntevaan sisältötuotantoon, mikäli kokoelmien halutaan olevan oikeasti tutkittavissa. Finnan kaltaiset rajattuja hakumahdollisuuksia ja satunnaisia hakutuloksia tarjoavat hakupalvelut eivät pysty tähän tarpeeseen vastaamaan. Odotankin mielenkiinnolla Kyproksen pankin rahamuseon pian julkistettavaa keskiaikaisten rahojen tietokantaa. Rahojen kuvauksessa on käytetty RTI-tekniikkaa (reflectance transformation imaging), joka oli ainakin itselleni uutuus. Se mahdollistaa rahojen tarkastelun valaistusta virtuaalisesti muuttaen. Esittelyn perusteella tekniikka vaikutti lupaavalta, ja edullisuudessaan (aloituspaketin voi tilata alle 500 eurolla) jopa uskomattomalta.

ICOMONin toiminta ja tavoitteet

ICOMONin puheenjohtaja Christel Schollaardt piti yhdessä kongressin varsinaisista sessioista esityksen ICOMONin toiminnasta ja tavoitteista. Paikalla oli myös muita kuin ICOMONin edustajia, joten virinnyt keskustelu oli mielenkiintoinen. Pankkimuseoiden kokoelmien kontekstittomuus ja tutkimuksellisen näkökulman puute koettiin ongelmaksi ainakin yliopistomaailmasta käsin tarkasteltuna. Niiden rooli nähtiin enemmän yleisöön kuin tutkijoihin vetoavina. Ilmi tuli kuitenkin, että ainakin joillain pankkimuseoilla on oma tieteellinen tutkimusohjelmansa. Museoiden ja yliopistojen suhteen vahvistamista pidettiin joka tapauksessa tärkeänä, ja tässä tunnustettiin ICOMONin keskeinen rooli mahdollisena välittäjänä.

© Outi Järvinen

ICOMONin toiminnasta puhuttaessa perustajajäseniin kuuluva Hortensia von Roten Sveitsin kansallismuseosta piti tärkeimpänä sitä, että erilaisissa toimintaympäristöissä ja -kulttuureissa toimivien museoiden edustajat voivat vapaasti vaihtaa kokemuksiaan sekä omaksua uusia käytäntöjä ja toimintamalleja silloin kun vaikutusmahdollisuuksia on.

Ensi vuonna kokoonnutaan Milanossa ICOMin yleiskokouksen yhteydessä. ICOMONille on yleensä löytynyt joku paikallinen toimija, tavallisimmin pankkimuseo, joka on voinut toimia kokouksen isäntänä, mutta nyt ei yhteistyökumppania ole. Yleiskokouksen teema, Museums and cultural landscapes, istuu melko huonosti ICOMONin sisältöihin, mutta jonkinlainen ohjelmarunko hahmottui Taorminassa. Milanossa keskitytään digitointiin ja klinikkamuotoiseen kokoelmien hoito- ja hallintaneuvontaan. Kehitteillä on myös yhteistä ohjelmaa ICOMin dokumentointikomitean CIDOCin kanssa.

Milanon kokous tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä tähtäimessä on hallituksen kokoonpanon uudistaminen. Tähän saakka on pyritty huolehtimaan siitä, että edustettuina ovat sekä eri museotyypit, maanosat että erilaiset toimet ja tehtävät – toki niin, että yksi henkilö voi toimia useammassa roolissa. Tämän on pidemmän päälle todettu aiheuttavan sekavuutta sekä tyhjäkäyntiä hallituksen toimintaan. Vuosikokous hyväksyikin hallituksen esityksen, jonka mukaan hallituksen koko pienenee, ja jokainen jäsen saa vastuulleen selkeästi määritellyt tehtävät.


Outi Järvinen
amanuenssi
Suomen kansallismuseo, rahakammio

Matkaraportti: Mexico City - Kotimuseoiden perintö sukupolvien välisen vuoropuhelun edistäjänä

ICOM Suomen komitea ry:n tukemien matkojen raportointia jatkaa nyt Minerva Keltanen.
Raportti DEMHISTin konferenssista "The legacy of house museums promoting dialogue among generations", 18.-23.10.2015, Mexico City/Mexico.


ICOMin DEMHISTin (International Committee for Historic House Museums) konferenssi pidettiin Mexico Cityssä ja aiheena oli kotimuseoiden perintö sukupolvien välisen vuoropuhelun edistäjänä. Hallituksen jäsenet kokoontuivat pitämään kokousta jo sunnuntaina 18.10. kuuluisan meksikolaisen arkkitehdin Luis Barragánin kotimuseoon.

Hallituksen kokouslistan agendana oli budjettiehdotus vuodelle 2016, puheenjohtajan sekä rahastonhoitajan katsaukset, Compiègnen kokouksen loppuraportti ja tulevaisuuden suunnittelu, jonka yhteydessä sain esittää alustavan suunnitelman DEMHISTin ja CECAn yhteiskonferenssista vuonna 2017 Suomessa, mikä otettiin innokkaasti vastaan. Barragànin opastetun museokierroksen ja lounastauon jälkeen pääsimme tutustumaan Museo Nacional de Antropologiaan, joka esittelee Meksikon muinaisia intiaanikulttuureita.

Casa Luis Barragán ja tequila-tarjoilu!
© Minerva Keltanen

Toinen konferenssipäivä: kotimuseoiden perintö

Konferenssin pääpaikkana toimi Museo Casa del Risco, joka oli ollut meksikolaisen keräilijän Isidro Fabelan (1882 – 1964) ja hänen puolisonsa koti. Sen seitsemässä salissa esiteltiin meksikolaista barokkia sekä eurooppalaista keskiaikaista uskonnollista taidetta, yhteen huoneeseen oli rakennettu pelkästään Isidro Fabelan muistoalttari. Konferenssi pidettiin linnanpihalla, jonka taustalla oli ainutlaatuinen kiinalaisesta posliinista ja Talaveran laatoista tehty suihkulähde. Konferenssi oli virallisesti kaksikielinen, kaikki tulkattiin englanniksi ja espanjaksi. Maanantain luentojen aiheina käsiteltiin kotimuseoiden perintöä, mikä motivoi henkilön, yhteisön tai instituution lahjoittamaan kotinsa ja mitä merkitystä sillä voi olla paikalliselle yhteisölle. Japanilainen Chun-Ni Chiu mm. kertoi, että Japanissa vanhat rakennukset ja kohteet eivät saa valtionavustusta, jolleivät ne ole auki yleisölle. Maanantai-ilta päättyi vierailuun Diego Riveran ja Frida Kahlon kotistudiolle.

Kolmas konferenssipäivä: miten kotimuseoita syntyy?

Keskustelu jatkui aiheesta, että mitkä eri seikat ja rakenteet vaikuttavat siihen, että kotimuseoita syntyy. Puhujana oli mm. meksikolaisen Santander-pankin edustaja, joka kertoi miten pankit ovat tukeneet kotimuseoiden syntyä Meksikossa (mm. Frida Kahlon Casa Azul). Aiheesta syntyi paljon keskustelua, sillä taloudellisesti epävarmana aikana myös pankkeja voi mennä nurin, ja miten silloin turvataan kotimuseoiden olemassaolo? Edward R. Bosley esitteli The Gamble Housen tarinan, kuinka omistaja päätti perua talonsa myynnin kuulleessaan kuinka uusi mahdollinen omistaja olisi sisustanut talon uudelleen, ja tällöin omistaja päätti lahjoittaa talon Pasadenan kaupungille.

Luentojen jälkeen vierailtiin Museo Dolores Olmedossa, suurella tilalla rakennuksineen ja eläimineen, jonka lahjoitti meksikolaisen liikenainen Dolores Olmedo kuollessaan vuonna 2002, samoin hän lahjoitti varat sen ylläpitoon. Museossa on esihispaaniset kokoelmat, Diego Riveran teosten kokoelmat sekä suurimmat Frida Kahlon teosten kokoelmat. Tämän jälkeen päästiin vielä tutustumaan Frida Kahlon kotimuseeon, Casa Azuliin Coyoacanissa, jossa oli erikoisnäyttely Frida Kahlon käyttämistä vaatteista.

Neljäs konferenssipäivä: kotimuseoiden haasteet ja merkitykset

Konferenssi jatkui aiheesta kotimuseoiden haasteista ja merkityksistä tuleville sukupolville. Päivän kiinnostavin luennoitsija oli Denise Maior-Barron, joka kertoi omasta väitöskirjatutkimuksestaan Petit Trianonista ja Marie-Antoinettesta, ja kuinka kävijätutkimukset paljastivat, että Sofia Coppolan tekemä filmi Marie-Antoinettesta ja populaari mielikuva hallitsivat kävijöiden odotuksia niin, että macaron-leivokset ovat kokeneet uuden renessanssin.

Viimeinen virallinen konferenssipäivä päättyi juhliin Casa de la Bola –museossa, joka oli meksikolaisen aristokraatin, Don Antonio Haghenbeck y de la Laman perustama vuonna 1984. Don Antonio kierteli maailmaa useissa museoissa, linnoissa ja palatseissa, ja hän sai ajatuksen oman talon rakentamisesta ja sisustamisesta menneen maailman tyyliin. Museossa pidettiin vielä DEMHISTin jäsenten kokous, ja sain vielä kerran esitellä ideaa konferenssista Suomessa vuonna 2017, mikä sai kannatusta ja aplodit!

Viides konferenssipäivä: Teotihuacán ja Kuun pyramidi

Koko päivän retki maailmanperintökohde Teotihuacániin oli matkan ehdoton kohokohta! Teotihuacánia pidetään ensimmäisenä suunnittelun tuloksena syntyneenä mesoamerikkalaisena kaupunkina (harmonia, järjestys, arkkitehtoninen tyyli, kadut, viemäriverkko jne.), mikä erottaa sen muista samanaikaisista asutuksista. Kaupunki perustettiin n. 1. vuosisadalla eKr. ja se tuhoutui n. 650 jKr. monen syyn - mm. taloudellisen, poliittisen ja ekologisen – takia. Kiipeämisen Auringon ja Kuun pyramidien huipulle saivat ennen muinoin suorittaa vain lähinnä papit puhdistautumisriittinä. Kiipeäminen helteessä yli 2100 m korkeudessa korkeita ja kapeita kiviportaita pitkin oli ainutlaatuinen kokemus, jonka jälkeen tuntuikin henkisesti puhdistautuneelta!

Kuun pyramidin huipulta näkymä kohti Auringon pyramidia, Teotihuacán.
© Minerva Keltanen

Kuudes ja viimeinen konferenssipäivä

Viimeiset kohteet ennen lentoa ja Patricia-hurrikaania! Diego Riveran huikeat freskot Palacio Nacionalessa ja Naamio-aiheinen näyttely, Templo Mayorin rauniot, Palacio Postal ja Palacio de Bellas Artes. Adios y muchas gracias, Mexico!


Minerva Keltanen,
Näyttelypäällikkö
Suomen kansallismuseo